huoh et voi olla tosissasi ok??!!!! :grr: "aidosti musikaalinen", tuossa vaiheessa löin hevonpaskaa-bingossani rastin ruutuun.
Tämähän on varsin eriskummallinen kommentti. Katri nimittäin lauloi huomattavasti enemmän epävireessä kuin Ilkka.
Nyt menee kyllä vaikeaksi. Täytyy tämän päivän perusteella antaa aika paljon Ilkan aikaisempia alisuorituksia anteeksi, koska tänään Ilkka oli yksinkertaisesti parempi kuin Katri. Jos kokonaisuutta katson niin sitten äänestäisin edelleen Katria, mutta tämän finaalin perusteella toisaalta Ilkkaa. Taidan jättää tällä kertaa äänestämättä, koska molemmat ovat niin tasoissa minun silmissäni nyt. Ensimmäinen biisi oli loistava veto Ilkalta, tuli hyvin fiiliksiä. Katri ei onnistunut erityisemmin omassaan. Tokan biisin Katri voitti vaikka Ilkka veti omansa yllättävän hyvin. Tuo Katrin semifinaalibiisi on pirun hyvä kappale ja Katri vetää sen loistavasti. Se oli kuitenkin Katrin ainoa loistoveto tänään. Kolmannet biisit olivat aika tasaisia, kummaltakaan ei erityisen hyvää suoritusta. Katri ehkä hitusen parempi. Neljännen biisin pyyhkäisi Ilkka, siitä toinen loistava veto Ilkalle tänään. Katrin vedosta ei vaan tullut fiiliksiä samalla tavalla kuin Ilkan versiosta. Katri on ihana ja kaunis tyttö sekä vetää osan biiseistä oikein hyvin, mutta harmittavan monet keskinkertaisesti. Ilkka on vetäny finaaleissa monta kertaa aivan penkin alle, mutta nyt viimeisessä finaalissa joka on tärkein kaikista onnistuu Ilkka muutamaan todella hyvään suoritukseen, yhteen hyvään ja yhteen keskinkertaiseen vetoon. Edellisen finaalin perusteella Ilkka olis saanut pudota, mutta tällä kertaa Ilkka on paras. En pysty kumpaakaan äänestämään, koska en voi perustella toista selvästi paremmaksi enää. Olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, että Ilkka on tehnyt noin valtavan parannuksen. Ei vituta enää jos Ilkka sattuukin voittamaan. Katsotaan mitä käy.
Jos koko kilpailua peilaa, niin kyllä Katri kuuluu mielestäni niihin vireessä laulajiin. Liekö tänään korvanapin puuttuminen sitten verottanut tarkkuutta. Katrilla on lisäksi musaharrastusta pohjalla enemmän kuin Ilkalla - itse arvostan sellaista enemmän, kuin kansan naurattamista.
Nojuu, Katri on mielestäni laulanut koko ajan vähän epiksessä. Kaikki ne kilpailijat, joilla oikeasti oli jotain musaharrastusta pohjalla, pudotettiin - olivat tuomareiden mukaan liian ammattilaisia. Harmi. Viime kerralla esim. Wickholm piti tasoa yllä. Näistä kahdesta en kannata kumpaakaan. Hyvä idoli varmasti pikkulapsille tulee, mutta ei laulutaidot kyllä kummallakaan häikäise.
Onhan Katri ihan kivannäköinen kissa ja osaa kyllä laulaa. Mielestäni vaan hän on aika tylsä, ja osaa vetää hyvin vain näitä räväkäiden suomirokkimimmien biisejä. Minusta Katrista ei ole levyttämään englannin kielellä, koska hänen äänensä hukkuu massaan, eikä muutenkaan hänen äänessään varsinkaan enkun kielisessä biisissä ole riittävästi 'karismaa ja luonnetta' -- eikä niitä toisaalta Ilkankaan äänessä aivan mielettömästi ole. Katri on vähän sellainen tapaus, että hän ei sovi ihan tangomarkkinoille mutta ei ihan Idols-kisaankaan. Se on selvää, että Ilkalla on vähän sellainen pellen ja hauskuuttajan imago. Mutta mielestäni mies on hillinnyt näitä piirteitä koko ajan, ja ottanut Idols-kisan vähän vakavemmin. Ulkoisestikin hän on kyllä vähän sellainen, no Hessu Hopomainen: pitkä, hoikka ja lempeä katse. Esiintyessään hän kyllä saa sellaisen palavan katseen aikaan mikä varmasti vetoaa teinareihin, joskin mielestäni hänellä on esiintymisessä hieman petrattavaa, koska se jatkuva ja monotoninen kulmakarvojen kohottaminen vähän väliä on lähes ärsyttävää (ellei se ole jo sitä). Ilkalla on tosiaan vaikeuksia vokaalisessa notkeudessa, vireessä ja ääntämisessä, mutta mielestäni nämä ongelmat eivät pilaa esityksiä, vaan niiden ansiosta biisistä vain jää puuttumaan se paras terä. Ilkkakin on parempi suomenkielisten biisien tulkitsijana, mutta kyllä mä Ilkkaa kuuntelen enkuksi mielummin kuin Katria (vaikka heterona kissan kehräystä aina mieluusti kuuntelee ). Mielipiteitä on monenlaisia, tietenkin, mutta kyllä minä olen vankasti sitä mieltä, että Ilkka veti sen viimeisen biisin niin paljon paremmin kuin Katri, että Katrin tasaisuudesta huolimatta olisi todella sääli, jos Ilkka ei voittaisi. Kyselin asiasta, ja kyllä Katri-fanitkin tuntuivat sanovan, että Ilkalle meni kirkkaasti viimeinen biisi. Let's face it, kumpikaan näistä kahdesta ei tule menestymään edillisen Idolsin finaalikolmikon tapaan, koska kummankaan ääni ja persoona eivät ole niin vahvoja ja karismaattisia kuin viime kolmikolla. Ilkalla on mun mielestä kuitenkin parempi mahdollisuus tehdä ihan kivan pikkumenestyksen saava levy kuin Katrilla. Katrin levytkin tulisivat varmaan hieman myymään, kun teinarit sokeasti menisivät ostamaan sen levyn, kun siinä ihku-Katri laulaa, mutta sisällöllisesti Katrin levystä tulisi aika varmasti tylsä. Mun ääni menee Ilkalle (enkä kyllä voi käsittää, miten joku voi pitää Katrin viimeisen biisin suoritusta parempana kuin Ilkan samaisen biisin suoritusta ).
Aika vaikeaa varmaan _täysin_ vireistä esitystä on saada aikaiseksi tuollaisissa olosuhteissa; normaalikeikkaa enemmän paineita ja monitorointi voi olla tuolla mitä tahansa. Eikä mun mielestä live-esitystä tulisi muutenkaan verrata studiossa tehtyyn versioon. Kuuntelee melkein mitä tahansa artistia, niin livenä falskaa jonkun verran. Mutta ei noi kaksi kyllä mitään ammattilaisuutta ole lähelläkään. Toisaalta semifinaaleissa pelkän pianon kanssa lauletut biiti taas kuulosti vireisiltä, eli potentiaalia siis on. Itse en ymmärrä tätä "liian ammattilainen"-kommenttia lainkaan. Karsinnoissa oli se hattupää-tyttö, joka veti aivan mielettömän hyvin, eikä päässyt jatkoon. Se oli vääryys. Peittosi lauluäänessä kummankin näistä finalisteista.
Näin on. Muitakin hyviä pudotettiin liian aikaisin. Onneksi kuitenkin nuo neljä finaalin avaukseen päässyttä kilpailijaa pudotettiin. Meni tv mutelle aika äkkiä...
Niin... ja IHAN yhtälailla joku ei voi käsittää että ääni menee esitykselle joka kuulosti Frediltä jopa enemmän kuin Fredi itse :king:
Muttet sen paremmin paremmuutta vaivaudu perustelemaan, vaikka tekstiä aina piisaa. Katrille biisi oli helpompi ja kuulosti ilmavammalta. Toisaalta veti sen vähän huolimattomammin kuin Ilkka, jolla varmuutta toi ne korvanapit?
No mä nyt kuitenkin tekstin pituudessa yritin säästellä. Mua kun täällä on morkattu siitä liiallisesta pituudesta. Anyway, minusta Ilkka yksinkertaisesti lauloi sen biisin vaivattomemmin saaden biisin tunnetta paljon enemmän kuin Katri. Katri kuulosti sitä biisiä laulaessaan, että hän ei tuntisi biisiä vielä kunnolla, kun taas Ilkka todella tulkitsi sitä biisiä, eikä laulanut sitä epävarman oloisesti. Mut niin kuin sanoin, mielipiteitä saa olla suuntaan jos toiseen, ja noista perustelemisesta yleensäkin, niin joskus vaan joku kuulostaa paremmalta kuin toinen, eikä sitä voi kauheasti perustella välttämättä.
Nyt on paha aavistus, että Ilkka voittaa. Teinixeillä on saldot auennu ja vaaleanpunaiset kännykät sauhuaa, kuin viimeistä päivää. We'll see..
Ilkkahan se voitti! On aika ironista, että mies viimeisellä biisillä koko Idolsissa teki selvän eron kilpakumppaneihinsa (tässä tapauksessa Katriin).
Oho, Ilkka nyt kyllä ryssii tuota voittajan biisiä, mikä ei tietenkään ole sitä parasta TV:tä eikä parasta ikimuistoista hetkeä varten, mutta inhimillisyys sallittakoon.
Heh, Nikulaa lainatakseni "kansa saa arvoisensa idolin". Paskin KOKO finaalijoukosta voitti Minua myöskin huolestuttaa kovin jos tuo on sellanen mies mistä nykypäivän teinit pitää "petona" ja "ÄIJÄNÄ".
jes mullaki on pituutta mutta ei lihaksia voin siis olla kuitenkin peto ja äijä :thumbsup: kiitos teineille itseluottamuksen vahvistamisesta.
Ei sen näin pitänyt mennä No, toivottavasti Katri saa tehdä levyn, että pääseen jälleen tuhlaan rahojani :thumbsup: