Siinä mielessä tuo alipäästösuodatin jää tosiaan turhaksi, kun/jos subi on kytketty AV-vahvariin, joka hoitaa itse suodatuksen. On sillä subin...
Tuohon kangasasiaan en valitettavasti osaa sanoa mitään, mutta ihan kokemuksen äänellä voin antaa sellaisen vinkin, että varsinkin kun akustoinnin...
Ihan ekana tuohon pätkimisongelmaan liittyen tulee mieleen viallinen HDMI-kaapeli. Itselläni on joskus esiintynyt hieman vastaavaa ja piuhan...
Ääni Monolith DF+:lle, ihan vain siksi, koska sellainen löytyy itseltä. Sitten kun niitä surroundeja asentelet, muista myös, etteivät ne kuulu...
Tätä mietin itsekin. Aika on varmaankin nakertanut tämän elokuvan puhuttelevuutta aika pahasti, ainakin IMHO.
Totta, mutta tälläisessa menettelyssä pitäisi melkein saada mitattua todellinen huonevaste kuunteluhuoneessa, jotta tietäisi, kuinka ylös...
Tästä varmaan nyt tulee sanomista, mutta pakko on sanoa, että ehdottomasti huonoin leffa pitkään aikaan mitä olen katsonut on Kellopeliappelsiini....
Tarkoittaa nimenomaan tuota. Jos pääkaiuttimilta ei leikata bassoja pois, menevät ne silloin kahteen osoitteeseen samanaikaisesti: sekä subille,...
^^No jaa, riippuu tietysti myös musiikkimausta. Itse kun en kuuntele mitään elekronista tai urkumusiikkia, 30hz asti huoneessa toistavat...
Täysin eri mieltä! Minulla on sen verta järeät lattiakaiuttimet, että subinkin hankin niille kaveriksi lähinnä toistamaan sen alimman oktaavin...
Kivijalkaliikkeiden etuna on monesti se, että niistä saa tarvittaessa oikeasti osaavaa palvelua ja laitteita voi myös testata/kuunnella ennen kuin...
Tuotapa vähän itsekin pelkään, että vaikka nyt jotenkin onnistuisi saamaan levyt irti ehjinä, niin ruiskutasoite tulee mukana. Joo-o, taidanpa...
Onkos kukaan poistanut onnistuneesti tuolla Ecophonin omalla liimalla suoraan sisäkattoon liimattuja akustiikkalevyjä? Tuli alkuvuodesta...
-Subbarista jakotaajuus tappiin ja vahvistimesta sopiva jakotaajuuden valinta, yleensä 80hz on hyvä, jottei subbari paikallistu erilliseksi...
Siis onko ongelma nyt se, ettei alapäässä ole lainkaan potkua, vai se, että bassoa tulee mielestäsi suhteessa liikaa pääkaiuttimista ja subi on...
Nuo HD-äänet on vähän kuin HD-kuvakin: se ei itsessään tee autuaaksi se merkintä, jos pakkaus on tehty päin p.......tä. Omistan itse muutaman...
Näinhän se on, itsekin olen oikeastaan ihmetellyt tuon 818:n noinkin alhaista hintaa, kun ottaa ominaisuudet huomioon. Ehkäpä hintana on sitten...
Maanantaikappaleita voi tulla eteen oli tuote tai merkki mikä tahansa. Itselläni on palvellut nyt vissiin 4 vuotta TÄYSIN moitteetta Onkyo 607. Ei...
Tämähän alkaa olla viihdyttävä threadi.. jatkakaa toki, mä haen popcornit ja limut :hitme:
Pitipä oikein Googlettaa ja todeta, ettei toi Jammu tosiaan osaa koodata HD-ääniformaatteja. Mutta sitten asiaan. Olet aivan oikeilla jäljillä,...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","