Blu-rayn käyttöikä?

Keskustelu osiossa 'Blu-ray sekä UHD -laitteet' , aloittajana filosofem, 29.12.2008.

  1. filosofem

    filosofem New Member

    Liittynyt:
    27.12.2008
    Viestejä:
    34
    Saadut tykkäykset:
    0
    Periaatteessa tämä aihe koskee niin CD, DVD ja Blu-ray -formaattia, mutta haluan nimenomaan rajata Blu-rayhin, mutta pohjustan nyt kuitenkin antiikkisilla vehkeillä.

    Vanhimmat CD-levyt mitä mulla oli vielä vuosituhannen alussa, olivat 80-luvulta. Niitä oli kohdeltu hyvin ja olivat säilyneet naarmuttomina. Kuitenkin mahtavat Iron Maidenin CD:eet alkoivat pätkiä ja katkoa ja lopulta eivät toimineet enää ollenkaan. Pienempiä, mutta vastaavia ongelmia on ollut myös joissain uudemmissa CD:eissä. Tämä ilmiö liittyy siihen, että ensimmäiset valmistetut CD-levyt loppuvat vain toimimasta eli käyttöikä oli siinä. Tiedän myös, että painotekniikkaa on 80-luvun jälkeen muutettu, mutta toisaalta nykyisten CD-levyjen käyttöiästä ei voi kukaan varmasti tietää, sen verran "tuoreita" nekin ovat.

    (Olen pitäytynyt useamman vuoden pelkästään vinyylilevyissä ja olen ratkaisuuni erittäin tyytyväinen, koska vinyylihän on ylivoimainen formaatti CD:eeseen nähden, vaikka CD:eet eivät tuhoutuisivatkaan jatkossa itsestään.)

    Tiedän olevani asian suhteen vainoharhainen. Mutta ei se mitään, pieni hulluus piristää arkea. Olen myös taipumuksiltani keräilijä ja tarkoituksena on, että ostamani levyt toimivat myös 10 vuoden päästä, ja siitä taas vuosikymmeniä eteenpäin. Vinyyleistä olen varma, ainoastaan minä ja maailmanloppu voivat ne tuhota. Sen sijaan DVD-levyihin en ole ikinä luottanut. Ilmestymisestä lähtien olen nähnyt niissä sen saman kohtalon mitä vanhoilla CD:eillä.

    Nyt teräväpiirtotekniikan myötä 1080p kuva on osoittautunut lumoavaksi ja on käynyt mielessä käydä haalimaan upeita Blu-ray -elokuvia. Onko jossain tuoteselosteessa tai ihan missä vain arvioitu/kerrottu kuinka pitkään Blu-ray Disc on toimiva? Milloin käyttöikä tulee vastaan? Vai kestääkö formaatti esim. yhden eliniän, jolloin vasta perinnöksi jää kasa arvottomia levyjä. Vähän kuin isäni jättäisi jälkeensä huoneellisen c-kasetteja, joiden nauhat vain vouhaa tyhjää.

    Lisäksi sekin mietityttää, että miten pitkään Blu-ray itse tulee olemaan vallitseva formaatti? En tarkoita sitä, että markkinoille olisi tulossa HD DVD vol. 2, vaan tulevatko tekniikka ja resoluutiot vielä lähitulevaisuudessa (esim. 10 vuoden aikana) kehittymään niin paljon, että Blu-ray -tason kuva (eli siis 1080p) näyttäytyy selkeästi heikohkona? Vaikea uskoa, mutta ->

    Näin maallikkona DVD-kuva näytti uskomattoman hienolta aikanaan ja silloin en tiennyt mitään tulevista HD resoluutioista. Seurasin vierestä kun monet hankkivat ihan vain keräilemisen ilosta uskomattomat DVD-kokoelmat, ja nyt Blu-rayn rinnalla DVD on selkeästi huonompi, ainakin hifistelijän silmin. En sano, että DVD-keräilijät tekivät väärin, mutta itseäni saattaisi vituttaa. Mielestäni DVD-laatu lyötiin aika nopeasti.

    Miten on, uskaltaako sitä käydä ostelemaan Blu-ray leffoja? Maailmanlopun ennustukset eivät kiinnosta, joku perusteltu vastaus saattaisi sen sijaan hillitä vainoharhaisuutta.
     
  2. Huppe

    Huppe The Pilot Tukijoukot

    Liittynyt:
    08.02.2000
    Viestejä:
    3 613
    Saadut tykkäykset:
    2
    Kai tuo muutaman vuoden (3-5?) porskuttaa kunhan sähköinen media tulee ja lyö itsensä läpi lopullisesti esim. AppleTV:n kaltaisessa muodossa. Mikään ei tule voittamaan tuota ja vanhatkin "videot" toimivat aina myös uusimmilla laitteilla.

    http://www.youtube.com/watch?v=-i-EVW7tmhI
     
    Viimeksi muokattu: 29.12.2008
  3. filosofem

    filosofem New Member

    Liittynyt:
    27.12.2008
    Viestejä:
    34
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitti mielipiteestä! Katsoin tuon AppleTV:n promovideon läpi.

    Uskon kyllä, että sähköisellä medialla tulee tulevaisuudessa olemaan valtava markkinaosuus. Viihdekulttuurin kulutuksessa se näkyy nimenomaan tuossa elokuvien vuokrauksen helppoudessa ja musiikkitiedostojen ostamisessa. Kuitenkin uskon samalla, että konkreettiset ääni- ja videokuvatallenteet tulevat säilymään sähköisen median rinnalla. Monelle valtava elokuva- tai musiikkikirjasto, tai vaikka mahtava kirjahylly on statussymboli, joka menettäisi ainakin symbolisen arvonsa, mikäli se sijaitsisi sähköisessä muodossa tietokoneen 1000 gigan ulkoisessa kiintolevyssä.

    Minua ei ilahduttaisi, että yli 1000 vinyyliäni vaihdettaisiin bittivirraksi muistitikkuun. Haluan näprätä kansia ja inserttejä ja lueskella sanoitusliitettä samalla kun kuuntelen musiikkia. Ovathan nuo lisäksi ihan vaikuttavan näköisiä kun täyttävät yhden kokonaisen seinän. Sen sijaan minulle sopii yhteistyö sähköisen median kanssa, jossa vinyylieni musiikki löytyy myös koneelta, mutta säilytän itselläni konkreettiset tallenteet. Näin olen joissain tapauksissa myös tehnytkin, ei tuota levysoitinta aina jaksa hinkata.

    Ajauduin jälleen ihan väärälle alueelle, eli takaisin Blu-rayhin. Mikäli lähitulevaisuuden kohtalo on säilyttää omat elokuvat sähköisessä muodossa, niin voisin yhtä hyvin hankkia muutaman 1000 gigan ulkoisen kiintolevyn ja ladata sinne laittomasti vaikkapa 600 BD-leffaa. Mitä noita nyt kansineen ostamaan, rahaakin säästyisi. Olisivat täysin samalla viivalla aitojen kanssa, ainoastaan eettinen (ja tietenkin laillinen) aspekti on erilainen. Luulen, että tässä tulee vähän samanlainen asia vastaan kun itselläni vinyyleissä: konkreettisista tallenteista ei haluta luopua. Vai mitä ovat mieltä Blu-rayta omistavat käyttäjät, vaihtuuko tulevaisuudessa elokuvien keräily pelkästään sähköisten tiedostojen ostamiseksi?
     
  4. jusky

    jusky Active Member

    Liittynyt:
    03.09.2006
    Viestejä:
    1 854
    Saadut tykkäykset:
    0
  5. Valhalla

    Valhalla Nikon & Elinchrome Tukijoukot

    Liittynyt:
    06.12.2002
    Viestejä:
    2 543
    Saadut tykkäykset:
    4
    DVD-kuva näytti kyllä telkkarista (32" wide) aikanaan oikeinkin hyvälle, sama materiaali 2m leveälle kankaalle heijastettuna ei olekaan enään sama asia, joten hd-kuva tekee (on tehnyt) kuvanlaatuun nyt sen mitä dvd vhs:lle. Kehityksen ollessa näin hurja, kuin mitä se tekniikassa nyt on, on hieman vaikea uskoa, että BR on kovin pitkäikäinen formaatti. Itse voisin sen tuossa nykyisessä muodossa pitää yhtä pitkään tarjolla, kuin mitä cd on edelleenkin, mutta markkinat varmaan pitävät huolen siitä, että kuluttajille tuodaan joku uusi "ultra" muutaman vuoden sisällä. Vai onko se seuraava muutos kotioloissa nautittavat 3d-leffat? Yhtä kaikki, jos jotain saa toivoa, niin sitä, että nykyiset leffat toimisivat siinä uudessakin pyörittimessä eli uuden formaatin toistimet olisivat taaksepäin yhteensopivia (br, dvd, cd, sacd ym.)

    EDIT: kuulun myös siihen sakkiin, joka haluaa omistaa "ihan oikean" levyn eikä mitään kovalevyllä sijaitsevaa tiedostoa.
     
    Viimeksi muokattu: 29.12.2008
  6. Kari Häkkinen

    Kari Häkkinen Active Member

    Liittynyt:
    23.08.2008
    Viestejä:
    1 975
    Saadut tykkäykset:
    8
    Olen ostellut CD:itä vuodesta 1983, eikä yksikään tuhansista levyistäni ole omia aikojaan lähtenyt tuhoutumaan.

    Sama juttu DVD-puolella. Ensimmäinen tuli ostettua 9. 3. 1998.

    Jos jostain olen huolissani, niin kotipolttoisista. CD-r:ien ja DVD-r:ien kuten varmaan myös vastaavien teräväpiirtojen säilyvyydestä on monenlaista tietoa. Onneksi itsellä ei ole kotipolttoisissa mitään todella tärkeää.
     
  7. jusky

    jusky Active Member

    Liittynyt:
    03.09.2006
    Viestejä:
    1 854
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vastaten varsinaiseen kysymykseen:

    Kyllä Blu-Ray levy varmaan kestää vähintään yhtä hyvin kuin ensimmäiset cd-levyt. Formaatilla tai levyn koolla tuskin on mitään vaikutusta? toki voihan olla, että naarmut haittaavat entistä enemmän (ja helpommin) levyillä joilla on paljon tietoa pienellä alalla. Naarmu kriittisessä kohdassa tekee levystä entisen. Vaikka formaatteja tulee ja tarkkuudet paranee, niin itse tyydyn ihan täysin dvd-laatuun tällä hetkellä. Dvd-laatu riittää ihan hyvin 32" taulutölsölle parin metrin päästä katsottuna.

    Jatkossa toivon tosin sitä, että blu-ray soittimet toistaisivat myös vanhoja formaatteja, jottei kohta ole kasa erilaisia soittimia hyllyssä.
     
    Viimeksi muokattu: 29.12.2008
  8. Kari Häkkinen

    Kari Häkkinen Active Member

    Liittynyt:
    23.08.2008
    Viestejä:
    1 975
    Saadut tykkäykset:
    8
    Jonkin Disney-leffan blu-raylla oli hehkutusta teräväpiirron ihanuudesta ja aivan erityisesti korostettiin levyjen olevan vähemmän naarmuille alttiita kuin DVD:t. Olikos levyille lyöty peräti joku ylimääräinen suojakalvo, tms.
     
  9. poopee

    poopee Member

    Liittynyt:
    18.04.2005
    Viestejä:
    541
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuo jää vanhanaikaiseksi.

    http://www.reduser.net/forum/showpost.php?p=321241&postcount=28

    http://www.redgrabs.com/up/1228299243.jpg

    Lainaus Digicamera.netin foorumilta:
    "Suurimman kennon (Epic 617) koko 186mm x 56mm, kuvakoko (stillikuva siis) 28000pix x 9334pix / 261Mt / 16bit.
    Mainio panoraamakamerana? ;) Kuvaa 28K RAW -videota, editointiin vaadittava rauta ei ole varmaan aivan halpaa..? ;)"
     
  10. roflator

    roflator New Member

    Liittynyt:
    08.05.2007
    Viestejä:
    1 129
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kannattanee ehkä kysyä myös sitä, että kuinka moni kotitalous on valmis päivittämään blu-raysta ylöspäin(videotykki/näyttö+soitin)? Vaadittava ruutukoko/katseluetäisyys alkaa olla giganttinen, että yli 1080p kuvasta on iloa. Samoin suurin osa jo nyt kuvatuista leffoista alkaa olemaan semmoista, että jengi itkee filmirakeesta ja ihmetellään kun ei 1080p kuvastakaan saada kaikkea irti. Onko järkeä digitoida tuota raetta entisestään lisää jo olemassa oleviin leffoihin?

    On helppo kuvitella, että "super" resoluution filmit jäävät leffateattereiden iloksi vielä pitkään(5v+). Niin niche markkina kuin voi vain olla. Ennemmin jännittäisin blu-rayn 3d-laajennuksen puolesta ja tuleeko kohtuuhintaisia isoja 3d-näyttölaitteita kotiteatterien rakentelijoiden iloksi jo vuonna 2010.

    Tosin jos super hidef leffoille haetaan fyysistä mediaa niin eipä 200GB blu-ray kiekko taitaisi huono alusta olla ja päivitys speksiin... Tavallaan sama temppu mitä hd-dvd yritti dvd-median pohjalle tehdä.
     
  11. jusky

    jusky Active Member

    Liittynyt:
    03.09.2006
    Viestejä:
    1 854
    Saadut tykkäykset:
    0
    Japanissahan tuo ultra hd on nyt vähän sama asia kuin suomessa full hd. Japanissa on hd piirtoista kuvaa katseltu jo 80-luvulta. Aika vanhoistakin leffoista, 60-70 luvulta saadaan jo melko hyvää hd-tason kuvaa. Kyllä silloinkin kelalle saatiin jo melko suuri ja tarkka kuva. Kompastuskivi olikin (ja on edelleenkin suomessa) tv-lähetykset ja vastaanottimet.
     
  12. roflator

    roflator New Member

    Liittynyt:
    08.05.2007
    Viestejä:
    1 129
    Saadut tykkäykset:
    0

    Tuosta nyt voi blu-ray leffoja katsoneena olla montaa mieltä. Useat leffat eivät pääse edes sille tasolle mitä 1080p kuvalla voidaan saada aikaan. Tosin tv on sitten vielä hirveämpää.

    En jaksanut kaivella, mutta palstalla on pyörinyt kuva missä on havainnollistettu mikä resoluutio milläkin katseluetäisyydellä on optimaalinen. 1080p resoluutio alkaa kelpaamaan jo niin isolle ruudulle, että (yleistys) useimmat eivät edes niin isoa ruutua sille katseluetäisyydelle kotiinsa halua/ole varaa ostaa. Olisi hankala kuvitella, että ihan lähivuosina olisi niin paljon videotykkikansaa, että vain heitä varten kannattaisi synnyttää vielä yksi uusi videoformaatti jonka ainoa etu on isompi resoluutio.
     
  13. jusky

    jusky Active Member

    Liittynyt:
    03.09.2006
    Viestejä:
    1 854
    Saadut tykkäykset:
    0
    Niin mitä tarkoitat tällä?

    Onhan full hd kuvakin pakattua kuvaa verrattuna vaikka vanhaan kelalla olevaan kuvaan jossa ei ole pixeleitä, kuva vaan sumenee kun sitä tarpeeksi suurennetaan. Niin kauan kun kuvassa on pixelit on se tietääkseni pakattua kuvaa? jotain elokuvaa tehdessä orkkisfilmillä/muistissa missä lie ne nykyään on niin resoluutio pikkasen toista mitä full hd.
     
  14. filosofem

    filosofem New Member

    Liittynyt:
    27.12.2008
    Viestejä:
    34
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitokset jälleen! Nyt on tullut paljon sellaista tietoa, jonka perään kyselin.

    Ilmeisesti CD-levyt eivät tuhoudu itsestään, ainakaan enää (heh), mutta enpä nyt silti jatkossakaan käy musiikkia CD-formaatissa ostamaan. Hyvä kuitenkin tietää, että noihin tallenteisiin pystyy luottamaan nimenomaan tallenteina.

    Toinen tärkeä tieto mulle on tuo ultra hd. Se oli selvää, että 1080p ja Blu-ray eivät tule olemaan resoluutiokehityksen huippu, vaan koko ajan mennään eteenpäin. Joltain oli hyvä huomio, että ultra hd:n huippuresot eivät välttämättä vaikuta kotikulutukseen, koska kuvan pitäisi olla niin suuri, että formaatin paremmuudesta saisi jotain näkyvää eroa. Onko tulevaisuus sitten projektori, pimeä huone ja iso valkoinen seinä per jokainen talous? Tuskinpa, eiköhän nuo säily todella pitkään pelkästään hifistelijöiden panostuksena.

    Silti olen yhä vähän kahden vaiheilla Blu-rayn kohdalla ja taidan päätyä siihen, että en ala ostamaan Blu-ray -elokuvia. Luonteeni tuntien minulle riittäisi alkuun ehkä parikymmentä ikuista suosikkia, mutta lopulta päätyisin hankkimaan pari sataa leffaa. Blu-ray -elokuvien hinta on kuitenkin ihan liian korkea. Jos ostaisin, en ostaisi yli 10 eurolla.

    Mulla on ollut samanlainen etappi television hankinnan kanssa. Olen ollut reilu pari vuotta ilman töllöä ja edellinenkin tv oli ihan peruskuvaputki ilman laajakuvaa. Televisioissa markkinoille pusketaan jatkuvasti uusia malleja pienillä uusilla ominaisuuksilla, mutta en ole osannut tarttua yhteenkään. Jatkan odottelua vielä jonkun kuukauden jos hinnat tulisivat noissa hienoimmissa ja isoimmissa malleissa vielä alaspäin. Taidan olla aika nihkeä mitä tulee kulutukseen. Tietenkin huomenna saatan jo tilata ensimmäisen BD-leffan nettikaupasta.
     
  15. HEKOHEKO

    HEKOHEKO New Member

    Liittynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    825
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joo, tuskin ihmisten olohuoneet kasvavat samaa tahtia kuin leffojen resoluutio.
    Eli ei todellakaan kaikilla tule olemaan 100-200" kuvaa millekkään ULTRA-HD:lle.
    Televisioissa varmaan jäädään tohon 50" 1080p kohdalle aika pitkäksi aikaa, ainakin niin pitkäksi aikaa kunnes koko laite korvataan jollain muulla "hologrammilla" 30v päästä. :sleep:

    Eli käytännössä 1080p:ssä on resoluutiota todella pitkäksi aikaa.

    Tuo 3d juttu vois kyllä olla nyky Blu-ray:lle oiva lisä...
     
  16. jusky

    jusky Active Member

    Liittynyt:
    03.09.2006
    Viestejä:
    1 854
    Saadut tykkäykset:
    0
    mä luulen että toi 3d homma on vasta alkua sekin. Luultavasti tekniikka on jo ainakin paperilla täyteen 3d elämykseen. Laitetaan sinut keskelle valkoista huonetta istumaan ja leffa pyörimään... istut keskellä tapahtumaa ja voit katsella sivuille taakse ja näet kuvan kuin olisit itse toiminnassa mukana...surround kuulokkeet mahdollistavat jo sen, että kun käännät päätä niin äänimaailma kääntyy pään mukana... noh mitään järkeähän tuossa ei varmaan olisi, mutta tekniikka siihen varmaan kohta on.:p
     
  17. lmfmis

    lmfmis Active Member

    Liittynyt:
    17.02.2002
    Viestejä:
    3 014
    Saadut tykkäykset:
    2

    Laitetaanko kehyksiin ja katsellaan miltä tämäkin lausunto näyttää viiden vuoden kuluttua?

    :D
     
  18. HEKOHEKO

    HEKOHEKO New Member

    Liittynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    825
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heh, voihan se olla ja onkin että uutta tulee mutta rupee kyllä fysiikanlait tulemaan ihmisten kodeissa vastaan.
    Ainakin näin tavan tallaajan näkökulmasta.
    Eriasia jos navetasta tekee teatterin 500" kankaalla.

    Tuohon nettijakelun yleistymiseen voisin uskoakkin mutta itse haluan leffan koteloineen.
     
  19. filosofem

    filosofem New Member

    Liittynyt:
    27.12.2008
    Viestejä:
    34
    Saadut tykkäykset:
    0
    Toisin kuin pari muuta viestiä tässä ketjussa, niin itse en usko 3D:n vievän Blu-rayta selkeästi uudelle tasolle. TÄSSÄ on yksi foorumin Blu-ray 3D -ketjuista taustaksi, joten pidetään tämän ketjun aihe Blu-rayn tulevaisuutta pohtivana. Itse en suoraan sanoen osaa edes kuvitella 3D-elämystä (paino sanalla 'elämys'), vaikka kolme-deestä on puhuttu niin pitkään kuin muistan. Linkittämäni ketjun perusteella tämä ominaisuus vaikuttaa olevan samaa hifistelytavaraa mitä esim. ultra-HD, eli vaatii kotioloihin todella ison kuvan ja muutenkin normaalia enemmän panostusta. Olohuoneen perus 40" LCD ja pahvilasit päässä eivät ilmeisesti esitä 3D:tä siten, kuin tarkoitus olisi. Joku mainitsi tässä ketjussa ideasta, jossa elokuvan katsoja istuu keskellä valkoista huonetta ja 3D täyttäisi koko huoneen. Mä uskon, että pornofilmeistä voisi saada aika paljonkin irti näin (varsinkin ne parit, jotka haluaisivat ns. kimpan ympärilleen, toki se voisi olla yksinkin ihan kokemus), mutta kuten sanoin alussa, niin mun vaikea edes kuvitella sitä 3D:tä elämyksenä tavallisen elokuvan ohi.

    Jotenkin olen taipuvainen uskomaan HEKOHEKON väittämään Blu-rayn pysyvyydestä, vaikka olenkin ollut todella skeptinen tässä ketjussa.
     
  20. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    10 756
    Saadut tykkäykset:
    345
    Blu-ray on suurelle osalle kansasta täysin turha. Jopa monet elokuvaharrastajatkin pitäytyvät DVD:ssä, joten on mielestäni aivan naurettavaa puhua jostain Ultra HD:sta. Ei ne ole enää nykyajan kotiin tarkoitettuja.

    Blu-ray on vielä siinä rajalla, että siitä voi tulla suosittu. Näyttölaitteiden koot ovat vielä järkevän kokoisia, että pystyy nauttimaan kunnon teräpiirrosta ja hinnat tulevat pikkuhiljaa alas.

    Ultra HD tarvitsee sitten jo koko seinän, että siitä saa jotain irti verrattuna Blu-rayhin. Ei tule tapahtumaan.

    Sanoisin kyllä, että Blu-ray on aika varma valinta jos haluaa ruveta kartuttamaan hyvälaatuista elokuvakirjastoa. Kotioloissa et tule parempaa tarvitsemaan. Suuren valkokankaan omaavat ovat tietysti eri asia. Antaa niiden sitten ostaa sitä Ultraa.
     
    Viimeksi muokattu: 31.12.2008