Eipä tämmöinen fiilispohjainen nostalgia ole koskaan oikein pitänyt paikkaansa.
Huomattavasti parempi kuin ensimmäinen osa. Nyt päästiin käsittelemään yhteiskunnallista kritiikkiä, tuotiin mukaan paljon aikuisempia aiheita...
Kattoohan Cleverikin lapsille suunnattuja Arska ja Syltty leffoja tai Snyderin lapsifantasiaa.
Noista kaikki tuli NASAlta ja astronauteilta tosipohjaisina juttuina tuomaan autenttisuutta, joten se kai käy kliseisyydestä.
Eipä kyllä Snyderia pidetä missään piireissä, muuten kuin omien fanaattisimpien kannattajien keskuudessa, ykkösnimenä millään tasolla.
Radagast on tulkinnanvarainen, sillä Tolkien kirjoitti hahmosta vain yleisellä tasolla ja aina viittasi, että jäbä on vähintäänkin erikoinen....
Pienikin googlettaminen pelastaa cleverindeedimäisyyksiltä: leffa on tehty niin Hobittin, appendices materiaalien sekä unfinished storiesien...
Mistäs tuollaista olet kuullut? Eikös leffasta ole pidetty jo muutama lehdistönäytös ja ensi-iltakin lyöty lukkoon?...
Olisi tosi mielenkiintoista kuulla mitä nämä kohdat olivat.
[SPOILER] Jep, eli kuten arvelinkin, asennevamma mikä asennevamma.
Nauratti siksi, että vuosien varrella on oppinut huomaamaan tuon "Hollywood sitä ja tätä" kommentin lähestulkoon aina tarkoittavan: "en osaa...
... tekijöinä Meksikolainen isä ja poikatiimi, tuotantoyhtiönä Meksiko/Britti indie yhtiö. :rolleyes:
Tänään nähty Tennarin ennakossa ja täytyy vaan todeta että olihan tämä ihan uskomatonta katsottavaa. Käsikirjoitus ja näyttelytyö oli juuri niin...
Parempi kuin ensimmäinen ja toimintakomediana nauratti ihan pirusti paikoittaen. Natalie on aina yhtä viehättävä ja onhan tuo Kat Dennings myös...
Don't feed the troll. Älkää ruokkiko ali-ihmistä.
Pieni rooli, mutta sopii todella hyvin. Paha mennä sanomaan hirveästi, ettei spoilaa, mutta hahmona oli yksi leffan parhaimmista. Muutenkin...
Tiedä sitten onko tuossa huono promokuva valittu, mutta näyttää niin pahasti teatterimaiselta lavastukselta että itkettää.
Myydään: Optoma HD20X videotykki. Upea vehje. Kuva ja värit omaan makuun loistavia. Mutta, asunto on liian pieni eikä kuvaa saatu mahtumaan niin...
Porukan logiikka täällä on kyllä välillä ihan häkellyttävän nerokasta.
Tuossa jo yllä todettiin, mikä on lähdemateriaalin virka asiassa: Reacher on kovis, ja Cruisen versio oli oikeastaan paljon kepeämpi versio...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","