Ennakko-odotuksilta ei tämän leffan kanssa ollut voinut välttyä, mutta onneksi joku elokuva kerrankin pystyy ne myös täyttämään....
Jaa, jaa - onhan tässä vauhtia, mutta näin kertakuulemalla en löydä sitä biisiä. Kuulostaa lähinnä siltä kuin joku olisi miksannut peräkkäin...
Laitanpa itsekin vielä lisäystä tähän. Olen nyt kuunnellut muutaman muunkin biisin ja tuonkin toiseen kertaan ja pakko myöntää, että tämä alkaa...
Olen muutaman biisin Bat for Lashesia ennekin kuullut (bongasin kaverin lastfm-listalta) ja varsin hyvän kuuloista musaa tämä nainen tekee....
Uh, hankala pala arvioida näin kertakuulemalla. Ensimmäinen reaktio on kummastus joistain laulutavoista, ihan kuin laulaja feikkaisi...
Uriah Heep on yksi omista 70-luvun suosikeistani, mutta biisinä Salisbury ei kyllä yllä lähellekään bändin parhaita. Junnaa ajoittain melko...
Pirteää ja reipastahan tuo tavallaan oli, mutta jotenkin liian tulee liikaa mieleen haalareissa avojaloin koikkelehtivat punaniskat eikä se...
En nyt näin äkkiseltään. Itse kun tuli tuo ostettua inttiaikana Vaasasta eli siis silloin kun levy oli ihan uusi.
Ei yhtään hullumman kuuloista. Tuubin videossa melko suttuinen ääni, joka syö tästä varmaan paljon yksityiskohtia. Pitänee kuitenkin tähänkin...
Kaunis ja muutenkin ihan OK, mutta biisinä jotain vain puuttuu eikä siis saa kuin 3/5. Pitänee tähänkin projektiin tosin tutustua (Duncan tuntuu...
En oikein tiedä mikä tuossa trailerissa nyt niin hienoa on. Eihän se kerro oikeastaan mitään siitä millainen leffa on. Omia odotuksiani tuo ei...
Ei tämä tuoreempikaan veto huono ole, mutta vanhan tasolle se ei pääse (muistaakseni tuolla levyllä on kyllä parempiakin biisejä). Ehkä juuri ja...
Vanha Moonspell on hyvää kamaa ja Opium yksi bändin parhaista biiseistä. Kyllä tälle melkein pitää 5/5 antaa. Nyt on kyllä selkeä näkemysero....
Ihan kivaa soitantaa, vaikka biisi nyt ei niin ihmeellinen ole. Laulusta melkoinen miinus, mutta ehkä jopa 2½/5. Edittinä vielä tuo Ykskytän...
Vampire Girl vs. Frankenstein Girl Tokyo Gore Policen tekijöiden uusi taidepläjäys on astetta paria edeltäjäänsä kevyempi (toki TGP:ssa oli...
Ehkä hiukan tylsä, mutta sydämestä pursuava ilo kyllä nostaa pisteitä. Kyllä tälle nyt ainakin 3/5 pitää antaa. Ja vaikka oma edellinenkin on...
Ei helv... Pahaa tekee tuollaista kuulla ja katsoa :sick: 0/5 Koitetaan pelasta itänaapurin maine: Butterfly Temple -...
Anaal Nathrakh toimii ja hyvin. Loistavalta bändiltä loistava biisi. 5/5 Mutta, mutta, onkohon tullut jo liikaa heviä :) Otetaanpa välillä...
Eihän tuo siis mitään gospelia ole ja käsittääkseni bändin jäsenet vastustavat järjestäytynyttä uskontoa. Negatiivinen piirre toki, mutta...
Uusi tuttavuus johon täytyy tutustua tarkemminkin. Kertakuulemalta varsin kiva kipale. 4/5 Nimekkäistä tekijöistä huolimatta kovin heppoista...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","