Onko viiluttaminen kauhean vaikeaa ja paljonko se maksaa? Miten se laitetaan kaiuttimen pintaan? Olisko jollain kuvia viiluttamisesta?
Puukeskuksesta pitäisi saada eikä se nyt niin hirveän kallistakaan ole.. riippuu tietenkin viilusta. valmiin boksin viiluttaminen on hieman hankalampi projekti, mutta kyllä sekin onnistuu. viilun kiinnitykseen kannattaa käyttää esimerkiksi jonkunlaista liimamassaa ettei jää ilmaa väliin..
käytähän hakua niin löydät diarin projekteja. lyhyt versio: itse en lähtisi tekemään. Puuseppä ei ota hommasta montaa kymppiä.
Viilut eivät hirveästi maksa, mutta niiden saatavuus voi olla välillä heikkoa. Mutta esim. www.viilukeskus.fi -osoitteesta saa tilattua helposti monia viiluja. Puuliimalla viilutuksessa tarvitaan painetta. Muutama puristin ei välttämättä riitä, varsinkin kun puristuksen tulisi olla tasainen. On myös olemassa kaiken maailman silitysrautakikkailuja yms. joista en jaksa ruveta kauheasti tässä turinoimaan, väsynyt kun olen. Asiassa Searh & Goole ovat ystäviä, mutta niin myös minä. Kotioloissa viilutus sujuu ehkä helpoiten kontaktiliimalla (varsinkin kun kesällä tuuletus ei ole niin kauhea ongelma). Jotain pientä juttuakin aikoinaan kirjoitin, jossa nuo perustekniikat kontaktiviiluttamisesta selitin: http://www.saunalahti.fi/sauljok/viilu.html Täytyy joku päivä katsoa kuinka monta virhettä tuolla sivulla on. Niin ja hei, paras vaihtoehto viiluttamiseen ovat sopiva puuliima ja suuri puristus. Kontaktiliimauksessa on monia huonojakin puolia. Se mm. haihtuu vuosien saatossa pois, jolloin liimaus heikkenee, saattaa muuttaa hieman puun väriä, ainakin ohuissa viiluissa... jne. Jos tulee lisäkysymyksiä, niin voin kyllä yrittää auttaa vastailemalla oman kykyni mukaan
Kukin liimailkoon haluamallaan liimalla. Kontaktiliiman huono puoli on hirveän käryn lisäksi se ongelma, että viilun olisi mielellään osuttava kerralla oikealle paikalleen. PVAc -dispersioliimoissa (erikeepperi yms.) "ongelma" on vaadittava pitkähkö puristusaika ja se, että puristusta tulisi olla tasaisesti. (=tasaisesti ja paljon puristimia). Hyvä keino viilun pehmittämiseen (jotta se taipuu helposti) on melko kuuma höyrysilitysrauta. Lämmitä + höyrytä viilua ihan reippaasti, niin se on helppo taivuttaa pienenkin kulman (r=1-2 cm) yli nätisti ilman että viilu murtuu. Mutta ei se viilutus nyt vaikeaa ole, jos käden taidot ovat edes joltisestikin kunnossa. Lisäksi tekemällä oppii. /I
Kyllä sen viilun pitäisi taipua reunan yli. Itse olen viiluttanut kaiuttimet noin 15 vuotta sitten. Kontaktiliimalla laitoin pyökkiviilun pintaan ja reunatkin olivat tosiaan pyöristetyt. Siisti tuli ja aika hyvin on pysynyt vieläkin. Parista kohtaa viilun reunat hieman irvistävät.
Heitetään nyt lisää liimaa tähän keskusteluun . Onkos kukaan kokeillut kuumaliimaa ja tuota silitysrautakonstia. Saattaisi kuumaliima toimia ainakin tuommoisessa pyöristetyn kulman yli viilutuksessa. Ja miksei myös muutenkin viilutettaessa. Aattelin tuota kokeilla ainakin testipalikalla, kun tuon pyöristyksen jyrsiminen ainakin tarvitsee harjoitusta. Samallahan sen viiluttaakin.
Tarkoitatko nyt wanhanajan "luuliimaa" vai kuumaliimapistoolista prtuutattavaa muoviliimaa? Luuliimalla taisivat puusepät aikanaan varsin paljonkin viilutella. Kuuma(muovi)liima taas ei oikein viilutukseen sovi, koska vaatii melko korkean lämpötilan sulaakseen. Ja viilut taas tuppaavat halkeamaan lämmetessään (kuivuessaan) liikaa. Säännön vahvistavana poikkeuksena kapeita suikaleita viilua voi kyllä liimata muovisella kuumaliimallakin, kuten aikanaan omiin kaiuttimiin liimasin etulevyn viistouksiin kirsikkaviilua pintaan. Ja hyvin ovat viilut pysyneet kiinni jo 5 vuotta. Tosin muut pinnat viilutinkin kunnon puuliimalla ja 5:n tonnin prässillä.
PVAC (erikeeper tyyppiset) liimoja voidaan käyttää kuumaliiman tavoin. PVAC liima sulaa lämmitettäessä ja jäähtyessää palautuu alkuperäiseen olomuotoonsa liimausominaisuuksien kärsimättä. Tähän perustuu silitysraudalla viiluttaminen. Näin ollen epäonnistuneita liimauksia voidaan myös korjata silitysraudalla lämmittämällä ja puristamalla. Jos kuplan alla ei olekaan liimaa, viiluun voidaan tehdä syyn suuntainen viilto ja pusertaa kuplan sisään liimaa esim. injektioruiskulla (saa apteekista). Silitysraudalla viiluttamisen ongelma on se, että jos viilu on kovaa ja ryppyistä, se ei tartu tasaisesti. Tämän vuoksi en itse harrasta ko. hommaa kuin hätätapauksessa. Ohut tasainen viilu, esim. pähkinä, on kyllä ihan kohtalaisen helppo liimata silittämällä. Itse kuitenkin suosin aina puristamista, koska se onnistuu aina viilulla kuin viilulla.
Löysin Oulun Puukeskuksesta upean sileitä yli 30cm leveitä koivuviiluja, joten alan kallistua tuohon PVAC:n kannalle. Silittelen sitten jos tarvetta ilmenee. Jahka saan viilutuksen valmiiksi, niin pistän tänne kuvia TB-Buschhorn projektistani.
Tuli joskus koulussa tehtyä tällaiset pöntöt. Koulussa tuo viilutus ei onnistunut muutakuin ylä- ja alalevyjen kohdalla ja sivut viilutettiin tutun huonekaluliikkeesssä kunnon prässillä, käytetystä liimasta en tiedä mitään sillä valitsin vain viilun ja katsoin kun ammattilaiset hoiti homman. Viilutus onnistui hyvin eikä viilussa esiinny kupruja juuri ollenkaan, pieniä palasia lähti kulmakohdista tekovaiheessa mutta niitä ei näe ellei mene lähempää tutkailemaan.
Miten taas kävikään rasismin suhteen? Että kenen kommentit kummasti aina häviävät? Juuri sen, jolla on täällä eniten kokemusta veneenliimauksesta, ja joka tietää mikä liima on kestävin, myös viilutuksessa. Siispä sensuroitu kommentti uusiksi: Voi myös kysyä itseltään kysymyksen: uskallanko lähteä valtameren yli amerikkaan, jos veneeni on liimattu liimalla X? Tuon X:n paikalle sitten sijoittaa milloin minkäkin liiman, josta haaveilee. Iteroinnin helpottamiseksi: monet kilpa- ja huviveneet on liimattu ja pinnoitettu vedenpitäväksi epoksilla, mutta yksikään EriKeeper-liimatun veneen kuljettaja ei ole keskuudessamme kommentoimassa liimauksensa pitävyyttä, haiden mahassa kaikki ovat. Kontaktiliimaajille käy samoin.
Lyhyesti: kestävin liima on epoksi. Se on myös kaikista helpoin työskennellä, on ainakin puoli tuntia aikaa asemoida viilu kohdalleen, voi siis käyttää ennalta mittoihin leikattuja palasia, etenkin paksuilla viiluilla näin voi tehdä. Lisäksi puristamista ei tarvita lainkaan, etenkään paksuilla viiluilla, jotka ovat sileitä. Ryppyiset ohuet viilut toki kannattaa painaa suoraksi, mutta liima itsessään ei siis vaadi puristamista, se pikemminkin imee kapillaarisesti ohutkalvot kiinni. Mutta turha epoksin eduista on enemmän luennoida, koska saan kohta tätäkin sensuroitua viestiä kloonata uudelleen ja uudelleen, koska ylläpito on rasistinen epoksiliimausta ja minua kohtaan. Kaikki "paras" aina sensuroidaan, sallitaan vain keskilaatuisten asioiden julkaiseminen. Jos kertoisin mitä olen hiilikuidusta laminoinut, sekin sensuroitaisiin! Kotona pystyy tekemään pilkkahinnalla upeita hiilikuituiepoksikomponentteja, jotka kaupassa maksavat hunajaa. Tyyliin kaupasta ostettu 150 euron hiilikuituepoksinen lokasuoja moottoripyörään, sen tekee itse 15 eurolla jne.
Lasilevylle tai muulle sileälle pinnalle asetellaan mukavuussyistä muovikalvo, musta jätesäkki kelpaa. Viilupala muovikalvon päälle. Epoksia kaadetaan viilulle, sivellään kertakäyttösiveltimellä (esim. 2 tai 3 tuuman leveä) koko viilun alalle. Kotelo tai seinämä lasketaan päälle. Jos tarkkoja ollaan, kotelon tai seinämän voisi myös sivellä vastaavasti epoksilla, mutta ehdottoman pakollista ei ole, pääasia on kastella se viilu kauttaaltaan, että se laminoituu lujaksi. Viilulla kun on taipumus repeytyä rikki jos sitä ei lujempi aine (epoksi) ole kauttaaltan tukenut. Ilmakuplien takia viilu epoksoidaan, aloittelija ei ehkä osaa ilmakuplattomasti työskennellä, mutta ei se niin tarkkaa ole, koska epoksi on puuta lujempi. Jotain puntteja voi päälle latoa jos haluaa lisätä puristusvoimaa, eli suoristaa ryppyistä viilua. Vuorokauden kuluttua nostetaan puntit ja kotelo/levy pois ja edetään kuten muillakin liimaustavoilla, eli viimeistellään särmät halutulla tavalla, siis leikataan viilusahalla liika viilu pois tms. Lopuksi kun kaikki pinnat on viilutettu, voi pinnat hioa epäkeskokoneella, jotta saa yhtenäisen ulkonäön, jos sattui epoksiroiskeita sinne tänne osumaan, tai lievää aaltoilua pintaan jäi ohuen viilun ryppyjen takia. Epoksi maksaa muutaman kympin per litra, ja kulunki on puolisen milliä paksu kerros neliöltä, siis puoli litraa neliöltä, joten yhdellä litralla liimaa 2 neliömetriä viilua. Ilmeisesti kallista tämä muiden mielestä ompi, jos on tottunut erikeeppereihin, mutta lujuudesta ja mukavuudesta pitää jotain maksaakin. Eipä viilu repeile, liimapuu halkeile jne. eli epoksilla pinnoittaminen estää puun tyypilliset haitalliset elämiset. Ja oikein pinnoitettuna antaa myös vesitiiviyden, mutta ei siitä menetelmästä nyt sen enempää.
Uskottava se sitten vissiin on DVB-G:ta. On vain tullut köyhäiltyä materiaalien suhteen (tang bandin elementit, kotelot lastulevyä jne :hitme: ), niin tuntui tuo epoksi "kalliilta" ja vaikealta vaihtoehdolta. Eli täytyy tänään lähteä epoksiostoksille, sillä eihän tuo nyt niin vaikeaa ja kallista olekkaan. Sitä paitsi kun nyt jo T/L kanavaienkin muodot olen valamalla tehnyt, tosin "vain" polyesterihartsilla , niin mennään nyt "komposiittirakenteella" loppuun asti. Nuo valut ovat itse asiassa nostaneet koteloiden painoa niin, että mitään lisäpuntteja tuskin tarvitaan.
En ole vielä itse tullut koskaan viiluttaakseni pieniä kokeiluja lukuunottamatta, jotenka voisin itsekkin kysyä vähän neuvoa. Millä suojaatte jo viilutetut pinnat liimalta? Luulisi esim puuliimaa käyttäessä liiman valuvan jokaiselta reunalta puristuksen johdosta? Ja jos pinta on tarkoitus vaikka petsata viilutuksen jälkeen ja pinnassa on ollut imeytynyttä liimaa niin sehän paistaa alta todella pahasti. Entä millä olette yleensä yhdistäneet viilut leveimpiin viilutuksiin?
Ilmoittelepa sitten miten onnistuit. Tuo DVB-G:n visioima tekniikka vaikuttaa kyllä siinä määrin hasardilta, etten itse lähtisi kokeilemaan. Mutta mielenkiintoista olisi tietää toimiiko todella
Jep. Pistän kuvia jakoon, jahka saan viilutettua. Toivottavasti saisin aikaiseksi piakkoin. On ollut vähän tuommoinen Iisakin-kirkko-projekti koko homma :OI Elementit tuli hankittua jo keväällä. On tullut tehtyä vähän silloin kun kerkee... Nyt pelkään, että silmä tottuu tuohon lastulevypintaan ja viilut kuivuu varaston hyllylle ..... Aattelin joka tappauksessa julkaista tällä palstalla kuvasarjan rakentamisen eri vaiheista ja myös lopputuloksesta.
Maalariteippi on aika kova sana, kummassakin tapauksessa. Ohessa on kuva tuosta viilujen yhteen teippaamisesta. Sattui sen verran säkää, että viilusoirojen reunat ovat suoria, joten ei tarvinnut käydä niitä enää viiltelemään.