Upea! :thumbsup: Mahtaako valkoisen oven eteen tulla tummaa verhoa tai jotain vastaavaa?
Eihän sillä mitään väliä muuten ole, paitsi heijastettava kuva siirtyy saman verran alaspäin. Mikäli halutaan, että kuvan geometria ja fokus on...
[IMG] Heh, joskus tuli naureskeltua Transuotilan kuljetusauton takana ajellessa. On näemmä Jarlalle tullut sama ajatus mieleen...
840 £ on noin 935 euroa, eli ei kovin kaukana tonnista... Mikäli yksikään nykyisistä tai vuoden-parin kuluessa hankittavista kuvalähteistä on...
Tämän sivuston tekemän kokeilun mukaan lomituksen poisto on ihan kohtuullista. Vaikea uskoa, että kuva olisi ensin alaspäin skaalaamalla ja...
Kappas! Joskus kauan sitten tuli työpaikan pikkujouluja varten värkättyä Exceliin samantyylinen laskuri, juhlijamäärän ja keston sijaan se...
Sehän se! Suuret kiitokset.
Mikä peukkubassokappale soi Velipuolikuun sketseissä, jossa esiintyy kaksi vanhaa mummoa? Hyppäävät pituutta, kaappaavat lastenvaunut ja...
Tänään Teemalla klo 15:46 pikauusintana Matti Ijäksen ohjaama Viimeinen keikka. Menee talteen...
Onhan siinä se 15-25/25-35 Hz Lift... :)
Kouvolassa Mertaranta on saanut komennuksen töihin toiseen erään, eli ehkä vielä joskus operaattori saa ongelmansa selvitettyä...
Täällä näkyy ja kuuluu Soneran verkossa ainakin FST, mutta naisten pelissä ei ole suomenkielistä selostusta... :mad:
Vihdoinkin sai oikeat kaiuttimet myös taakse. Asennus ei ehkä maailman siistein, mutta ei tuo pahalta kuulosta. [IMG] [IMG]
Oikea surroundkaiutin paikallaan, Tannoy Mercury F1.
Vasen surroundkaiutin paikallaan, Tannoy Mercury F1.
Onko tietoa kaiuttimen takalevyn paksuudesta ja jakosuotimen sijainnista? Olisi tarkoitus tällaisilla ruuvikiinnikkeillä laittaa kaiuttimet...
Tikkurilan värikartasta voi hieman tehdä alustavaa vertailua, esim. G ja F samalla numerolla voisivat olla käypiä.
Epsonin pohjassa on viisi kiinnitysruuvin paikkaa, joista kaksi takana ja yksi edessä muodostavat kolmion (manuaalin sivulla 8 on kuva). Saako...
Laatulaitteella näkyi muutama olevan... http://www.laatulaite.com
No joo, itelle tuli voittajasta mieleen Hortokaalojen ja Tulipunaruusujen yhdistelmä jo ensimmäisellä kuuntelulla. Jos yliviivataan...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","