Ei tätä olisi kyllä osannut todeksi uskoa, mutta niin siinä vain kävi, että George Miller teki uusimmasta - järjestyksestään neljännestä - Mad Max...
[media]
Huumorimusiikki on siitä vaikea musiikkigengre, että ainakin itselleni se tarvitsee toimiakseen oikean mielentilan tai tarpeeksi alkoholia alle....
Nightwishin uusinta lättyä olen pyörittänyt kymmenisen kertaan läpi ja kylmäksi on jättänyt. Vähän liian kiillotetuksi tuo äänimaisema minulle...
Vaikutti sen verran lupaavalta, että jo aiemmin pilviin kasvaneet odotukset (näyttelijävalinnoista huolimatta) kenties kasvoivat vain lisää. Sais...
Therapy? kuuluu niihin yhtyeisiin, joihin on pitänyt tutustua lähemmin jo jonkin aikaa, mutten ole saanut aikaiseksi. Toisaalta Still Hurts on...
Huikea elokuvakokemus! Paul Thomas Anderson näyttää keskisormea konventionaaliselle elokuvakerronnalle, jossa on selkeä tarina. Inherent...
Odotin thumbnailin takia jotain heleällä ja kauniilla naisäänellä laulettua musaa, mutta paljastuikin sitten instrumentaali-biisiksi, jossa...
Hesarissa kerrottu aika selkeästi mitkä Hollywood-elokuvat Helander on hylännyt: "Yksi tarjotuista, Helander kertoo, oli satuelokuva Maleficent...
CDONissa on nyt Season 4 24,95e.
CDONissa 16v-tarjouksia, mm. Game of Thrones - Season 4 24,95e, Muumit Rivieralla 6,95e, Boardwalk Empire - Season 5 16,95e, Twin Peaks 29,95e.
Tekojen motiivien kausaalisempia suhteita (eli mikä lopulta ajoi kummankin tekemään tekonsa) voidaan pohtia omana kokonaisuutenaan ja omista...
Itse pidin, mutta ymmärrän, että elokuvan voi nähdä myös vain uskomattomana sankaritarinana, jossa ylväs amerikkalainen mies tappaa raakalaisiksi...
Episodeista koostuvat elokuvat lässähtävät yleensä liian suureen kontrastiin episodien välisessä laadussa. Wild Talesinkin episodeista puolet...
Hauskana yhteensattumana bongasin Tähtiportti yhtyeen päivän ennen kuin Professional postasi videon tänne. Arvioidaan nyt kun kukaan muu ei ole....
En ole nähnyt, jonka takia minun on turha sanoa, kattaako teko raiskauksen tunnusmerkit. Lähinnä pyrin tuomaan uuden näkökulman asiaan....
Itse olen ymmärtänyt noiden Vanha-Wajamaan ja Kinnusen blogien sekä muutaman aiheeseen liittyvän twiitin lukeneena, että aihe on nostettu esille...
Hieno löytö! Ilmeisesti kyseessä on japanilainen-versio. Blu-ray.comista löytyy 3kpl käyttäjien arvosanoja ja jos niihin on uskomista ilmeisesti...
Pitääpä siis palauttaa kuri ja järjestys takaisin, sillä noiden puutteen takia jäänyt The Gentle Stormin Endless Sea arvostelematta. Onneksi...
Näköjään tästä on kehkeytynyt minun ja Liekinheittimen välinen levyraati. Egotripin uusin, uutta levyä pohjustava Uusi aamu on ihan mukavaa...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","