Rööperi - Alan miehet (2009) (Samuli Edelmann)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Mika, 04.11.2008.

  1. Mika

    Mika Administrator Ylläpidon jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.02.2000
    Viestejä:
    8 283
    Saadut tykkäykset:
    29
    [​IMG]

    Aleksi Mäkelä herättää Punavuoren legendat
    Elokuvan alkuperäinen idea pohjautuu Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin RÖÖPERI – Rikoksen vuodet 1955-2005 -haastatteluromaaniin, jossa pahamaineisen Helsingin kaupunginosan menneitä aikoja muistelevat sekä poliisit että rosvot.

    Toinen kirjan tekijöistä, Tom Sjöberg, kuului Punavuoren kaupunginosan rikollisjoukkoon ja on näytelmäelokuvan toisen päähenkilön, Tompan esikuva. On kuitenkin muistutettava, että niin Tompan kuin muidenkin elokuvassa esiintyvien hahmojen yhdenmukaisuutta ja vastaavuutta romaania varten haastateltuihin todellisiin henkilöihin on vahvasti dramatisoitu, etäännytetty ja sattumanvaraistettu. Vaikka elokuvan tapahtumalla olisi todellinen tausta, sen kokija on saattanut olla täysin toinen henkilö kuin elokuvassa.

    RÖÖPERI-elokuvan tarina sijoittuu vuosien 1966-1979 välille, lukuun ottamatta lyhyttä 1950-luvulle sijoittuvaa takaumajaksoa.

    ”En mä väitä että rikollisuus olis ollu ainoo vaihtoehto, mut helvetin houkutteleva valinta se silti oli.”

    RÖÖPERI on paitsi tarina Punavuoren kaupunginosan kasvateista ja heidän elämästään, miehistä jotka valitsivat rikollisuuden ammatikseen, samalla kertomus myös itse kaupunginosasta ja sen ihmisistä ja tunnelmasta – ajasta ja maailmasta jota sellaisenaan ei enää ole olemassa.

    ”Ei meitä edes pidetty rikollisina, me oltiin arvostettuja liikemiehiä .”

    Vaikka elokuvan välittämä kuva Rööperin kaupunginosan ja kuvatun ajankohdan todellisuudesta näyttäytyykin sangen karuna ja raadollisena, on sen kaduilla seikkailevissa Tompassa, Krisussa, Mustalais-Karissa, Ukissa ja muissa elokuvan henkilöissä jatkuvasti läsnä samanaikaisesti sekä herkkyyttä, lämpöä että huumoria.

    ”En tiedä, joudunko helvettiin vai taivaaseen, yhtä paljon kavereita on kummassakin.”

    [​IMG] Katso elokuvan trailer

    [​IMG] Katso kuvagalleria

    Ensi-ilta Suomessa 09.01.2009
     
  2. Sir Filmipätkä

    Sir Filmipätkä Member

    Liittynyt:
    23.12.2004
    Viestejä:
    870
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mielenkiinto tasan 0. Juuri niin perus "Aleksi Mäkelää" kun vaan voi olla. Lyönpä pääni pantiksi että ollaan taas lähdetty hakemaan "Varesmaista" NOKKELAA(?) dialogia ja muka Tarantinomaista mustaahuumoria. Toivottavasti suomihitit raikaa, eikä piilomainontaa, alastomuutta, juopottelua ja kiroilua säästellä. Hietalahti vai kuka se oli? on saatu mukaan toivottavasti hassunhauskaan osaan puhumaan tyhmällä äänenpainolla ja naureskelamalla vammaisesti. Takuu varma hitti :thumbsup:
     
    Viimeksi muokattu: 04.11.2008
  3. ColdAsIce

    ColdAsIce Member

    Liittynyt:
    14.03.2007
    Viestejä:
    771
    Saadut tykkäykset:
    3
    Uuh, jälleen yksi kovaksikeitetty härmäläinen draamakomedia. Aina samat pallinaamanäyttelijät(franzen, edelman, pääkkönen...kukapa olisi arvannut?!) ja soundtrackilla kuullaan varmasti eppu normaalia tai jotain muuta yhtä omaperäistä junttirokkia. En todennäköisesti tulee koskaan näkemään tätäkään kotimaisen elokuvateollisuuden helmeä, mutta eiköhän leffa taas kerää sen 200 000 katsojaa niin että Mäkelä pääsee sitten taas ens vuonna kyhäilemään jotain ihan identtistä sontaa.

    Nää on aina niin vitun väsyneitä ja sillä samalla saatanan kaavalla tehtyjä!
     
  4. prkl

    prkl Active Member Tukijoukot

    Liittynyt:
    02.06.2006
    Viestejä:
    2 032
    Saadut tykkäykset:
    0
    Miksi helvetissä Mäkelä sitä kaavaa lähtisi muuttamaan? Kuten itsesanoit, jokainen leffa tuo 200 000 ihmistä teatteriin tuulipuvut kahisten. Niin kauan kun tuota paskaa katsotaan, niin kauan sitä myös tehdään. Samat näyttelijät nyt on suomenkokoisessa maassa melko anteeksi annettava juttu..
     
  5. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    12 981
    Saadut tykkäykset:
    34
    Tuttu pätkä Merimiehenkatua heti trailerissa, mutta kyllä näyttää niin löysältä kakalta muuten että vain dvd:ltä tuon voisi tarkistaa.

    Otsikossa muuten typoja .. JAsper .. Franzenissa ei ole t-kirjainta.
     
  6. Jakkis

    Jakkis New Member

    Liittynyt:
    30.10.2004
    Viestejä:
    770
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joo, eiköhän nämä Mäkelä pätkät ole jo tullut nähtyä. Minkäänlaista mielenkiintoa ei kyllä herättänyt minussakaan. Onhan nämä Häjyt ja Pahat Pojat jo nähty.
     
  7. winterland

    winterland Active Member

    Liittynyt:
    20.08.2004
    Viestejä:
    5 253
    Saadut tykkäykset:
    1
    Häjyt ja Pahat Pojat ovat itse asiassa ihan hyviä.
     
  8. Mighuel

    Mighuel New Member

    Liittynyt:
    30.06.2006
    Viestejä:
    70
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sama porukka tekee samaa paskaa aina uudestaan ja uudestaan ja taas uudestaan.
     
  9. Mookid

    Mookid Well-Known Member

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 434
    Saadut tykkäykset:
    182
    No Pahat pojat on mielestäni melkoista sontaa, tosin Loiri vetää "Uuno Turhapuro Helvetistä" -roolinsa melko antaumuksella. Elokuvan harvoja positiivisia puolia. "Tuommonen sintti saatana ei tee rahalla vielä mitään", vai miten se meni. Häjyt ei elokuvana
    vituta
    yhtä rankasti kuin Pahat pojat. Mutta joo, mitä tulee tämän saman ja iänikuisen tekijätiimin uusiin tuotoksiin: evvk.
     
  10. Loobus

    Loobus New Member

    Liittynyt:
    18.11.2006
    Viestejä:
    282
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minkäs teet, kun tuottaja - ohjaaja pari on aina sama.
     
  11. sarrad

    sarrad New Member

    Liittynyt:
    29.01.2005
    Viestejä:
    757
    Saadut tykkäykset:
    0
    Just kun suomalaisella elokuvalla tuntu menevän aika hyvin..
     
  12. Freekster

    Freekster Active Member

    Liittynyt:
    03.05.2005
    Viestejä:
    1 394
    Saadut tykkäykset:
    2
    Riku, Tunna & Co ois kyllä tehnyt tän leffan 100x paremmin.

    Jos lähtökohtina pitää poikien Monte Rossoa ja Mäkelän huttu elokuvia. Vaikka Monte Rosso ei mikään maailman paras pätkä ollut, pesee se mennen tullen mäkelän leffat ja jäbillä on "kulmien kundeina" "vähän" enemmän näkemystä miten kulmien touhuja pitää kuvata.

    Näin siis näkemättä ko elokuvaa. Toivottavasti se osoittautuu mestariteokseksi :D
     
  13. Heikki

    Heikki New Member

    Liittynyt:
    28.02.2000
    Viestejä:
    588
    Saadut tykkäykset:
    1
    Häjythän on suomalaista leffaa sieltä parhaasta päästä.

    Pahat pojat taas :sick:

    Edelmann ja Veijonen ovat onnistuneet elokuvissaaan hyvin, mitä ei voi sanoa esim. Franzenista.

    Toivottavasti alkuun ei lyödä taas niitä idioottisponsorimainoksia Expert, Koff ym. shittiä.
     
  14. Resurssi

    Resurssi Member

    Liittynyt:
    09.07.2004
    Viestejä:
    665
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyllä traileri näyttää sen verran hyvältä, että pitää tuota varmaan elokuviin mennä katsomaan. Muutenkin Mäkelän elokuvat ovat olleet pääasiassa hyviä, osa jopa tosi hyviä, parhaimpana Häjyt. Pahat pojatkin oli hyvä, tosin siitä iso ansio kuuluu Loirille. Toki Mäkelä käyttää samoja näyttelijöitä paljon, mutta Edelmannia ja Veijosta saakin käyttää paljon, koska ovat suosikkinäyttelijöitäni.:D Muutenkin Mäkelän elokuvien roolitukset ovat osuneet usein melko nappiin.

    Yllättää vähän tuo Mäkelän elokuvien dissaus täällä, onko se nyt joku muoti-ilmiö haukkua Mäkelää ja kumppaneita. Vai eikö ole uskottava leffa-fani, jos pitää Mäkelän "junteista" Suomi-leffoista. Katellaan vaan Citizen Kanea ja muuta mustavalkoista elitistielokuvaa.:D Ja Tarantinoa ja Almodovaria.
     
    Viimeksi muokattu: 05.11.2008
  15. Freekster

    Freekster Active Member

    Liittynyt:
    03.05.2005
    Viestejä:
    1 394
    Saadut tykkäykset:
    2
    Ei mäkelää tarttisi dissata ellei sen elokuvat olisi niin huonoja :D

    Häjyt oli kyllä ihan hauska. Eniten mua vituttaa mäkelän leffoissa rahan ja resurssien haaskaus. Samalla vaivalla kun voisi tehdä paremmankin elokuvan. Pahan Maan jälkeen olin positiivisesti yllättynyt, että Solar Films voi tehdä myös hyviä elokuvia.

    Itse en rahoittajana olisi päästänyt tota jengiä pilaamaan hyvää aihetta. Näin Helsinkiläisenä ja paljon aikaa rööperissä viettäneenä olisin suonut aiheelle kunniallisen käsittelyn enkä mitään perus mäkelä & co huumori pläjäystä. Sen ryhmän hommat sopii kyllä joihinkin aiheisiin, mutta helsinkiin ne ei liity mitenkään.
     
  16. Loobus

    Loobus New Member

    Liittynyt:
    18.11.2006
    Viestejä:
    282
    Saadut tykkäykset:
    0
    En kyllä dissaisi Mäkelän elokuvia kokonaan. Minusta ne ovat kyllä katsottavia ja viihdyttäviä, mutta pääasiassa niitä ei kuitenkaan luokittelisi parhaimman pään leffoiksi. Hyvä kuitenkin, että joku sentään filmaa tällaisia "roistoilu" filkkoja Suomessa. Tietysti ne voisivat olla parempia ja kierrättää enemmän näyttelijöitä, joita varmasti riittää Suomen maassakin sen verran, ettei ehtisi kyllästyä samoihin vintiöihin.
     
  17. burner

    burner New Member Tukijoukot

    Liittynyt:
    06.06.2007
    Viestejä:
    655
    Saadut tykkäykset:
    0
    20 vuotta kun on tullut aikanaan asuttua tuolla Rööperissä niin elokuva on must see juttu!:) Pitänee varmaan kerätä neighbourhoodin jengi kasaan ja mennä tyyppaa vanhoja kulmia kankaalta,kunhan saapuu leffaan:)
     
  18. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    12 981
    Saadut tykkäykset:
    34
    Kyllä Mäkelän dissaus on juuri suuressa suosiossa nuorison keskuudessa!

    Samalla tavalla sitä Mäkelää arvostellaan kuin muitakin jotka tuntuvat ohjaavan saman elokuvan uudestaan ja uudestaan. Syynä ei ole mikään muoti-ilmiö, vaan turhautuminen suomalaiseen elokuvakulttuuriin joka sitoo taitelijoiden kädet piikkilangalla ja pakottaa tekijät samaan muottiin. Solar Films tykkää tanssia tämän kaavan mukaan ja tuntuu että tuo firma haluaa kasata tutun jengin kasaan melkein jokaiseen elokuvaansa. Rööperi ei ole poikkeus ja näyttää olevan pienimutoinen Vintiöt/Studio Impossible kokoontumisajo.

    Häjyistä pidän paljon, mutta pidän enemmän Citizen Kanesta. Tarantinosta en pidä erikoisemmin ja Almodovarin elokuvat kuvottaa.
     
  19. LOP

    LOP Well-Known Member Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.02.2001
    Viestejä:
    4 005
    Saadut tykkäykset:
    33
    En tiedä mikä tossa Franzenin hommassa ittellä ottaa niin päähän, mutta rupee aina ottaan pattiin ku se näyttelee. Kun esimerkiksi vertaa vaikka Edellmannin särmään, ni eihä niitä kahta voi ees verrata. Kait se on saatu syntymälahjana.

    Jälleen kävi näin, mutta pitäähän tää pätkä tarkistaa ennemmin tai myöhemmin. Viimeisin erittäin hyvä Mäkelän ohjaama elokuva oli Häjyt, joka lukeutuu edelleen ihan kärkikaartiin koko suomen leffarintamalla.
     
  20. Bob Sacamano

    Bob Sacamano New Member

    Liittynyt:
    10.08.2007
    Viestejä:
    122
    Saadut tykkäykset:
    0
    ”En mä väitä että rikollisuus olis ollu ainoo vaihtoehto, mut helvetin houkutteleva valinta se silti oli.”

    HÄJYT on paitsi tarina Pohjanmaan kasvateista ja heidän elämästään, miehistä jotka valitsivat rikollisuuden ammatikseen, samalla kertomus myös itse maakunnasta ja sen ihmisistä ja tunnelmasta – ajasta ja maailmasta jota sellaisenaan ei enää ole olemassa.

    Vaikka elokuvan välittämä kuva Pohjanmaan ja kuvatun ajankohdan todellisuudesta näyttäytyykin sangen karuna ja raadollisena, on sen pelloilla seikkailevissa Edelmannissa, Veijosessa, Haapojassa ja muissa elokuvan henkilöissä jatkuvasti läsnä samanaikaisesti sekä herkkyyttä, lämpöä että huumoria.

    ”En tiedä, notta joudunko helvettiin vai taivaaseen, yhtä paljon kavereita on kummassakin.”

    Déja-vu pam.