Ei minulla ole ollut mitään ongelmaa Netflixin kanssa, aina on hienosti ehdottanut seuraavasta jaksosta jatkamista. Mielestäni silloinkin kun uusi...
Ainakin HBO on tässä suhteessa varsin surkea. Se muistaa mitä olet viimeksi katsonut, mutta ei osaa ehdottaa jatkamista seuraavasta jaksosta.
Lähinnä tuo raja ihmetyttää suhteessa kilpailijoihin ja luvattuun tallennustilaan. Noin lyhyellä tallennusajalla voisi ottaa tuntirajan vaikka...
Useimmilla tuo varmaan pitää paikkaansa, ettei vanhempia tule katsottua. Itse olen sen verran järjestelmällinen, että katson vanhemmasta...
Sitä en ole ikinä tajunnut mikä Telia TV:n tallennuspalvelun pointti on. Tallennustilaa on 3000 tuntia ja tallenteet säilyvät 90 vuorokautta....
Uskon, että ne ovat auki, uskaltaminen on toki jokaisesta itsestään kiinni.
Itsehän en mikään keräilijä ole, mutta olen aina vähän opponoinut vhs-laadun huonoutta. Kykenen edelleen ihan sujuvasti katsomaan elokuvan...
Leffoja nähty 69 kappaletta, mikä on aika reipas pudotus edellisistä vuosista. Noista 48 teatterissa. Tosin on sanottava, että minulla saattaa...
Kierrolla ei ollut mitään tekemistä ainakaan Javan kanssa, eikä käsittääkseni Javascriptinkään, vaan minun näkemäni kierto-ohjeet perustuivat...
No, itse juuri hiljattain odottelin puoli tuntia leffan alkamista Cinamonilla "teknisten ongelmien" takia, että valitettavasti näitä tulee aina...
En tiedä mistä Kino Regina käännökset hankkii, mutta Tora! Tora! Tora!:ssa "general quarters" oli käännetty säännönmukaisesti pääesikunnaksi....
Arvosteluissa mättää se, että ne yritetään pelkistää tähdiksi tai muulle asteikolle, joka on mukamas objektiivinen, vertailukelpoinen ja...
Community S03E06: "Swedish dogs! Your blood is tainted by generations of race mixing with Laplanders. You're basically Finns."
Castlen jaksossa S8E11 oli Suomen suurlähettilään poika nimeltään Jürgen Kass. Feikkiaksentista en oikein ottanut selvää mitä se yritti olla....
Walking Deadin toimintakohtaukset ovat poikkeuksetta surkeita ja aiheesta saisi vaikka oman ketjunsa.
Yrityksillä on erittäin vahva intressi optimoida lippujen hinta, joten kaikella todennäköisyydellä nykytasolle on päädytty koska se tuo eniten...
Oma kaupassakäyntini on kyllä vähän tuollaista. Olettaisin, että aika moni muukin tietää valmiiksi mitä tuotteita on ostamassa.
Nyt on myönnettävä, että en ymmärrä lauseen vivahteita niin hyvin, että käsittäisin mikä on pielessä. Mikä olisi osuvampi suomennos?
Ja uudet salit lienevät jo lähtökohtaisesti paremmat kuin Finnkinon vanhemmat (lähinnä Kinopalatsi), joten pitäisin melkoisena ihmeenä jos tätä ei...
Totaali on 103 leffaa mikä on huomattava lisäys pariin edelliseen vuoteen. Melko tarkkaan 50/50 teatteri vs tv. Lisäystä taisi tulla kaikilla...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","