TangBand W6-1139SG:stä subi + 3*W4-647SC; suunnitteluapua please

Ekakuvasta:
Onko kyseessä viimesen päälle aitoa DIY-rakentelua kun väliseinäkin on tehtävä useasta palasta vai vain pelkkä raha(sto)pula?

Erityishuomio kannattaa kiinnittää silmiinpistävään "suorakulmaisuuteen", joka on lopputulos siitä, että luottaa järeän pöytäsirkkelin apuohjausmotikan suorakulmaisuuteen terän suhteen eli hiomapaperia kulunee jossain vaiheessa pala tai pari.

Toinen kuva:
Maailmassa on virhe, pysäyttäkää pallon pöyrintä, ...keleen, ...le, ... .

Ja selitysosa on; liimasin tuon vahvistinpään väärinpäin elikkäs vahvistimen laipanupotukset on nyt vahvistinkammion sisäpuolella ja huomasin virheen heti tänään eli vain reilu vuorokausi liimauksesta. Kyllä tarkkaavaisuus on poikaa/tyttöä/mitä lie.

Lopuksi:
Jo vain on tasan ainutlaatuinen subikotelo muotoutumassa .

 

Rahapula ei kelpaa selitykseksi jos käyttää juppimateriaaleja, liimapuuta siis. Sama jos valittaisi, että on se niin väärin kun valtio ei korvaa mulle uusia renkaita mun RollsRoyceen, kun takarenkaaseen tuli naarmu, ja siis kaikki renkaat haluan uusittavaksi ennen aamiaiseni loppumista. Tyhmä valtio, muutan takaisin Bruneihin, siellä sai uudet renkaat heti kun halusi.

Rahapula taas selittää liiman valinnan. Minä en luota kuin epoksiin, sillähän saa massiivipuutkin kapseloitua niin, ettei tapahdu halkeamisia vaikka uisi kaiuttimellaan lahden yli. Puiden halkeilusta valittavat vain ne, jotka eivät epoksia käytä. Eivätkä näemmä ole veneitä koskaan rakentaneet. Ei ole kiva joutua tappajahauen sapuskaksi kun kaiutin halkeaa kesken melontareissun.

Hiukan pelottaa, että tähän topikkiin ilmestyy joskus halkeilusta kertova raportti. Siispä mainitsen jo etukäteen, että ristiin laminoimalla sekin ongelma minimoituisi. Eli vaikka miten vihaisi epoksia, eikä sitä näkyviin suostu ottamaan, silti kannattaisi sillä liimata kaksi puuta toisiinsa, 90 asteen kulmiin puunsyyt kulkien. Se hillitsee puun elämistä estää läpi saakka lohkeamisen.

 

Jos oikein äkkisiltään ymmärsin, niin tuo DVB-G:n viesti on hopotusta, joka on puolestaan varsin erikoinen uusi markkinointitapa. Lisätietoja aiheesta on tarjolla osoitteessa http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2006-01-08,104:12:350830,1:0:0:0:0:0:. Ko. hopotuksen perusteella olisi mainostettu tuote jäänyt ostamatta.

Tähän asti tämä aloittamani aihealue Tangband-BKTS -tsydeemistä pysyi asia-viihdelinjalla. Saa nähä kui jatkossa .

 

Mistä siinä hopotetaan? Rolls Roycesta? Epoksi ainakaan ei ole mikään tavaramerkki, vaan oikeasti hyvä materiaali.

Liitteenä pari luentokalvoa aiheen tiimoilta. ©Jyrki Vuorinen

 

Ilmeisesti vaatii jonkin verran tekstin/threadin sisälukutaitoa, että ymmärtää asiakokonaisuuden johon viittasin epäsuorasti (tämä kommettini oli nyt vastaavaa epäystävällistä ja sivistymätöntä tekstiviestintää johon on sorruttu edellisissä viesteissä). Viestissäni nro 8 käy selkeästi ilmi, että hallussani (eli hyllystössäni ylimmällä hyllyllä varhaisnuorten ulottumattomissa) on pänikät ko. yhteensaattoainetta.

Aiheesta voi revittää poskeaan, eiku, anteeksi,
hivellä näppäimistöä herkin sormin loputtomiin
ja
näin
kaikille jää
aivan mahdottoman hyvä olo .

 

DVB-G
Ihan tarpeeksi järeästi aiot toimia.

Moni aloitteija ottaa 6,5 mm vanerin ja tekee siitä taipuilevan räminälaatikon, ja alkaa sitten haukkua elementtiä huonoksi, tai ostaa kiloeuron kaiutinkaapelit, ja ihmettelee kun vika ei niillä poistunut.

Kun kotelosta tulee pomminkestävä, vasta silloin elementin kyvyt paljastuvat. Maallikko kuulee surkean ja hyvän kotelon erot, ja harjaantunut kultakorva osaa erottaa betonikotelon puukotelosta, vaikka kumpikin olisi jo tarpeeksi tukeva. Kun riittävä minimitaso tukevuudessa saavutetaan, loppu on hienosäätöä ja mielipiteistä keskustelua; hyvä vastaan hyvä. Sinun kotelostasi on tulossa hyvä.

22 mm seinämävahvuus olisi minimi, jos minulta kysytään. Se on minulla minimi vaikka tekisin 0,5 litran koteloa. Koska täysjiirisahattuna ja epoksilla saumat liimattuna sauman pituus on 31 mm, joka on hyvä nyrkkisääntö sekin. Joku muu liimaa suorasti sahattuja 12 mm levyjä, joissa siis on 12 mm liimasaumaleveys. Ja sitten kuuluu raps kun sauma repeää. Kun 2 kilowatin subi alkaa puhua ääneen.

Etenkin lastulevyllä on tärkeää liimata levyn päätyjä, ei sivuja, koska levy ei kestä sivuttaista vetoa. Pinta irtoaa helposti koska levyn ydin on pullamössöä vailla repäisylujuutta. MDF on tasalaatuisempaa, sitä voi vapaammin liimailla miten vain, joskin täysjiiriliitos on siinäkin paras. Pienin liimasauma suhteessa saavutettuun tukevuuteen.

Moniportaisesti jyrsitty levyn reuna helpottaa "jiiri"liittämistä, mutta siinä on heikkoja lenkkejä, eli kun koteloon pumpataan xx baarin ylipaine, tavallinen 45 asteen täysjiirisauma kestää eniten painetta. Ja kuluttaa vähiten liimaa kyseiseen lujuuteen nähden. Siksi minulle kelpaa mainiosti paras ja halvin metodi, vaikka se jiirisahaaminen sitten onkin työlästä ja mieluusti jigissä tehtävä.

40 mm paksussa levyssäsi voit huoletta tehdä ihan millaiset saumat tahansa, 40 mm liimasauma kyllä riittää, ainakin epoksilla liimattaessa.

En tiedä myydäänkö 70 mm putkelle pyöristyksiä, eli joudut muoviputkea kuumentamalla ja lasisella viinipullolla pakottaen tekemään pyöristykset putken päihin. Molempiin päihin. Joten pujota putki seinämän reiästä läpi ENNEN kuin pyöristelet toisenkin pään ja toki ennen kuin liimaat putkea kiinni seinämään.

Tai sitten liimaat erilliset itse tehdyt PuuDonitsit™ putken päihin. Donitsi on paras muoto. Donitsin sisäreikä sama kuin putkessakin. Putken pään ulkoreunaa ohennetaan niin, että se työntyy donitsin keskilinjalle asti. Epoksilla liimataan putken pää kiinni donitsiin. Mitä paksumpaa donitsia käytetään (donitsin ulkohalkaisija suurempi), sitä parempi.

Varmennan nyt tämänkin: jos putken ulkopää on vapaassa ilmassa, putken sisäpääkin pitää työntää reilusti kotelon sisälle, putken pää torvineen EI SAA olla kiinni sisäseinämässä. Tämä seikka ei maksa yhtään mitään, mutta parantaa äänenlaatua huomattavasti ja mitattavasti. Ilmavirtauksen pitäisi olla samanlainen kumpaankin suuntaan kulkiessaan. Jos putken eri päät ovat erilaiset, putki alkaa suosia toisen suunnan virtauksia, ääni säröytyy.

Jos vaikkapa putken sisäpää on huonompi, ilman torvea ja vapaassa ilmassa, ja ulkopää on kotelon pinnassa torven kanssa, silloin putkesta kuuluu hop-tsih-hop-tsih-hop-tsih-hop-tsih kartion liikkuessa edestakaisin. Kun molemmissa päissä on sama ympäristö vastassa, kuuluu hop-hop-hop-hop-hop-hop-hop-hop. Ei enää pysty kuulemalla erottamaan kumpaanko suuntaan kartio liikkuu. Kartion liikesuunta siis on kuultavissa huonoissa kaiuttimissa, joissa on liian ahdas tai epäsymmetrinen refleksiputki.

Älä suotta pane polyesterivanua tai muutakaan, ellet itse osaa määritellä sen määrää ja sullomisastetta. Simulointi kertoo tyhjän kotelon tilanteen, tee kotelosta tyhjä.

Yksi suositus kuitenkin on: kun refleksiputkeen katsoo ulkoa päin, ei saisi näkyä kovaa seinää suoraan vastassa. Oma silmä siis ei saa näkyä refleksiputkesta jos kotelo olisi tehty peililasista. Putken sisäpäätä vastassa oleva seinä kannattaa pinnoittaa profiilivaahtomuovilla, mutta se on kallista. Vanu ei auta mitään. Huopa auttaisi, mutta kallista sekin on. Halpa korvike olisi puolikas tennispallo tai muu pinnan epäsileäksi muuttava pullistuma. Puinen kohouma, ellei mitään ääntä imevää löydä. Pehmolelu, vaikka Karvisen pää. Tietenkään aine ei saa tukkia putkea.

Vaimennusaineen tehtävä putken sisäpään edessä on antaa putkelle häiriöistä poistettu ääni, ettei putkeen livahtaisi suhinoita, joita kartion takapuolella yleensä syntyy puhekelatuuletuksen takia. Etenkin suurireikäisillä lyhyillä putkilla kotelossa kimpoilevat suhinat tuppaavat karkaamaan putkesta korvaan, joten silloin ainakin kotelo pitää vaimentaa, mutta tällöin vaimennuksen tarkoitus ei ole kotelon koon muutos vaan suhinoiden kuolettaminen.
__________________________________________________ ___

Lisämassana 22 g on niin vähän, että sen voisi liimata vaikkapa seuraavasti, menetelmä sopii käänteisiin pölykuppeihin eli "kuoppiin", ei sovi tällaisenaan pulleisiin kumpuihin:

Elementti pöydälle tarkasti vaaka-asentoon, kartio kohti kattoa.

Karhennetaan hiekkapaperilla pölykuppi eli kartion keskialue, joka on kivasti kuopallaan. Ei suotta naarmuteta itse kartiota. Ennen JA jälkeen karhennuksen pestään pölykupista rasvat ja pölyt esim. talouspaperilla tai puhdastilapyyhkeellä ja isopropyylialkoholilla, tai vastaavalla elektroniikkasprayllä/litkulla. Ei tinneriä, se pilaa muovit. Asetonikin saattaa pilata. Tärpätti ei kelpaa, kuten muutkaan rasvaisen oloiset aineet. Sinol kelpaa, Masinolia en uskaltaisi kokeilla. Bensa ja muut polttoaineet eivät kelpaa.

Pannaan kirjevaakaan pahvipikari ja säädetään vaaka nollaan grammaan tai muistetaan mitä tyhjä pikari painaa.

Tiputetaan pikariin Liuottimella Pestyä (asetoni, tinneri, alkoholi, mitä tahansa) raskasta metallirouhetta, vaikkapa pieniä muttereita (M3, M4, M5) tai jotain muuta ei-terävää metallipalleroa. Haulikon patruunasta kuulia vaikkapa. Lasirouhekin voi kelvata, kuten hiekoitussorakin. Mitä tiheämpi aine, sen pienemmällä määrällä pärjää ja kauniimpi lopputulos. Kuulalaakerin kuulat ovat helvetin tyylikkäitä ja tarpeeksi raskaita, niitä saa fillarikorjaamoista ilmaiseksi/halvalla, käytetytkin romukuulat kelpaavat mainiosti.

Kuula/rouhemäärä pikarissa olkoon 22 grammaa tässä vaiheessa. Ettei ainakaan vajaaksi jäädä. Teräksellä se tekee 22/7,8= 2,82 kuutiosenttiä umpikamaa, eli tuplamäärä irtosälää kun on rakoja välissä.

Sekoitetaan toisessa pahvipikarissa epoksisatsi, vaikkapa 5 kuutiosenttiä eli 5 grammaa. Annetaan kuplien nousta pintaan minuutin ajan. Olettaen, että epoksin geeliytymisaika on ainakin vartin luokkaa. Pikaepokseilla leikittäessä on oltava nopeampia, ei ole aikaa ilmakuplia varoa. Jälki on rumempaa pikaepokseilla.

Tökätään jollain terävällä (hammastikku tms.) reikä epoksipikarin pohjaan, jotta saadaan sieltä valumaan ilmakuplatonta epoksia hissukseen alas, valutetaan epoksia pikariin, jossa kuulat odottavat. Muutama kuutiosentti, että kuulat kastuvat, tai vaikka 10 kuutiosenttiä, kunhan ilmakuplia ei mukaan pääsisi. Epoksin tarkalla määrällä tässä vaiheessa ei ole merkitystä. Kunhan on niin paljon, että saadaan kasteltua kaikki lisämassarakeet.

Katsotaan vaakaa, pannaan lukema muistiin, esimerkiksi. 27 grammaa saattaa näkyä jos 5 grammaa epoksia pikariin valui.

Kaadetaan kuula-epoksitahnaa varovasti pölykuppiin, tasan keskelle jatkuvasti kaataen, antaen mömmön levitä vapaasti laajemmalle pölykupissa. Kun yli puolet mönjästä on kaadettu pölykuppiin, mitataan paljonko pikari enää painaa. Kaadetaan hieman lisää ja taas punnitaan. Lopetetaan sitten kun vaaka kertoo 5 grammaa, eli 27 gramman seosmäärästä on kadonnut 22 grammaa; pölykuppiin.

Jossain 20 gramman paikkeilla (pikarissa 7 g) voi alkaa päättää, haluaako lisätä loput 2 g enemmän epoksia vaiko kuulia, vaiko molempia. Että mikä olisi paremman näköistä. Mitä enemmän epoksia, sen kestävämpi lopputulos, mutta silloin aine voi levitä kartion puolelle. Jos taas epoksia on liian vähän, miltei näkymätön määrä kuulien väleissä, silloin kuulia voi alkaa tippua irti, joskin tällä kartiolla ei taida olla pelkoa.

Jos kuulia livahti pölykuppiin liikaa, niitä voi varovasti noukkia pinseteillä ja palauttaa takaisin pikariin. Ja epoksia voi imeä pienellä (2 tai 5 kuutiosentin) injektioruiskulla ja puristaa takaisin pikariin. Ilmakuplia taas varottava tekemästä, niistä on pelkkää haittaa.

Kun ollaan tyytyväisiä ainesuhteisiin, ja 22 g massaa on pölykupissa (5 g pikarissa), voi hammastikulla tökkiä kuulia/muttereita/kiviä sellaisiin kohtiin mihin niitä haluaa. Tasainen kerros koko pölykuppiin, tai ainakin keskeisesti yksi kasa keskelle, tai sitten rinkula laidoille.

Rinkulamassauksen (pölykupin reunaa kiertävä) saa tehtyä niin, että ennen epoksi-kuula-massan valuttamista liimataan keskelle pölykuppia jokin este, vaikka limupullon korkki, runsas puolikas golfpallo tai muu pyöreä esine. Verhorengas vaikkapa. "Liimaksi" sinitarra, muovailuvaha tai muu irti otettavissa oleva tilapäinen aine, joka estää epoksin uimisen esineen alle. Sitten voikin valutella lisämassamössön tasaiseksi kerrokseksi esteen ympärille.

Epoksi tasoittuu itsestään vaakasuoraksi, siitä tulee lasimaisen sileä pinta, kuin umpeen jäätynyt lampi. Sen läpi näkyy hienosti kuulalaakerit, tai mitä muttereita/jalokiviä/värilasirouhetta nyt massana olikaan. Helvetin tyylikäs viritys, jos on jotain kalliin näköistä nippeliä massan seassa, vaikka kalliita audioliittimiä, vihkisormuksia, anopin tekohampaat. Hups, kerroinko jo liikaa?

Jos epoksia on niukasti, silloin massarae muotoineen on pääosassa, epoksia on vain jakeen väliraoissa ja epoksikalvo on pinnoittanut kaikki asiat. Tyylikkäältä sekin näyttää, kuulalaakereiden tapauksessa ainakin.

Ellei halua muttereiden näkyvän kovasti, epoksia voi lisäaineistaa millä tahansa teknisellä jauheella. En nyt mitään sokeria menisi panemaan, mutta hiekka, metallipöly ja värijauheet kelpaavat, kuten kaikki epoksin normaalit seosaineetkin. Taiteilijatarvikeliikkeistä saa monenlaista jauhetta, esim. kullanväristä, hopeista, pronssia, punaista, mustaa jne. Eli vaihdetaan pölykupin väri samalla kun sen muoto muuttuu kuopasta vaakasuoremmaksi.

Jos pelkää, että pölykuppi on huonosti kiinni kartiosysteemissä, silloin kannattaa tahallaan karhentaa myös kartiota ja ulottaa epoksi kartioon saakka. Minä arvaan, että 22 grammaa ei vielä aiheuta mitään ongelmia, vaikka massa liimataan pelkkään pölykuppiin. Joka ensimmäisenä tipauttaa pölykuppinsa lattialle, kertokoon. Muille varoitukseksi. Ja todisteeksi, että hänen käyttämänsä epoksi piti paremmin kuin kiinalainen epoksi, jolla pölykuppi oli liimattu.

Lisämassan kiinnityksen on sata miljardia eri keinoa, esim. kontaktiliimata/epoksilimata tarranauhaa pölykuppiin ja tarravastakappale lisämassapalikkaan, joka voi olla yksi iso prikka, joka mieluusti on nuijittu samaan muotoon kuin pölykupin kaarevuus, että se pysyisi koko alaltaan kiinni. Tarranauhassa on se etu, että lisämassaa voi vaihtaa testailuvaiheessa. Oikean massan löydyttyä voi sivellä tarraväkäsiin epoksia, joten eipäs enää irtoakaan koskaan liitos hän.

 

Olen palauttanut tekstiarkistostani tässä ketjussa esiintyneitä oleellisia ohjeita, jotta mahdollisesti muidenkin kanssani asiasta yhtä tietämättömien/tietävien on mahdollista tutustua ko. threadin aihepiiriin .

Toivon, että jatkossa tässä threadissa ei sorruta vastaaviin lapsellisuuksiin.

 

Subin muotopuoli alkaa pikkuhiljaa hahmottua (kaikkine työstövirheineen) myös konkreettiseen esiintymisolomuotoon eli "katto" on lähes löytänyt muotonsa. Samalla tuli myös uusia epoksikokemuksia halpispikaepoksista. Kannen osat ja välipala kiinnitettiin ko. aineella.

Ekassa kuvassa on sivukuva, jossa subin takaosaa (vahvistinpää) on saatettu tuohon muotopuoleen printtaamalla WinISD:n subisuunnitelman "välilehti" nimeltään Transfer funtion magnitude (Tfm). Printtiä on tämän jälkeen
käsitelty Fiskarssin oranssipäisellä teräesineellä ja printti osioitiin kahteen osaan noudattaen Tfm-käyrää. Paperinen Tfm-käyrä asemoitiin lyijytäytekynällä ensin kuvan perimmäisen "laskuaallon" kohdalle siten, että aallon huippu on 50 Hz:n kohdalla ja kohtaanto pystysuoran seinän kanssa osuu 22 Hz:n paikkeille. Ylempi laskuaalto puolestaan alkaa 70 Hz:stä ja
päättyy noin 18 Hz:iin. Varsinainen työstö tehtiin sahalla, höylällä ja hiomalla (elämyskokonaisuutta tieten lisää ainakin yksi sahausvirhe, joka näkyy ulkonäössä, eikä myöskään ilman höyläysvirhettä jääty, joten pitänee täydentää palettia viellä myöhemmin hiomapuutteilla).

Tokakuvassa on vahvistinpään uusi upotus.

Kolmas kuva esittää mustan aukon . Tämä on lienee ensikerta kun musta aukko on onnistuttu kuvaamaan ja kuvasta voi heti havaita, että eihän se olekaan täysin musta. Jo vain on nyt tähtitieteilijöillä ihmeteltävää...

4. ja 5. kuva paljastavat vahvistin- ja subikammion välipalan. Välipala on sahailtu ylijäämäliimapuulevystä. Kiinnitykseen ja subipuolen välipalaseinän tasoitteluun käytettiin em. halpisepoksia. Väliseinän vahvistinpuoli on, kuten koko subi, varsin keskeneräinen. Välipalasta puuttuvat vielä johdotuksen reiät johtoineen ja epoksitäytteineen.

Halpispikaepoksista sana muutama:
A)
- Merkkiä en muista,
- aine tulee ruutassa, jossa on epoksi ja hartsi ovatten tieten eri putkissa, ja yhtyvät pinnalle johon sitä ruutataan,
- ruuttasin suoraan kiinnityspinnoille,
- sotkin aineet ko. pinnoilla,
- käytin lievää puristusta ja
- hyvin kiinnittyivät.
B)
- Haju on aivan hirveä (urosnelijalka tuli tökkimään kuonollaan urakalla ovea, oli kovasti huolissaan, piti komentaa herra ovelta poikke ettei kirsu vaurioidu),
- hirvittävin haju kestää monta tuntia, lähes vuorokauden ja
- haju tuntuu nokassa edelleen kun kiinnitystä tarkastelee lähempää (kulunut noin 3 viikkoa kiinnityksestä).
C)
- Väri on kellertävä (kuvat osoittavat tämän) .
D)
- Aine hoiti tehtävänsä,
- EN suosittele halpispikaepoksia ainakaan ko. käyttöön jo pelkästään tuon hirveä hajun vuoksi
ja
- tulipahan kokeiltua.

(EpoksiPS. SP320 on hajuton ja väritön)

Aurinkoista Vappua itse kullekin t(v)oivotellen .

 

Oheisessa kuvassa on alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa nähden väärään tarkoitusperään käytettyä T24-lujuusluokiteltua mitallistettua ja kulmapyöristettyä runkopuuta (mitat 48*148). Puupätkäle on pätkitty ja höylätty kolmelta sivulta tiiviyden varmistamiseksi. Kiinnitys subirungon pohjaksi tapahtui SP320:lla. Kuvassa on myös subirunko .

Puu on ilman eestä saatu (jos ei bensakuluja tieten huomioida parinsadan kilsan sukuvierailumatkalta). Jäi uustalollisilta lähisukulaisilta ylijäämäksi uustalon jäljiltä.

 

Vahvarin ja subin väliseinä on tiivistetty katon, pohjan ja väliseinän välipalan osalta SP320:lla. Eli lutrasin aineita riittävästi eli noin 15 grammaan per katto/pohja ja sivelin vaahtomuovipalalla välipalaa, joten tiivis on (vahvaripuolen sauma oli tukittu valuoperaation ajaksi teipillä). Tai ainakin on siihen asti kunnes poraan johdotukselle reiät, jonka jälkeen taas lutrataan grammoja muutamia.

Ekakuva on kattopuolesta (näkyy osittainen refleksiaukko). Tokakuva on pohjakulmauksesta ja kaupanpäälle vielä kuva välipalasta refleksiaukon kautta otettuna.

 

Ekassa kuvassa nykytyöstötilanne. Kattokulmauksia on hiottu "Tfm-periaatteella" (kts. Vapun postaus). Pohjan päädyt ovat saaneet saman käsittelyn. Etu- ja takalevyjä on hiukka hioskeltu. Pohjapalojen ja rungon saumaan on jyrsitty urat puolin molemmin. Uriin tulee Nyatoh-listat.

Homma etenee... hitaasti, mutta pölyisästi .

OT; Ja koska haluan esittää tässä ketjussa myös jotain kaunista, niin olen liittänyt tähän postaukseen kuluvan kevään kauneutta .

 

Nyatoh-listat on liimattu uriinsa ja hionta on aloitettu. Valitettavasti kuvista ei voi saada kosketustuntumaa puun pinnan karkeudesta/sileydestä hionnan edistyessä. Eri hiomakarkeuksien välillä on "käsikosketeltava" tuntumaero .

1. kuva on vasemmasta kyljestä.
2. kuva on subipäästä.
3. kuva on subipään detaljikuva listasta.
4. kuva on oikesta kyljestä.
5. kuva on vahvistinpäästä.

Kuvat näyttävät edellisiin verrattuina aivan kuin puuhun olisi levitetty jotain pintakäsittelyainetta. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Valaistusolosuhteet ovat puhtaasti aikaansaaneet "värimuunnoksen".

 

6. kuva on vahvistinpään deltajikuva listasta.

Ja kuten kuvista voi havaita, niin listat ovat hieman koholla seinäpinnasta. Ajattelin myös jättää ne näin.

Verrattaessa "listattomiin" kuviin subi näyttää jotenkin saaneen enemmän luonnetta . Se ei ole mielestäni enää niin tylsän yksioikoisen näköinen.

 

Hmm...en missään nimessä halua olla epäkohtelias, inhottava tahi muutenkaan arrogantti ihminen, mutta pakko on ääneen sanoa...vaikkei keskeneräistä saisikaan arvostella...

Kyllä ihan rehellisesti sanottuna, tuo subikotelo on hanurista. Siis, niin syvältä, ettei sinne edes valo paista. Oikein pistää vihaksi tällainen. Olet aiempien koteloidesi kohdalla tehnyt ihan asiallista työtä, niin miksi ihmeessä esitellä kaikelle tietoa, kuvia ja taitoa janoavalle kansalle tällaista sätöstä? En ymmärrä. Tuossa on pielessä likimain kaikki, mitä aloitteleva puuseppä -poloinen voipi pieleen tehdä.

Niin. Se on tosiasia. Haukkukaa minut vaikka pataluhaksi, sulkekaa trollina pois boardilta, mutta tuo subikoteloprojekti on paska. Siis, ihan perseestä. Hukkaan menee hyvät puutavarat...:grr: :grr:

Edit: Anteeksi, jos astuin tekijän varpaille, mutta fakta on faktaa... Jos alkaa harmittaa, minut löytää Lahdesta...

 

Eipä tuo puumiehen silmään kovin kauniilta näytä. Vaan täällä vielä odotellaan pintakäsittelyratkaisuja ja valmiita kuvia ennen tuomitsemista :thumbsup:

 

mikadosan;
Ne tekee, jotka osaa. Ne, jotka ei osaa, opettelee .

Paikallinen hallitus on myös osoittanut mieltään tekeleen ulkoasusta, mutta hän on sen osannut tehdä paljon hienostuneemmin. Eli, että jotta koska ja kun, tietoa välittyisi ja kansa valistuisi, niin oletko hyvä, kiitos jo etukäteen, ja laitat "fakta on faktaa" tietoutta jakoon tekeleen tiimoilta.

Ja jatkaakseni vielä aiheesta. Suurten taiteilijoiden tuotokset ovat heidän elämänsä aikana olleet pääsääntöisesti väärinymmärrettyjä ..

Oliko tämä nyt itseironiaa vai sarkasmia .

Aion jatkaa Don Quijoten tavoin, saa nähdä kukistuuko tuulimylly .

 

Juu ei tuo kyllä oikein meikäläisenkään silmään istu...aika hirveän näköinen hökötys on saatu aikaan,jos nyt näin suoraan sanoo.Mutta oppia ikä kaikki,eihän kukaan ole seppä syntyessään!
Materiaali paksuudesta kyllä pisteet....tosta on hyvä jatkaa.

 

niin sanotusti aiheen vierestä, mutta saako Suomesta jostain noita muitakin tang bandin elementtejä, kuin mitä hzh-audion sivuilla on esiteltyinä? kun niitä näkyy muitakin projekteissa pyörivän...

 

Ainakin Saksasta, sieltä tehtiin johonkin maailman aikaan iso kimppatilaus, ja ainakin sen peruja noita elementtejä täällä pyörii.

EDIT: Eli ei käsittääkseni muualta saa, mutta kysy Hzh Audion tiskin alta ;-)

 

Löytyisikö noista etukaiuttimista piirrustuksia? Voisi itsekkin kokeilla aloittaa seuraavaa projektia noista GangBang elementeistä..

Jälleenmyyjiä suomen alueelta kaivataan myös, google varmaan kertoo enemmän..