Wes Andersonin uutuuselokuvan täydellinen nimi kuuluu The French Dispatch of the Liberty, Kansas Evening Sun. Anderson on jälleen luonut omintakeisen kokonaisuuden, jota on vaikea sijoittaa yhteen lokeroon. Lähinnä sitä voisi luonnehtia absurdin humoristiseksi episodielokuvaksi, joka säteilee kertomisen iloa à la Garrison Keillor ja viittailee monenlaisten esikuvien suuntaan. Mukana on jälleen useita Andersonin luottonäyttelijöitä Bill Murraysta ja Angelica Hustonista alkaen. Tapahtumien keskuspaikkana on kansasilaisen sanomalehden The Evening Sunin sunnuntailiitteen (The French Dispatch) Ranskan-toimitus, joka sijaitsee kuvitteellisessa Ennuin kaupungissa (kuvauksia on tehty Angoulêmessa). Toimituksen lisäksi esitellään kolme laajahkoa henkilöjuttua, joita toimittajat ovat kirjoittaneet: abstrakti taiteilija-murhaaja Moses Rosenthaler (Benicio Del Toro), opiskelijakapinan johtaja Zeffirelli (Timothée Chalamet) ja kulinaarinen poliisikomisario (Mathieu Amalric), jonka poika siepataan. Tapahtumat sijoittuvat suunnilleen 1970-luvulle. Elokuva on kunnianosoitus ulkomaantoimittajille ja ranskalaiselle elokuvalle (esim. Tati, Godard). Kerronta on omalaatuista, kuten Andersonilla muutoinkin. Asioita selitetään tekstiplansseilla ja havainnollistetaan odottamattomilla keinoilla (animaatiot, ”pysäytyskuvat”, rakennusten poikkileikkaukset), ja kamera-ajot ja 90°:n käännökset ovat hupaisia. Kuvasuhde vaihtelee. Ohjaaja hyödyntää elokuvallisen kerronnan muotoja ja keinoja mestarillisen monipuolisesti ja nostaa niitä näkyville varsinkin silloin kun ne ”töksähtävät” ironisesti. Tekstittäjillä on ollut tekemistä. Andersonin tyyliä jäljiteltiin riemastuttavasti Simpsonien jaksossa ”Isähemmo”. Kokonaisuutena The French Dispatch on viihdyttävä, ohjaajansa tyylin mukainen kokonaisuus, joka tarjoaa monenlaista silmänruokaa (Léa Seydoux, tuo Ranskan Scarlett Johansson, nähdään vähissä pukeissa). Enimmäkseen kerronta etenee ripeästi, mutta jossain kohdin ilmeni tyhjäkäyntiä. Ensivaikutelma jäi omalla kohdallani silti hiukan varaukselliseksi, samoin kuin The Grand Budapest Hotelin kohdalla. Pyydän kuitenkin armoa: kesti melkein 20 vuotta, ennen kuin opin rakastamaan hänen elokuviaan The Royal Tenenbaums ja The Life Aquatic with Steve Zissou. Jotkin muut, kuten Kekseliäs kettu ja Moonrise Kingdom, ovat osuneet jo ensi näkemällä. 3½/5 Ensi-ilta Yhdysvalloissa: 22.10.2021. — Ensi-ilta Suomessa: 22.10.2021.
Tuli tämäkin käytyä katsomassa, jo yli viikko sitten itseasiassa mutta piti sulatella nähtyä ennen kuin sain arvottua arvosanan... Yleisesti ottaen mielipiteeni on että Wes Anderson on nero, eikä tee huonoja elokuvia. Tämä nyt kuitenkin tuntui ylipitkältä ja välillä tylsältäkin. Vika ei ole näyttelijöissä, eikä ohjaajan tyylissäkään. Itse tarina vain on hajanainen kokoelma lyhäreitä joka ei oikein temmannut mukaansa. 3/5
Olipas hyvä leffa. Ulkoisesti niin hieno leffa, että siinä jo syy katsoa. Toinen syy on hyvät näyttelijät. Eipä tästä oikein mitään vikaa löydä. Disney+:sta löytyy, jos haluaa striiminä katsoa.