Netflixin tekstitykset ovat tietysti aivan liian helppo pilkan kohde, mutta tämä on kohtuullisen hauska tapaus elokuvasta Arvoituksia arkussa eli...
Hassusti on sitten 2. kauden jaksot pantu päällekkäin israelilaisen esikuvansa Sodan vangit kanssa, jota ei edes ole Areenalla. Mutta liekö niiden...
Sivuhuomautuksena elokuvaa näkemättömänä (joskus sekin on tarkoitus vilkaista) mutta kirjasarjaa parhaillaan lukevana tekisi mieli sanoa, että...
Jaksoa näkemättömänä ja kontekstia tietämättä ensimmäiseksi tulee mieleen, että kyse on sanaleikistä (Bohr kuulostaa samalta kuin bore), josta...
Tämä nyt on vähän tylsä, mutta Netflixin Totuuden miekka -sarjan kuvauksessa sanotaan: "Muinaisen ennustuksen mukaisesti Seeker yhdistää voimansa...
Syy taisi löytyä taustalla pyörineestä Motorolan Motocast-ohjelmasta, jota en oikeastaan tarvitse mihinkään. (Se voi striimata koneelta sisältöä...
Joo, en tuolta löytänyt muita asetuksia kuin sen HD-ruksin, josta ei paljoa hyötynyt. Vika näyttäisi olevan siinä, ettei tuo rauta jaksa pyörittää...
Ei oikein toimi tuo Netflixin toisto Acer Revo R3610 -tietokoneella (Nvidia ION -piirisarja ja Intelin Atom-prosessori). Harmi, tuo on ollut...
Parempaa ei tule mieleen kuin: "Seuraava potilas on täällä. Voitteko katsoa häntä nyt? " " En kai minä nyt seinien läpi näe." Voipi olla, että...
Mielenkiintoista että joku vielä muistaa tällaista sarjaa olleenkaan. Minulla ei ole mitään selkeää muistikuvaa sarjan sisällöstä, mutta tunnari...
Olisiko vaikka http://en.wikipedia.org/wiki/Pinhole_camera Doctor Whon Runaway Bride -jaksossa "physician" oli käännetty fyysikoksi. Ja (tästä en...
http://www.thefreedictionary.com/like+hell like hell Informal 1. Used as an intensive: He ran like hell to catch the bus. 2. Used to express...
Pakkohan tämän on olla jokin niilopaasivirtamainen huumorisivusto, mutta paljon ovat kyllä vaivaa nähneet vitsin takia.
Omalta osaltani toimitusprosessi meni kuitenkin kohtuullisen hyvin: loppujen lopuksi molemmat paketit tulivat juuri ja juuri alle kahdessa...
Miten ihmiset osaavat etsiä näitä postenlogistik.fi- ja mypack.fi-sivuja, kun Amazonin sivuilla carrieriksi on ilmoitettu post.dk eikä siellä...
Sotkua lähetyksissä näkyy nyt olevan liikkeellä laajemminkin. Tilasin muutamia kirjoja Super Saver Deliveryllä ja kameratarvikkeen, joka ei...
Tarpeettoman vihamielisestä vastauksesta suivaantuneena päätin antaa asialle enemmän painoa kuin se olisi ansainnut ja etsiä artikkelin käsiini...
Jopa jotain! Partasen mielestä on varmaan oikein myös taivuttaa psyyke - psyykkeen. Tai Jaakko Tepon tyyliin Dallas - Dallasta. (Loogiselta...
Asian vierestä, mutta miten tuota sanaa taivutetaan? Jos siihen lisättäisiin reilusti i, voitaisiin puhua varsin luontevasti Hulkittaresta, mutta...
Vaikka väitin, että en kiinnitä huomiota tekstityksiin, en malta olla vielä sanomatta, että ihmettelin myös paria True Bloodissa tehtyä valintaa:...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","