Ei kai nyt helikopteriakaan hetkessä ilmaan saa ellei olla valmiustilassa. Pelastuskoptereita luultavasti on jatkuvassa valmiustilassa, mutta...
Breivikin manifesti on vissiin osittainen kopio Ted Kaczynskin (unabomber) manifestista.
Kiinalle ja BP:lle menivät Irakin suurimmat öljykentät, joten ei se ihan noin yksinkertaista ole. Lisäksi USAlaiset öljy-yhtiöt ovat yksityisiä,...
Ei kaikkia, mutta kyllä niitä Islamisteja ja samoin ajattelevia on kuitenkin aika paljon. Ei esim. Bin Ladenia marttyyriksi julistettu pelkästään...
Islamilaista terrorismia leimaa kansainvälisyys ja järjestäytyneisyys - terroristileireiltähän 9/11:n suorittaneet terroristit kävivät oppinsa...
Hmm... Itse lasken itseni enemmän vasemmistoon kuin oikeistoon kuuluvaksi. En vain ole vasemmiston kanssa samaa mieltä kaikesta.
Eli jos noiden mainitsemieni terroristijärjestöjen edustajat olisivat Suomesta, he automaattisesti äänestäisivät...
Enpä lähtisi tätä kaveria persuihin linkittämään. 1970-2000-luvuilla Euroopan terroriteoista suurin osa oli vasemmistoryhmittymien tekemiä (Red...
Norjassakin taitaa olla mahdollista pitää henkilöä vangittuna/hoidossa loppuelämä vrt. Jammu Siltavuori.
Kuka tahansa tuon teki, niin sairashan se on. Viimeisimmät tiedot viittaisivat siihen, että kyseessä saattaa olla yksi henkilö, joka on...
http://www.nytimes.com/2011/07/23/world/europe/23oslo.html?_r=1&hp
Alustavien ja varmistamattomien tietojen mukaan saaren ammuskelussa olisi kuollut 25 (ehkä jopa 30).
Poliisiksi pukeutunut mies alkoi ampua nuorisoleirillä Norjassa - poliisi uskoo, että pommihyökkäyksen ja ampumisen välillä on yhteys:...
Voimakas räjähdys Oslossa [IMG] Oslon keskustassa sattuneessa räjähdyksessä on kuollut useita ja useita on haavoittunut räjähdyksessä, sanoo...
Nokian web-pohjainen kartta uudistui: http://conversations.nokia.com/2011/07/19/maps-nokia-com-rolls-out-new-look/ Uudistuksista lyhyesti:...
Kaikki ei tykkää spotifysta: http://www.iltalehti.fi/viihde/2011071914081630_vi.shtml
Uusi toolbar tulee vasta Bellen myötä. Jos Belleä haluaa tarkastella tarkemmin, niin devaajille tarkoitetut suunnitteluohjeistukset on laitettu...
Tarkemmin sanottuna vihreiden nuorisojärjestöltä tämä ehdotus on lähtenyt. Puolue ei sitä tue.
Symbian^3 laitteille on saatavissa Ovi kaupan ulkopuolelta varsin mielenkiintoinen facebook-sovellus. Tukee mm. facebook chattia. Tekijä lupailee...
Täällä tootsin kanssa käydyn keskustelun jälkeen päädyin rukkaamaan harjoitusohjelmaa ja luovuin käyttämästäni jaosta, koska rehellisesti sanoen...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","