Aletaanpa perkaamaan vähän kuluvan kauden tuloksia. Näin alkuvuodesta, kun moni varsinainen pääsarja vielä tauolla, on toki muualla jo...
Nämäkin on liian lämpimiä valoltaan, aloittajahan oli ostanut 5000 K värilämpötilalla olevia. Ja myös paljon tehokkaampia (660 lumenia on todella...
Kiitos testailusta. Voin vahvistaa havaintosi eli kävin itsekin toteamassa saman. Hyvin outo noiden preview-videoiden kanavatasapaino, liekö joku...
Auringonvalo on noin 5500-6500 K värilämpötilaltaan, mikä on monen mielestä luonnollisin valaistus myös kotiin silloinkin, kun aurinko ei paista...
Tarve oli varmaan nimenomaan päivänvalon värilämpötilaisille tai ylipäänsä kylmemmille sävyltään kuin aloittajan mainitsemat "kusenkeltaiset",...
Voi olla vähän harvinaisempi käyttötapaus, mutta onko jollain muulla havaintoa siitä, että optista äänilähtöä käytettäessä telkun (C2) omalla...
42" C2 ollut nyt pääasiallisena näyttönä työpöytäkäytössä (sekä Windows että MacOS) reilun kuukauden ja jotain tuntemuksia voisi summailla. Koko...
Avataan ketju kauden 2023 moottoriurheilulle ja siihen liittyvälle uutisoinnille, ehkäpä vähän aiheen vierestäkin sallitaan eli...
En kuuntele enää lainkaan. Bassoradiosta tuli käytännössä aina jotain mielenkiintoista ohjelmaa ennen kuin joku ekonomi pilasi sen...
Selittävä tekijä on varmaakin juuri saatavuuden eli jakelun kuntoon saaminen. Musiikkiala tai siis Spotify teki sen ensimmäisenä, antoi pääsyn...
Tämä väite on todennäköisesti väärä. Pelialan tuotot ovat kasvaneet huimasti viime vuosikymmeninä. Isoimpana viime vuosikymmenen ajurina...
Taitaa tuossa julkaisussa olla itse asiassa suojamuovissa tuo ikärajamerkintä. Tuossa kuvassa se näyttäisi vielä olevan paikoillaan. Joka...
Niin jäätävät tekstiseinät bluesmoodilta, ettei saa selvyyttä mitä yrität sanoa. :) Brenkkua taas mennyt?! [emoji16] Mutta varsinaisesta asiasta...
Jos normikaavan mukaan mennään ja fyysisen median ostaja on nyt vaikkapa parikymppinen ja elää normihyvän pituisen elämän kasikymppiseksi, niin...
Ei se levyjen menekki enää niin kovaa liene, että ehkäpä ovat vaan tyytyväisiä kun saavat varastoa myydyksi.
Miksei käytettyä vahvistinta? Eikö nuo muunnokset olleet peruskauraa 10-15 vuotta sitten vahvistimissa ja siten nyt käytettynä niitä hyvin tarjolla?
Niin vain ne tilaukseni tuli perille tiistaina. Kaksi tilausta kolmessa lähetyksessä. Kaksi näistä suoraan ovelle (ei voinut valita toimitustapaa)...
Koko sarjasta (Plaionin / Koch Median Miami Vice 2022-julkaisu) vaikuttaisi löytyvän untertitelit myös englanniksi. (Testattu jokaisen kauden...
Entä olisiko UST-tykki parempi ratkaisu siinä tapauksessa? Kuvalaadullisestikin? Niitähän on tuntunut tulevan markkinoille kuin ns. sieniä sateella.
Ennen joulua homma pelitti hyvin (noin viikossa tilauksesta perille), mutta onko muilla millaisia kokemuksia Saksan Amazonin toimituskyvykkyydestä...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","