Rahat tuhottu ennen kun minuuttiakaan ollaan kuvattu.
En seuraa, mutta valitettavasti eri uutissivustoja seuraavana ei tältäkään voi välttyä. Seksivideot ja hyvännäköisten (jos semmosia siellä on)...
Olen aina pitänyt tämäntyylisistä yliampuvista toimintaelokuvista, joita tehtiin paljon 80 ja 90-luvulla. Elokuvan pitää toki olla hyvä, eli esim....
En ole muistaakseni pelejä pelannut, mutta melkoista yhtäläisyyttä Gyllenhaalilla on pelien päähenkilön kanssa. Muutenkin hän sopi rooliinsa...
Kaikki oleellinen sanottu jo aiemmin, tykkäsin todella paljon. Erityishuomio hyville musiikkivalinnoille, olipa mukaan päässyt mm. Sigur Rósia.
Episodi I olisi kyllä 6/5 tähden arvoinen, jos Arska olisi käynyt niittaamassa Jar Jar Binksin.
Näyttää hyvältä. Lopussa ollut piiloutuminen toimimattomaan(?) tankkiin näytti ahdistavalta.
Olihan tuo vähän tyhjänpäiväinen. Ilman Jolieta tuskin olisi markkinointia ja ennakkokampanjointia ollut nimeksikään. Ja hänen harteilleen leffa...
:hitme: Näin ne mielipiteet vaihtelee, omasta mielestäni 28-kaksikko pyyhkii tällä lattiaa kevyesti. The Crazies oli tylsä ja mitäänsanomaton, ja...
Ainakin Oulun Raksilan Citymarketissa oli South Parkit tarjouksessa. Muistaakseni kaudet 1-7 6.95/kpl, loput 9.95/kpl.
Dokkariahan tehtiin useamman vuoden ajan, joten... Veskuhan sanoi vähän aikaa sitten haastattelussa, että oli yrittänyt tehdä dokumenttia itse...
http://www.rauhantervehdys.fi/liitteet/rauhantervehdys-etusivu-1.pdf Sivulta 4, "Postia"-osiosta teksti "Evoluutio leimaa kristinuskon...
Clever uskonee, että kaikki sukupuolineutraalia avioliittolakia kannattavat ovat äänestäneet Halosta.
Trailerin kohdassa 1.23-1.24 kuultavaa samplea huutavista ihmisistä on käyttäny aiemmin mm. Slipknot ja Suffocation. Mukava huomio vain.
Starship Troopers teki aikoinaan 9v vanhana suuren vaikutuksen, joten se on jäänyt suosikiksi. Total Recall on laadultaan yhtä hyvä, mutta...
Pari viestiä aiemmin....
Eipä tuo mikään uusi asia ole. Monessa koulussa olen ollut töissä ja yleensä ruoka valmistetaan keskuskeittiöllä ja tuodaan kouluille.
BREAKING NEWS: Iltalehti kertoo "JUURI NYT!": Newsweek vahvisti: Suomi on ykkönen! Voimme elää edelleen ylpeänä, emmekä häpeillä piilossa...
Alkoi vituttamaan heti ensimmäisen 30 sekunnin aikana, kun tämä "Susanna Kuparinen" tilitti kuinka hänen elämänsä on rankkaa. Muutenkin heti...
Jos puhutaan laajasta musiikkimausta, niin tässä tuli ainakin hyvin selville. :D
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","