Terry Gilliamilta on tulossa tänä vuonna The Zero Theorem -niminen leffa, tosin julkaisu vaikuttaisi menevän lähemmäksi vuodenvaihdetta. Näyttelijöinä mm. Cristoph Waltz, Matt Damon, Tilda Swinton, David Thewlis ja Ben Whishaw. Gilliam ei ole mielestäni saanut 15-vuoteen mitään merkille pantavia elokuvia aikaan ja juonikuvauksen perusteella vaikuttaisikin, että tämä uusin saattaisi olla paluu Brazilin ja Twelve Monkeys -leffojen tyyliin. Näyttelijävalinnat ovat ainakin huippuluokkaa, joten toivotaan että Gilliam saisi tästä uutta virtaa uralle näin varttuneemmalla iällä. Tänä vuonna miekkonenhan täyttää jo 73v!
Vaikuttaa heti mielenkiintoiselta. Edellä mainitut Brazil ja Twelve Monkeys pyörivät omassa top kympissä. Gilliam on loistava ohjaaja, kunhan vain materiaali sen sallii ja mies malttaa pitää mopon käsissään. Turhan helposti tykkää heittää homman överiksi, mistä monet hänen elokuvistaan kärsivät.
Gilliam on tosiaan hyvinkin epätasainen ohjaaja, joskin aina vähintäänkin kiinnostava. Epätasaisuus näkyy myös elokuvien sisällä, ei vain keskinäisessä vertailussa. The Fisher King ja 12 Monkeys ovat mielestäni miehen parhaimmat, eheimmät ja tunnetasollakin tyydyttävimmät työt. Fear and Loathing in Las Vegas siinä kolmantena, tuntuu tosin hullulta sanoa sitä eheäksi mutta sitähän se on siinä omassa sekopäisessä universumissaan. Ja Tideland on näistä tuoreimmista oikein vaikuttava ja vahva neljän tähden elokuva, ei parane dissata sitä. Mahtavaa vellontaa jossain lapsen mielen abstraktissa ja tiheässä sisäavaruudessa. Parnassus taas odotuksiin ja lähtökohtaan nähden pettymys, vaan kyllä sillekin kolme tähteä lohkeaa. Tämä uusin on tosiaan kuvauksen perusteella taattua vanhaa klassista Gilliamia, vaikkakaan elokuvan tarina ei muuten tule olemaan Gilliamin itsensä kynästä lähtöisin.
The Zero Theorem löytyi jo kirjastosta blu-rayna, joten se päätyi hyvin nopeasti katselulaitteeseen. Elokuva sijoittuu mielikuvitukselliseen lähitulevaisuuden maailmaan, joka muistuttaa hiukan vaikkapa Blade Runneria. Päähenkilö Qohen (Christoph Waltz) on ”numeronmurskaaja”, joka työskentelee päivät pitkät tietokoneen ääressä ratkomassa matemaattisia ongelmia. Nämä esitetään graafisesti ja varsin vauhdikkaasti. Laskutikku on tässä maailmassa vaihtunut eräänlaiseen Playstation-peliohjaimeen. Tarinan aiheena on Qohenin työuupumus, ”burn-out”. Qohen pysyttelee mieluiten omissa oloissaan, ja häntä voinee pitää hiukan autistisena. Hän asuu entisessä kirkossa ja ratkoo olemassaolon arvoitusta ja odottaa tärkeää puhelua. Hänen elämäänsä häiritsevät nainen nimeltä Bainsley (Mélanie Thierry) ja johtajan (Matt Damon) poika Bob (Lucas Hedges). The Zero Theoremin ongelmana on se, että elokuva on lähinnä kirjavaa pintatasoa, jossa erikoislaatuiset henkilöhahmot käyvät näyttäytymässä (sivurooleissa mm. David Thewlis, Peter Stormare, Tilda Swinton, Robin Williams ja Ben Whishaw) ja laajakulmaobjektiivilla ja steady-camilla luodaan hämmentäviä kuvia. Yksityiskohtia on valtavasti, ja Gilliamin leima näkyy kaikessa. Tarina käsittelee burn-outia, mutta siihen se tuntuu jäävän. Gilliamin visiokoneisto on ikään kuin joutokäynnillä. Elokuva on tehty pienellä budjetilla Romaniassa, mutta lavasteet ja erikoistehosteet ovat kiehtovia. Ongelmat ovat tarinassa, joka ei tunnu löytävän maalia. 2/5 Muutama kuvanäyte pohjoismaisesta blu-raysta (Sony). Erikoisuutena on kuvasuhde: filmiruutu nähdään kokonaan, nurkat pyöristettyinä. Elokuva kuvattiin filmille, ja HD-siirto on onnistunut. Spoiler
Terry Gilliamin 75-vuotispäivän kunniaksi katsoin miehen viimeisimmän elokuvan. Kivaa oli, että herra oli palannut mielestäni parhaiden leffojensa kuvastoon (Twelve Monkeys ja Brazil). Henkilöhahmot olivat juuri niin vinksahtaneita kuin Gilliamilta voi odottaa. Christoph Waltz oli mielestäni hyvä ja Mélanie Thierry vallan ihastuttavan näkinen (Proffa, kattso tämä leffa ja kerro mielipiteesi!!!). LAvasteet olivat hienot ja täynnä yksityiskohtia, kuten vain voi odottaa. Paljon hyvää siis, mutta suuri ongelma oli juoni. Tarina oli aika turha, eikä se jaksanut kantaa koko elokuvan kestoa. Tarina myös eteni kovin suoraviivaisesti, mikä ei Gilliamin leffassa ole ihan paras ratkaisu. Häröilyä ja visuaalista ilottelua tässä oli tarjolla sitä kaipaaville. Ja tämäkin leffa muuten kannattaa katsoa isolta kankaalta. Pitää tämäkin joskus tsekata uudelleen. Synttärisankarille yksi lisäpiste, 3/5.