The Shape of Water (2017) (Guillermo del Toro/ Sally Hawkins, Michael Shannon)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana big j, 11.02.2018.

  1. big j

    big j Tuotantoarvot kohdillaan Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.02.2002
    Viestejä:
    3 420
    Saadut tykkäykset:
    137
    No pitihän se tämä Oscar-ehdokkuuksillaan keuliva aikuisten fantasiaelokuva käydä katsomassa ihan omin silmin, kun höpinä on viitannut kovasti siihen suuntaan, että hyvää olisi tarjolla. Noh, jälleen kerran sai todeta, että hypetyksiin ei voi kyllä luottaa näiden palkintokausielokuvien kanssa.

    Vaikka del Toro osaa luoda tällaisia visuaalisesti miellyttäviä elokuvia, joissa on mietitty varsinkin niiden tarinalliset kehysraamit eli maailmanluonnit aivan viimeisin päälle, niin se mitä siellä sisällä kerrotaan saisi olla samalla ainakin jollain tavalla vetoavaa. Tämänkin tarina jätti vaan niin tavattoman kylmäksi, vaikka tavoite oli selvästi tarjota jotain tunteisiin isosti vetoavaa roihua. Isoin syy tähän, että tarina ei oikein onnistunut liikuttamaan löytyy päähahmosta, joka ei sen poikkeavista piirteistään huolimatta onnistunut nousemaan oikein missään vaiheessa mitenkään mielenkiintoiseksi. Tuli tosiaan mieleen että hahmo ja ne hänen tietyt kohtauksensa olivat vähän kuin sellaista budjettimallista Amélieta, jonka jonkinlaisesta kopioimisesta tätä elokuvaa onkin jo syytetty. Jokin ei vaan nyt natsannut.

    Elokuva on siis ihan näyttävää katsottavaa sinällään, mutta sen tarina ei onnistu tarjoamaan mitään poikkeuksellisen jännittävää tai tunteisiin vetoavaa sen ohjaavista yrityksistään huolimatta. Joillekin tämä tulee varmaan uppoamaan hyvinkin, mutta tänne ei nyt lähtenyt ihan sillä toivotulla tavalla.

    2.5/5
     
  2. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 091
    Saadut tykkäykset:
    436
    Joo, ei tämä nyt kaikkea hypeä vastaa mitenkään. Mutta ei tämä huonokaan leffa ole, ei ollenkaan. Ensisijaisesti tämä on erittäin hyvän näköinen leffa, kaunis suorastaan ja hyvin näytelty. Jos tämä jotain palkintoja ansaitsee niin noista asioista, mutta ei kyllä mistään muusta.

    Koko ajan tuli mieleen että olen nähnyt tämän ennenkin, siis monien kohtauksien sisältö on nyysitty suoraan jostain aiemmin tehdyistä leffoista ja tv-sarjoista. Päällimmäisenä tuli mieleen, tietenkin, Creature From Black Lagoon jonka Guillermo itsekin kai myöntää toimineen inspiraationa, mutta sitten myös Splash (se Tom Hanks leffa) ja Masters of Horror sarjan episodi Jenifer. Ja ties mitä muuta, ei kaikkea voi muistaa, mutta deja vu oli vahvasti läsnä tässä leffassa. Ja siten juonikin oli aika ennalta arvattava, vaikka siinä oli monta tilaisuutta poiketa johonkin omalle oudolle tangentille, niin aika peruskaavalla mentiin loppuun asti.

    3,5/5
     
  3. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    [​IMG]

    Guillermo del Toron The Shape of Water on aikuisten satu, moderni muunnelma aiheesta kaunotar ja hirviö. Tällaisissa elokuvissa katsoja osaa jo odottaa, että tarinan varsinainen hirviö ei olekaan epätavallinen otus vaan ihminen, jonka sisin on sydenmusta. Kun tällaiseen rooliin on otettu Michael Shannonin kaltainen luonnenäyttelijä, on syytä kiinnittää turvavyöt. (Hän on roolissaan ehkä vieläkin parempi kuin Josh Brolin Inherent Vicessa.) ”Vesimiehen” hahmo vaikuttaa tulevan kuin suoraan varhaisesta 3D-elokuvasta Mustan laguunin hirviö.

    Tapahtumat sijoittuvan kylmän sodan ja Kuuban ohjuskriisin aikaan, ja paikkana on USA:n avaruustutkimuslaitos, jota
    Neuvostoliitto vakoilee.
    Silkkaa vainoharhaherkkua!

    Olen nähnyt suurin piirtein kaikki del Toron pitkät ohjaukset, ja The Shape of Water on mielestäni hänen parhain elokuvansa, siinä missä edellinen, Crimson Peak, oli kenties huonoin. Sally Hawkinsin rooli on mykkä mutta sitäkin ilmeikkäämpi, ja Richard Jenkins — tuo Amerikan Heikki Nousiainen — naapurin kissapappana tekee jälleen vakaan roolin. Octavia Spencerin puhelias Zelda tuo varsinkin alkupuolella mukaan komediaa.

    Ajankuvaa luodaan paitsi vakuuttavilla lavasteilla myös tuonaikaisilla elokuvilla.

    Kiinnostavaa kyllä tekstitys on keltaista ja Elisan viittomat näkyvät valkokankaalla kolmella eri kielellä: englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi. Sitä vastoin venäjänkieliset repliikit on tekstitetty ainoastaan suomeksi ja ruotsiksi.

    4½/5

    Finnkino Oy:n tekniset ongelmat jatkuvat. Tennispalatsi 3:n esityksessä kuva ja ääni olivat häiritsevässä määrin epäsynkroniset (ääni oli lähes ½ sekuntia jäljessä). Liekö sama ongelma muissa saleissa?
     
  4. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 091
    Saadut tykkäykset:
    436
    Mielestäni hän on kyllä tehnyt monta parempaa leffaa kuin tämä, mutta makunsa kullakin. (Pan's Labyrinth, Devil's Backbone, Blade II...)

    Itse katsoin Flamingossa, ja äänessä tai missään muussakaan ei olllut ongelmia.
     
  5. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 187
    Saadut tykkäykset:
    1 327
    Hitsit, kun leffa saa ristiriitaisia arvosteluja. Tekisi mieli lähteä katsomaan, mutta jotenkin tuntuu, että en leffasta lopulta kauheasti välitä.
    Äh.
     
  6. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    Jos olette kissa, ette ehkä pidä tästä elokuvasta. :)
     
  7. scented

    scented Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    1 989
    Saadut tykkäykset:
    262
    Ei puhutellut paljoa, mikä johtui pääosan vesimiehestä, josta ei paljoa irti saanut. Hienoa kuvaa ja näyttelytyötä leffassa on, mutta silti tuntui...tai siis ei paljoa tuntunut miltään. Elokuvan loputtua huomasi päässeen kuitenkin arjesta irti, mikä on aina positiivista.
     
  8. Headshot

    Headshot Uusi jäsen

    Liittynyt:
    02.08.2006
    Viestejä:
    38
    Saadut tykkäykset:
    1
    Oli pettymys suuriin odotuksiin nähden. Etenkin Pan’s Labyrinth kuuluu minun kaikkien aikojen suosikkileffoihin, mutta tämä jäi hieman haaleaksi. Sinänsä iha hyvä leffa, teknisesti ei mitään moitittavaa ja (audio)visuaalisesti hienoa työtä, mutta hahmot ja tarina jäivät vähän turhan pliisuiksi. Sally Hawkins veti kyllä kieltämättä aivan loistavan roolisuorituksen.

    3/5 tähteä nyt kuitenkin, kannattaa ehdottomasti katsoa mutta ei tämä mikään moderni klassikko kyllä ole.
     
  9. Headshot

    Headshot Uusi jäsen

    Liittynyt:
    02.08.2006
    Viestejä:
    38
    Saadut tykkäykset:
    1
    Edit. Tuplapostaus.
     
    Viimeksi muokattu: 22.02.2018
  10. Plisukainen

    Plisukainen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.01.2005
    Viestejä:
    1 971
    Saadut tykkäykset:
    169
    Tämän fantasiadraaman vakuuttavalle puolelle listattaneen visuaalinen anti, sillä vihreän eri väsyjä käytettiin taitavasti. Lavastus, tehosteet ja äänet saavat kaikki hyvän arvosanan. Näyttelijöistä Hawkins ja varsinkin Jenkins revittelevät erilaisissa rooleissaan täysillä, muuten sillä osastolla tarjotaan perustavaraa. Leffan huumorisävytteinen alku valehtelee ja hiljalleen siirrytään kohti vakavampaa otetta ja meno muuttuu sen mukaiseksi. Välillä väläytellään varsin brutaaleja sävyjä, tämä on toki Toronsa katsoneille tuttua. Miinusta tulee oikeastaan siitä että mukaan on yritetty saada vähän liikaa erilaisia juttuja, kylmän sodan aiheita salaliittoineen sekä vakoilua mutta kuitenkin arjen perhemurheita ja kahvilassa käyntiä. Sai hieman teennäistä pituutta tästä. Leffan "vesimiestä" nähdään itseasiassa melko vähän, tämä tuli vähän yllätyksenä, muttamutta hienosti tehty puku kyl Doug Jonesille, hän tuntuu tällaisissa asusteissa viihtyvän :D

    Ei ollut niin hyvä kuin ohjaajansa lähin vertailukohta Pan's Labyrinth, mutta hyvä harvinaisessa lajissaan silti.

    3,5/5
     
  11. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 045
    Saadut tykkäykset:
    97
    Ihanan oivallinen käännös väännös sadusta josta en tykännyt.
    Mikään tässä elokuvassa ei ollut sellaista että se olisi napannut mukaansa. Mykkä tyttö ja vesipeto vain löysi toisensa ja sitten mietitään miten tämä kiero rakkaustarina saadaan päätökseen niin että paha saa palkkansa.
    Yksi asia mistä tietää että on tulossa vanhaksi on se että turhat seksikohtaukset alkaa vituttamaan elokuvissa. Tässä ne vitutti. Jo elokuvan alkutekstien aikana masturboidaan kylpyammeessa (SPOILER!) ja en ymmärrä miksi.

    Muuten oli hyvä viikonloppu vaikka tämä yritti vituttaa.
     
  12. lmfmis

    lmfmis Käyttäjä

    Liittynyt:
    17.02.2002
    Viestejä:
    3 019
    Saadut tykkäykset:
    2
    Annas ku mä selitän sulle...

    Tällä kehystetään päähenkilön tarinaa yksin olevana mutta ei-onnettomana naisena joka ei ole läheisriippuvainen ihmissuhteissaan (ja ei siis roiku jokaisessa lahkeessa joka tulee vastaan)

    Älä huoli: muutkaan ei ole tätä ymmärtäneet ja olen nähnyt että sensuroitu pois jossain jakeluissa.

    Onko nyt parempi olo :-D
     
  13. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 045
    Saadut tykkäykset:
    97
    Vain vähän!
    Kiitos kun lohdutit.