Joo, vähän samoilla linjoilla, ei tämä mikään Netflixin Abstract ole. Kuvaus tai kuvakerronta on jotenkin hätäistä ja kamera keskittyy välillä...
Jossain trailerissa oli tosiaan NIN-cover Hurt Cashin esittämänä ja vaikka kyseistä versiota on käytetty muuallakin (esim. Person of Interest), ja...
Niin, ja tässähän on toki myös kotimaisuusaspekti, eli sountrack-kappaleen (Ramones cover) esittää suomalainen Mirel Wagner.
Joo, itse elokuva oli kyllä ihan nautittava, mutta 3d ei tuonut siihen yhtään mitään lisäarvoa, paitsi negatiivista lisäarvoa.
[SPOILER]Kyllähän tätä ihan mielellään katsoo, mutta juonipuoli on melko keskinkertainen, eikä ns. pääjuoni etene kovin nopeasti. Ymmärrettävää,...
Mistä lähteestä taloustietosi on peräisin? Aiemmin väitit, että laina menee välittömästi maksuun ja kun korjattiin ettei näin ole, väität että...
Toiminnan osalta ei moitittavaa, ja visuaalisestikin elokuva oli hieno, mutta sisällöllisesti tämä oli kyllä melko tyhjä. Eikä edes elokuvan...
Onko tämän elokuvan tuotannossa tapahtunut jotain muutoksia, kun minä luulin nähneeni tästä jonkun teaserin jo joskus yli vuosi sitten ja jotenkin...
Eniten minua häiritsi tässä se, että ensimmäinen jakso loppui tilanteeseen, jossa Scully(kin) oivalsi että nyt on tosi kyseessä ja maailmanloppu...
Upea elokuva, jonka tarina kantoi hienosti alusta loppuun. Ensiluokkaista työtä kaikilla osa-alueilla (varsinkin musiikki, lavastus ja puvustus)...
Kaksi tuntia meni kuin siivillä ja lopussa tapahtui pieni notkahdus - aivan kuten edellisenkin elokuvan kohdalla. Mielestäni viimeinen episodi...
Jep jep, eli ilmeisesti tarkoitus oli plagioida koko kässäri Isac Asimovin Säätiö-sarjasta (muistaakseni toinen osa käsittelee juuri tätä...
(Koti)studiotyöskentelyyn liittyy mielestäni kaksi asiaa: 1)varsinainen äänittäminen eli instrumenttien soittaminen ja 2)materiaalin prosessointi...
Humoristinen ja isosti yliampuva toimintaelokuva, joka toimi yllättävän hyvin sopivassa sunnuntaimielentilassa nautittuna. Myös 11v poika jäi...
Olihan tämä hyvä ja visuaalisesti jopa upea elokuva, mutta loppuratkaisun osalta mentiin hiukan eri suuntaan, kuin itse olisin toivonut. Elokuvaa...
Vaikka kaiken kaikkiaan sarja oli hyvin keskinkertainen (ajoittain jopa heikko), niin lopetus oli lähes hyvä. Kaiken kaikkiaan sarjan idea oli...
Tuli vihdoin katsottua tämä, ja vaikka ei tämä missään nimessä huono elokuva ollut (onko Fincher vielä sellaista tehnyt?), niin lievä pettymys...
Melko odotetusti toinen kausi saanut paljon kritiikkiä, koska rima oli nostettu todella korkealle. Näyttelijäsuoritukset eivät ole yltäneet...
Toteutin tuollaisen meille saunan kattoon, kun katossa oli valmiiksi valaisin upotettuna noin 30cm syvyydessä 50x50cm aukossa. Aluksi olin...
Turha kai jokaista viestiä on piilottaa, koska nyt keskusteltavat tapahtumat on jo Suomen telkusta nähty.. Joka tapauksessa aikaa kerrottiin...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","