Ei tahtonut keskittyminen pysyä yllä, tylsä pätkä. Aika alussa jo kerrotaan kaikki ja loput arvaa. 2/5
Odotukset oli "aivotonta viihdettä perjantai-iltaan" ja lunastikin ne mainiosti. Naisen mielestä oli niin päättömän aivotonta touhua että lähti...
Eipä pelitä edelleenkään kunnolla... Tänään ei jaksanut 8M streami pyöriä niin kokeilin imuroida kyseistä ohjelmaa ja vauhti oli 223kb/s. Mitä...
Hyi helvetti mikä leffa. Pienessä krapulassa juuri katsoin eikä kakka ollut housuista kaukana. Äänimaailma ja musiikki varmaan pelotti eniten eikä...
Tvkaista on nyt vittuillut viikon verran. Sieltäpäin ei tule välillä kuin 200kb/s jolla ei katsota 8M streamia. Omaa nettiäkin olen epäillyt mutta...
Hankittu kotiin mutta jäipä aika pliisuksi. Ei oikein ottanut selkoa että lintu vai kala. Moon oli parempi. 2/5
Alkupuolisko piti mielenkiintoa yllä ja jännitystäkin piisasi mutta jossainvaiheessa aloin katsoa kelloa. Olisi voinut olla paljon lyhyempikin ja...
Uusintaversiointi tai ei mutta mielestäni jäätävän hyvä leffa oli tämä. Koko kestonsa ajan piti katseen ruudussa. Suosittelen. 4/5
Uskottava se on etten vain pidä Coenin veljesten pätkiä juuri minään. Olihan tämä ihan jees, mutta tylsä ja ennalta-arvattava. No Country For Old...
Ihan jees pätkä. Neeson on hyvä kuten aina. Pisteitä rokotti huono CGI ja muutama tyhmä klisee. 3/5
Alain Prost on pikemminkin se ylimielinen mulkero, puhumattakaan Schumacherista. :mad:
Pitihän se tämäkin sitten kaivaa ja katsastaa. Loppupuoli sai tosiaan isonkin miehen herkistymään... En kaverista juuri mitään aiemmin tiennyt...
Niin, jotkut osaa :cool: Tarviihan siinä osata lukea ja kirjoittaa sentään :D Silloin kun ei osannut sitäkään niin piti tupladekkimankalla painaa...
Mikä hiton läppä tämäkin nyt on ettei Suomeen tulosta ole mitään haisua? Tai yleensäkin kuukausien päässä teatterinäytökset. :hitme: Pienellä...
Huulisynkka oli tosiaan pielessä... Joo, olihan sekava, ja se pirun musiikkivideo-kuvaaminen :sick: Leffa oli myös mielestäni turhan pitkä....
Ylimääräiseksi jäi AMD Fusion pannun myötä eli myyntiin joutaa: -Intel D945GCLF2 + 2Gb kampa (Hp. vaikka 100eur) -Popcorn Hour A-110 + 8Gb...
JESS! Just kerkesin manata kun lomituksenpoisto uupuu tvkaistaa katseltaessa.
Broidilla on vielä mun vanha Sony 32HQ150 käytössä, kuva on helvetin hyvä edelleen ja ikää nyt 6v.
Vanhaa Sonyn premium putkitelkkua on tullut ikävöityä juurikin tämänmoisissa elokuvissa. Toinen oli Descent jonka alunperin putkitelkulla...
Ilpo got the looks vähänniinkuin Antti Tuisku aikoinaan mutta ei oikein osaa laulaa, niinkuin ei Tuiskukaan. Tietty jos tuosta kehittyy, saa...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","