Olipa heikot biisivalinnat tänään, todella heikot. Ja Marco valitsi oman biisinsä ja lauloi vielä itse solistina ja solistivieraiksi omat pojat,...
Minusta Sugar valitsi puolensa ihan hyvin. Corinne suhtautuu meinaan häneen sen verran halveeraavasti, minkä Sugarkin on varmaan aavistanut, että...
Ihan hyvä oli tosiaan finaalijakso. Ratkaiseva tehtäväkin oli ilmeisesti sopivan haastava - varsinkin siinä stressitilanteessa, kun miljoona on...
Kiitos muistutuksesta! Olisi varmaan itseltä jäänyt huomaamatta ja sitten olisi itku ollut herkässä.
Bohemian Rhapsody ja kesto 2 min 15 s. :OI Idolin, kuorosodan yms formaattien suurimpia ongelmia on kyllä se, että kappaleet pilataan kauheilla...
Outoa taktikointia gooteilta täyskäännöksen kohdalla. Ensin olivat joogan jälkeen ihmeissään, kun näkevät vielä muitakin, mutta päättävät sitten...
Aakkosjärjestyksessä Allo allo: nerokkaan hauska, mainiot hahmot Cheers: ei yhtään vanhentunut, toimii edelleen, parempi kuin Frasier Friends:...
Kovin väsyneen ja halpahallituotannon oloinen on tämä X-Factor ollut ainakin toistaiseksi. Pääsyynä lienee tuomaristo, jolla ei ainakaan minun...
Kukaan ei tippunut - tuomariston joululahja kilpailijoille.
Noh, noh. Jasminehan sentään esitti sulosointuja tähän Kuunkuiskaajien esitykseen verrattuna. Kuiskaajien murreääntämyskin vaikutti jotenkin aivan...
Täytyypä perinteitä kunnioittaen todeta: nyt kyllä hävettää olla suomalainen. Kylläpä meni voitto harvinaisen tekopirteälle ja ärsyttävälle...
Joo, yleisesti ottaen esityksethän olivat aika kamalia. Biisit heikkoja ja jotkut laulajatkin varsin epävireisiä. Joitakin vuosia sitten oli pari...
Lähes oikeusmurha, että ainoa kappale, joka ei viimeisestä karsintaryhmästä päässyt jatkoon, oli Osmo Ikosen viisustandardeilla arvioituna ihan...
Vaan mitäköhän olisi tuotantotiimi tehnyt, mikäli se jälkimmäinen Amsterdamista tullut lento olisi myöhästynyt niin paljon, että muut kisaajat...
Sarjan avausjakso kertoi kyllä, että juonikuviossa on potentiaalia, mutta kauheasti (minuakin) kyllä huolestuttaa se, että sarja tekee "lostit"...
Täytyy sanoa, että tästä listasta olen kyllä harvinaisen paljon samaa mieltä. Ehkäpä Blais ei ollut finaalitehtävässä aivan parhaimmillaan, mutta...
Ron ja Chris olivat ekan jakson perusteella omat suosikkini TK:n ja Rachelin ohella, mutta tokassa jaksossa Ron kävi sen verran kovilla...
Mukava alku. Minusta tällainen mantereella tapahtuva kisailu on kiva (lähes) ainaisten saarikausien väliin. Kisatkin lienevät nyt paljon kuivempia...
Ei kai vain suosikkina ole Aivan Väärä Pari? Sympatiaa ei minulta paljon ole herunut muiden jatkuvan haukkumisen ja asioiden suoranaisen...
Hyvin meni finaalinelikon valinta. Näin olisin tämän itsekin tehnyt. Antin ja Sampon taisto oli tiukka, mutta onneksi prosentit kallistuivat Antin...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","