Tulee nykyisin luettua liian vähän. Nyt joulun aikaan tuli kuitenkin taas pitkästä aikaa kirjoihin tartuttua. Ensimmäisenä lukuvuorossa oli Dan Brownin Enkelit ja Demonit. Kirjan pääasiallinen juoni toimi kenties paremmin kuin Da Vinci koodissa, jossa taustatarina oli selkeästi kirjan tärkein elementti. Muutoin kerronnaltaan hyvin samantapainen kuin Da Vinci koodi eli helppolukuista kertaviihdettä. Joseph Conradin Pimeyden sydän tuli myös luettua. Vaatinee toisenkin lukukerran lyhyydestään huolimatta. Lukukertojen välissä voisi tosin katsella uudestaan Apocalypse Now-leffan, joka kirjaan siis perustuu. Conrad kritisoi kirjassaan imperialismia ja sen turhuutta ja se perustuu hänen omiin kokemuksiinsa 1800-luvun lopulla hänen toimiessaan Kongossa jokilaivan kapteenina. Kolmantena lukuvuorossa on Roald Dahlin Rakkaani, Kyyhkyläiseni, joka sisältää 16 novellia miehen tuotannosta. Miehen kenties tunnetuinta teosta, Charlie and the Chocolate Factorya, en ole lukenut. Kirjan takakannesta lainattua: "Suomessa paremmin lastenkirjailijana tunnettu Dahl paljastaa pimeämmän puolensa. Mustan huumorin sävyttämät, makaaberit tarinat näyttävät ihmiselämän kaikessa arvaamattomuudessaan ja raadollisuudessaan." Novellit ovat pituudeltaan n. 10-30 sivua, joten niitä voi lueskella joutessaan pieninä välipaloina. Tosin eilen tuli porhallettua parisataa sivua putkeen, kun kirjaa ei vain malttanut laskea käsistään, mikä johtunee juuri novellien lyhyydestä ja "vielä yksi"-ilmiöstä
Eilen illalla sain loppuu Pyhä Veri, Pyhä Graal kirjan joka on siis ollut innoituksen lähteenä Dan Brownin Da Vinchi Koodille. Kyse ei ollut ns. viihdekirjasta vaan se on kirjoitettu asiapainotteisesti ja on vaikeahko lukea vuosilukujen, tapahtumien ja ihmismäärän myllerryksen vuoksi. Lukunopeus varmasti noin kaksinkertainen normaaliin kirjaan nähden. Suurin osa kirjasta on johdattelua itse aiheeseen joka sitten sylkäistään aika äkkinäisesti silmille. Mitään uuttahan tässä ajatusketjussa ei enää ole jos Da Vinchi Koodi on luettu mutta enpä sitä viitsi spoilata. Tässäkään tapauksessa en ymmärrä niitä jotka ovat ottaneet tuon kirjan tosissaan. Kyse on kuorrutetusta tarinasta jossa perusteet ovat heikoilla. Esim todistellaan jotain sellaisella lähdemateriaalina joka on ennemmin todistettu jo paikkansa pitämättömäksi. Jos kaikki roskan purkaa tuosta pois niin jäljelle jäävä osuus on kuitekin ajatukseltaan kiehtova ja ehdottomasti uskottavampi kuin Uuden testamentin kirjoitukset koska tässä ei ole ihmetekoja eikä mitään mystiikkaa vaan historiallista faktaa sekä omaa sepitettä salaliittojen vyyhtiin puettuna. Viihteellisenä ajankuluna teosta ei voi suositella. Hankala lukea ja muutenkin raskas. Sen sijaan jos vaihtoehtoiset lähestymistavat Vatikaanin sanelemiin "totuuksiin" kiinnostavat niin kannattanee tutustua.
Matkaopas joutilaisuuteen on viimeisin luettu. Mielenkiintoisia ajatuksia 1700 luvulta aina tähän päivään. Kirja on osioitu 1. Liehakot, 2, Epikurolaiset nautiskelijat, 3. Munkit ja 4. Työttömät. Sitä ennen luin kaikki tähän mennessä ilmestyneet Juha Vuorisen Teokset (huom. iso T). Nyt on luvussa Veikko Huovisen Bakulainen pahvala. Lyhyitä juttuja muutama sata.
Tuli ostettua The Green Mile (The Complete Serial Novel) alkuperäiskielellä totta kai. Saa nähdä onko tämä kirjana yhtä loistava kuin elokuvana.
Stephen King - Musta torni V - Callan Sudet sai päätöksensä eilen. Hieman tylsähköksi jäi. Muutenkin jotenkin junnaava fiilis. Kokonaisuus ei edistynyt ollenkaan vaan kirja oli oma vain oma tarinansa.
Osaisiko joku sanoa pari kirjaa, jotka sijoittuisivat toiseen maailmansotaan ja olisivat natsien silmin kerrottuna. Ja fiktiosta oli siis kyse.
Rangaistuskomppanjan sotilaita/vankeja ei voi ihan natseina pitää. Saksalaisten puolella taistelevat toki. -- JP
Ajattelin, että kysyjälle kelpaisi mikä tahansa saksalaisten näkökulmasta kertova teos. Ja olihan siellä se yksi oikein intomielinen natsi (en valitettavasti muista nimeä).
Juha Vuorisen viimeisin Nokimusta seikkailu tuli tilattua ennakkoon ja heti kun tuli niin sen myös luin. Jos saman kirjailijan/koomikon/tuottajan viimeinen Juoppohullu eli Vaippaihottumaa on luettuna niin tämä on hyvin pitkälle samaa tavaraa. Kyse on uudesta Dik Dek -dekkarisävytteisestä twilight zone sarjasta jossa järkevillä tapahtumilla ei kovin paljoa sijaa ole. Tällä kertaa kyse on erään henkilön jäljittämisestä ympäri maailmaa aina askeleen perässä. Samalla päähenkilö pyrkii rakentelemaan suhdetta vakiokapakan tarjoilijattereen. Mieleen tulee Vares, tosin synkkyys huumoriin ja vähäjärkisyyteen vaihdettuna. Kaksijakoinen tapaus. Välillä hyvinkin paljon pyrkimystä syvälliseen analyysiin, joskus Juoppohullu nostaa päätään ja meno on aikasta railakasta.
Kunnioitan lukemista valtavasti, mutta jostain syystä kirjat eivät ole ikinä sytyttäneet. Täytyy olla todella mielenkiintoinen aihe, jos luen kirjan lävitse, viimeksi se oli Michael Mooren kirja Tyhmät valkoiset miehet-kirjassa.
Eilen sain loppuun Dan Brownin Meteriitti. Oli huono ja kökkö. Välillä tuli mieleen että neiti etsivää/viisikkoako tässä luetaan. Pitkästä aikaa oikein työn takana se että saisi kirjaa luettua. Juoni oli jokseenkin pöhkö ja ne juonenkäänteet vähän niin ja näin. Ei kannata vaivautua.
Itse olen vaihtanut kotimaiseen laatu kirjallisuuteen. Olen kahlannut läpi Mika Waltarin tuotantoa. Kevän aikana olen lukenut Johannes Angeloksen, Nuori Johannes ja Mikael Karvajalka kirjat. Nyt on menossa Mikael Hakim, jatko osa tuolle Karvajalalle. Kannattaa lukea jos pitää historiallisista romaaneista, Waltrari on aika hyvä kuvaamaan kirjoijen tapahtuma aikojen kulttuuria elämistä tapoja jne aika hyvin, hyvänä esimerkkinä on Sinuhe Ekgyptiläinen jota Egyptologit on vuosikymmeniä arvostanu sen historiallisen paikkansapitävyyden ja Egyptin silloisen kulttuurin kuvaamisen takia. Kannttaa lukea, vaikka ekaks tuo Karvajalka
Tällä hetkellä kesken Nightwishin kirjanen ja Christian Jacqin Ramses - Kadesin taistelu. Ensimmäinen tähän mennessä ollut ihan informatiivinen ja mukava. Jälkimmäisestä hieman sekavat fiilikset, mutta toivottavasti paranee jatkossa.
Tällä hetkellä luettavana Robert Jordanin Crossroads of Twilight (ts. wheel of time osa 10) sekä R.A. Salvatoren Icewind Dale -trilogia (josta viimeinen opus). Kaikki Remekset, lukuunottamatta uusinta, on tullut kaluttua läpi. Todella miellyttävää luettavaa. Lisäksi David Eddingsiä, Margaret Weissiä (usein Tracy Hickmanin kanssa yhteiskirjotettu) ym. vastaavaa fantasiaa on tullut lueskeltua. Etenkin intin aikana (I/05) tuli luettua todella paljon. Tähän mennessä ehkä mielenkiintoisimmaksi kirjasarjaksi on osoittautunut em. Weissin "The Death Gate" -sarja (suomennokset kulkevat kai nimellä Kuolemanportti). Muutenkin kautta linjan Weissin tuotanto on laadukasta, joten fantasian ystävälle en voi kuin suositella. :thumbsup:
Viimeisiä luettuja: Jack London: People of the Abyss Tutkivaa journalismia vuodelta 1902. Amerikkalainen Jack London pukeutuu rääsyihin ja menee elämään Lontoon köyhään East Endiin. Mielenkiintoista ajankuvaa ja kuvaus köyhyyden aiheuttamasta epätoivosta. Kirja perustuu siis tosikertomukseen, ei ole mikään erityisen hyvä kirjana, mutta kuriositeettina kiinnostava. Ivan Turgenev: Tarpeettoman ihmisen päiväkirja Kuolemansairas mies alkaa kirjoittamaan päiväkirjaa ja huomaa elämänsä olevan turha. Synkeästä premissistä huolimatta kyseessä on lähinnä nuoruuden rakkaustarinan kaihoisa muistelu. Ohut kirja, pitempänä olisi varmaan jäänyt kesken. Arto Salminen: Kalavale Kahden kertojaäänen - yläluokkaisen tv-tuottajan ja slummeista tulevan missin - voimin etenevä nihilistinen kertomus tosi-tv-produktiosta jossa säälille ei ole sijaa. Kymmenen minuutin julkisuutta sitä haluaville Auschwitz-henkisessä ohjelmassa jossa mikään ei ole pyhää. Terävää satiiria ja parasta suomenkieltä. Lisäksi tullut luettua Sherlock Holmes-novelleja alkuperäiskielellä. Osassa oli twistit tuttuja oikeussalisarjoista sun muista matlockeista, osassa taas ihan mukavan ovelia kehitelmiä. 1800-luvun englanninkieli ei ollut mitään mukavinta luettavaa.
Vihdoinkin löytyi aikaa lukemisellekin ja kirjastosta löytyi Conn Igguldenin Keisari -sarjan ykkösosa. Oli sitten sen verran mukaansa tempaava tarina Julius Caesarista, että kaksi seuraavaa osaakin tuli luettua saman tien - neljättä ja viimeistä osaa joutuukin nyt sitten odottelemaan pitempään. Kesälomalla tuli vihdoin luettua myös klassikko nimeltään Aarresaari, joka oli myös lukemisen arvoinen teos.
Tässä loman aikana on tullut hiljakseen luettua Raymond Khouryn Viimeinen Temppeliherra. Kirjan ostopäätös syntyi noin vain "temppeliherra" -sanan esiintymisen vuoksi. Sisältö ei tuo mitään uutta tähän Da Vinci Koodi -genreen. Toki oma twistinsä on mutta tämä aihe alkaa olla aika pitkälle loppuun kaluttu. Kertaamiseksihan se menee kun saman asian ympärillä pyöritään. Vauhti on aika kiivas, tapahtumat ryöppyävät silmille ja osa kohtauksista on kirjoitetettu niinkuin elokuva olisi jo tekeillä ja siihen kässäriä raapustetaan.
Ilf, Petrov: Kaksitoista tuolia. "Uuden talouspolitiikan" (Novaya Ekonomicheskaiya Politika, NEP) loppuaikoihin vuodelle 1927 sijoittuva satiirinen veijariromaani 12 tuolista ja niihin piilotetuista timanteista, joita jäljitetään ympäri Neuvostoliittoa. NEPin aikanahan yritystoiminta oli jossain määrin sallittua ja muutenkin elämä ja liikkuminen vapaampaa kuin myöhemmin Stalinin otteen kiristyttyä. Tämä teos todennäköisesti uppoaa parhaiten lukijaan, joka pitää esim. Arto Paasilinnan romaaneista tai muuten vaan humoristisista tai satiirisista teoksista. Annoin itselleni kertoa, että suomenkielinen käännös (vuodelta 1946!) ei ole onnistunut tulkitsemaan suurta osaa klassisista sutkauksista ja sananparsista, joita venäläiset edelleen viljelelevät laajalti puheessaan. (Vastaava ongelma on varmasti Paasilinnan kertomusten vieraskielisissä käännöksissä.)