Kun uskollinen aviomies ja isä jää yksin kotiinsa viikonlopuksi niin kaksi nuorta naista saapuu odottamatta hänen ovelleen etsimään apua. Mikä aluksi näyttää ystävälliseltä eleeltä, muodostuu siitä lopulta vaarallinen kissa ja hiiri -leikki elämästä ja kuolemasta kun naimisissa olevan miehen synkästä fantasiasta muodostuu pahin painajainen. Katso elokuvan trailer Ensi-ilta Suomessa - (USA:ssa 09.10.2015)
Knock Knock on sikäli tyypillinen Eli Rothin elokuva, että välillä (varsinkin esittelyvaiheessa) toiminta on kömpelöä eivätkä näyttelijät oikein tunnu pääsevän hahmojensa mukaan mutta sitten seuraa piinallista väkivaltaa ja kauhua, joka ahdistaa aidosti. Knock Knock edustaa kodinvaltauselokuvien lajityyppiä, johon on vuosikymmenien saatossa ehtinyt kertyä monenlaista tavaraa, esimerkiksi Epätoivon tunnit, Hard Candy, Panic Room, Eastern Boys ja varsinkin Funny Games. Mainittakoon, että Knock Knock on uusintaversio vuoden 1977 elokuvasta Death Game. Lempeä perheenisä, arkkitehti Evan (Keanu Reeves) jää viikonlopuksi yksin omakotitaloon viimeistelemään projektiaan; vaimo ja lapset lähtevät rannikolle. Keskellä yötä ovikello soi: kaksi neitokaista Genesis (Lorenza Izzo) ja Bell (Ana de Armas) ovat eksyneet kaatosateessa ja pyytävät apua. Evan päästää heidät sisään ja soittaa taksin. Odoteltaessa tytöt käyvät yhä provokatiivisemmiksi eivätkä lähde vaan vokottelevat Evania kylpy- ja petipuuhiin. Kelpo aviomies lankeaa. Aamullakaan tytöt eivät suostu lähtemään vaan asettuvat taloksi, ja todellinen painajainen alkaa. Elokuva herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Se on kuin äärimmilleen kärjistetty hitchcockilainen moraliteetti ja samanaikaisesti hiukan halpahintainen tarantinolainen eksploitaatioelokuva, jossa naiset ovat todella pahoja psykopaattinarttuja. Keanu Reevesin hahmo on yläluokkainen jokamies, ja hahmossa on tiettyä uskottavuutta, vaikka se ei hänen parhaisiin roolitöihinsä kuulukaan. Kun elokuva pääsee vauhtiin, Izzo ja de Armas panevat kyllä parastaan. 3/5 Future Filmin pohjoismaisessa blu-rayssa (BD-25) ei ole mitään lisämateriaalia, ja kuvanlaatu on välillä jotenkin suttuinen, vaikka videon bittivirta on 23010 kbps. Onneksi ei haaskaantunut kuin 5 €. Muutama kuvanäyte: Spoiler
Tulipas viimein katsottua tämäkin. Mitäs tässä, tämähän oli oikein viihdyttävä ja varmaankin Eli Rothin paras leffa. Ihan sekoboltsia menoa, liekö tytöt karanneet jostain mielisairaalasta... ja kuitenkaan verellä ei pahemmin lutrattu, enemmänkin väkivalta oli sellaista pehmotasoa. Viimeinen kohtaus kun perhe tuli takaisin kotiin toimi mainiosti kirsikkana tämän leivoksen päällä. Kyllä tälle on pakko antaa ihan kunnon arvosana, sen verran tykkäsin... 4/5
Pakkohan tämä oli nyt John Wick -huumassa katsoa. Elokuva vertautuu jonkun verran Hard Candyyn (2005), ainakin ensimmäisen kolmanneksen perusteella. Knock Knockin ongelmallisuus löytynee siitä, että siinä missä Hard Candyssa katsoja koki oikeuden käyneen toteen Spoiler (pedofiiliä peloteltiin ja lopuksi kävi huonosti, vaikka elokuvan protagonisti antoi kaikki mahdollisuudet selviämiseen) , niin Eli Rothin tekeleestä oli todella vaikea ottaa selvää, oliko kyseessä tahallinen katsojan ärsyttäminen todella kieron oikeudentajun kautta vai ovatko tekijät oikeasti ajatelleet, että ns. "silmä silmästä" kävi toteen. Pettäminen on toki väärin, mutta kyllähän elokuva esitti Keanun hahmon nimenomaan kunnollisena, mutta ehkä sitten pilvipiipunkin kautta kiusauksiin stressin alla sortuvana ja sitä kauttakin inhimillisenä miehenä, kun taas nämä kaksi "oikeuden enkeliä" olivat kaikkea muuta kuin miehiä läksyttäviä HC-hyväntekijöitä. Näin ollen elokuvan loppu oli suorastaan raivostuttava, mikä saa epäileen juuri sitä teoriaa, että tekijät halusivatkin moisen reaktion. Elokuvaa täytyy kyllä kiittää muutamasta seikasta. Ensinnäkin, oli kerronta minkä tasoista tahansa, niin jotain on aina tehty oikein, jos katsojana elokuvan hahmo(t) raivostuttaa niin, että toivoo heille (näin fiktiivisen maailman suomilla vapauksissa) pelkkää pahaa, jonka täytäntöön panoa ei malta odottaa. Näin kävi minulle koskien naiskaksikkoa. Elokuvassa myös iskostettiin mainiosti se teema, että seksi on vain hetken hurma ja joskus siitä kannattaa pidättäytyä ajatellen pitkää tähtäintä... Vaikkapa varjellakseen itseä sukupuolitautien tai niiden varalta testaamisen tuomalta stressiltä. Naiset olivat aluksi hehkeitä, mutta seksin jälkeen seuraavana aamuna he olivatkin röyhtäileviä possuja (varmasti moni samaistunee tähän, jos vertaa ensi-ihastumisen hetkiä suhteen arkistumiseen ). Ehkä elokuvan perimmäisin viesti olikin, että elämässään olevaa hyvää ei kannata vaarantaa houkutuksien takia, varsinkin jos houkutuksen julkisivun alla piilee jotain, missä lopulta ei ole mitään himoittavaa. Ristiriitaista mutta toki sitä voikin eksploitatioon perustuvalta tekeleeltä ja/tai Eli Rothilta odottaa... 3-/5
Että sillleen... Riippunee ns. tulokulmasta aika paljon se että miten tuohon suhtautuu. En taida olla kohderyhmää. Mikä se sitten onkaan. En kuitenkaan voi väittää elokuvaa sysihuonoksi, koska kyllä se jotakin tuntemuksia herätti. En oikein tiedä mitä. Ei löytynyt ns. "järkeä" eikä käynyt moraalisesta opetuksesta. Kenties asioihin melko varauksellisesti suhtautuva voi saada tuosta syyn olla vielä varauksellisempi, ja haistattaa ns. huilut kun joku ventovieras pyytää jelppiä. Täysin ongelmattoman mielenlaadun omaava tuskin saa tuosta häiriötekijöitä ajattelumalleihinsa, mutta ne muut, eli enemmistö, saattaa saada. Jonkin verran epärealismia taisi olla, koska jossakin vaiheessa sillä "väärintekijälläkin" ylittynee kynnys jolloin omatkin tyhmyydet tunnustetaan jotta se suurin vääryys saadaan pois pelistä. Tässä tuon suuntaiset liikkeet alkoivat liian myöhään. Lienee kuitenkin niin, että se realismin tavoittelu ei tässä ollut se tärkein asia. Todisteet olisivat luultavasti pysäyttäneet pelin tämän kierroksen jälkeen, ainakin kun kuopan kohdalla päädyttiin lopussa tiettyyn ratkaisuun. **½/*****. 10 ja 11 vuotta sitten alelaareista ostetut Hostel ja Hostel Part II yhä muoveissa. Ehkä allekirjoittaneen kannattaa katsoa nuo vasta seuraavassa elämässä?
Jos et tuntenut halua katsoa Hostelleja 10 vuotta sitten, voivat ne nyt olla liian hapokasta. PS. minullakin on levyjä, jotka ovat olleet muoveissa yli kymmenen vuotta. Mitä niille oikein tapahtuu? Pitääkö olla huolissaan?