Ihanan turha tarina kerrottavaksi. Affleck on aiemmin onnistunut ohjaajana ihan kohtuullisesti, joten sen vuoksi Live By Night tuntuu pahemmalta...
Mulla on vahva arvaus, että myös mina tulen tämän merkkiteoksen joskus katsomaan. Tv-näyttää, Pazze katsoo. JA kiva kun on keskustelua elokuvista,...
Ehdottomasti menen teatteriin katsomaan ja sitten ostan BD:n. Sillä arvostan Tuukka Temosta elokuvantekijänä todella korkealle ja Jari Sarasvuo on...
Nyt ollaan asian ytimessä. En katso kuitenkaan.
Kyllä mulle maistui T2: Trainspotting vallan hyvin. Ensimmäisestä osasta tutuille hahmoille oli kirjoitettu hienosti elämänkokemusta. Ja hienoa...
Tämä oli ihan kamala leffa. Edellisen osan katsomisesta ja kirjan lukemisesta on kulunut jo jokun hetki, ja tässä aivosyövässä kuviteltiin että...
Jeesus sentään, että tämä oli pitkä elokuva. Elokuva kesti 2½ tuntia, josta olisi voinut ilman mitään tuskaa napsaista tunnin pois. Aihe oli...
Thomas Vinterberg teki parhaan leffansa Juhlat noin 20 vuotta sitten. Sen jälkeen herra onnistui täydellisesti 5 vuotta sitten elokuvassa Jahti....
Ensimmäinen Miyazakin leffa, jonka juoni pysyi kasassa. Siitä kiitos ja 4/5.
Aika tehnyt tehtävänsä, sillä uusintakatselun jälkeen en ollut läheskään yhtä kriittinen leffan suhteen. Varauksellisesesti lähdin elokuvaa...
Visuaalisesti erittäin onnistunut teos, siitä luonnollisesti pisteitä. Minua häiritsi valtavasti se, että kirjan tarina oli alleviivatusti...
Jäsen big sen kaunisiti tuossa kertoikin, leffa on yliarvostettu. Samaan tarinan on saatu mahdutettua mustaa miestä, jota kohdellaan huonosti,...
Kyllä Mr.Robot on minulle ollut ihan siihen käytettyjen tuntien arvoinen sarja. Tästä voikin päätellä, että mielestäni on hyvä juttu että...
:D Vai Genelec-ketjuun : ) Lähinnä mä (tämän voi ymmärtää kotitaloudessani majailevan naisen tai sellaiseksi luettavan yksilön myötäväikuttamaksi...
Mulla ei ole ainuttakaan laitetta, joka kykenee näyttämään tai toistamaan moista, mutta missä kuvakoossa tuo 4k alkaa tuntumaan parannukselta?...
Asiasta kiinnostuneille tiedoksi annettakoon, menin sitten ja ostin BenQ W2000:n. Pitkään mietin tuota latexii:n vinkkiä, mutta.... no päädyin...
Muistutus taas tähän alkuun; olen kiinnostunut scifistä, mutta kyseisestä genrestä löytyy äärimmäisen harvoin hyviä elokuvia. On niitä joitain,...
Kerrankin hyvä Scifi-leffa! No mä tykkään Contactiista, Gattacasta, 2001: A Space Odysseystä, The Moonista, Gravitystä, Solariksesta, ja mielestän...
Mulla on yleensä ainakin kolme hyvin erityyppistä kirjaa kesken ja valitsen sitten sopivan fiiliksen ja tilanteen mukaan. Tällä hetkellä työn...
Ajatus oli hankkia joku BenQ W1110-hintaluokan tykki, ja ainakaan siinä tai kavereissa ei näytä olevan tarvittavia säätöjä. W2000 taitaa sitten...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","