No niinpä tietysti. Tätähän mainostettiin sillä että tulee lisää katsottavaa entisten lisäksi. Poistoista ei mainittu mitään... Hienoa. Tämä oli...
No ei se hinta niinkään, mutta kun näissä 4kpl/60€ kampanjoissa on aina ne samat rainat joista katsomisen arvoiset on ostettu jo. Sitten joku...
Ja heti perään Tekniikan Maailma nokittaa vieläkin ärsyttävämmällä sanavalinnalla: :eek: "Mitä aktuaalista ihmettä? Tässä ”mönkijässä” on...
Podcastit ja radiojuonnot ovat oikein kunnostautuneet englannista väkisin väännettyjen sanojen käyttämisessä. Eräskin radiojuontaja totesi moneen...
Kohu on näissä viisuissa joskus hyväksi. Veikkaan että iso osa Israelin äänistä oli protestiääniä, kun tuo boikotointi ja "jeesustelu" on ollut...
Todellakin hyvä ettei voittanut. Olisi tullut ihan älyttömän kalliiksi roudata poliisivoimia ulkomaita myöten järjestystä turvaamaan. Ja jos...
Buuaukset oli aika hyvin vaimennettu, niitä ei päästetty tv-lähetykseen. Jonkin verran sitä silti tuli läpi, varsinkin siinä vaiheessa kun Israel...
Jotenkin sitä olisi toivonut että Israelilla itsellään olisi ollut sen verran pelisilmää että olisivat jääneet pois kisoista. Lähteä nyt sinne...
Postilla on jakeluvelvoite. Se on sitä kannattamatonta liiketoimintaa eikä siitä pääse eroon kuin lakimuutoksella. Kuten sanoin niin äkkiseltään...
Vielä noista Postin säästöistä. En nyt täysin ymmärrä logiikkaa tässä taustalla. Postilla on kuitenkin velvollisuus jakaa postia jokaiseen...
Mikä siitä sen turhanpäiväisemmän tekee kuin muistakaan mainoksista? Sehän on myyty lähes täyteen mainoksia, eli jos ne ei olisi siinä Postisessa...
Bottakselta haastattelussa hieno spontaani repeäminen kun Mervi kertoi että oli kakkosena äänestyksessä. :D Oli kyllä varmasti myrkkyä tuo...
No se kuukausihintakin vaihtelee yleensä ylöspäin säännöllisin väliajoin joten ei senkään varaan voi laskea jos pitempään haluaa jotain seurata....
Ei televisio ole mikään henkilökohtainen laite, sitä käyttää koko perhe. Ja jos Yle olettaa että jokainen perheenjäsen loggautuu aina omalla...
Niin siis eihän rekisteröitymisessä sinällään mitään vikaa ole, siitä saa etujakin. Ongelma on se rekisteröinnin pakottaminen yhtiössä joka ei...
Ja tässä on vielä sekin ihmeellisyys, että sen Yle tunnuksen tekeminen ei sillä telkkarin applikaatiolla onnistu. Siihen pitää käyttää...
Särähtipä korvaan kun YLEn uutisissa kerrottiin että John McTiernan tulee Suomeen ja mainittiin meriiteiksi mm. Predator elokuva. Nimittäin...
Nyt on se 1-1,5 vuotta aikaa tehdä näitä toimenpiteitä. Sen jälkeen alkaa jo tulevat vaalit taas lähestyä. Kyllä se äänestäjä 2,5 vuodessa unohtaa.
Joo se on helppo meidän digi-ihmisten huudella että menkää nettiin. Kerran seurasin nyt jo edesmenneen vanhuksen yritystä nettipankissa maksaa...
Tämä on kyllä hyvin totta. Käteisen käsittely on kallista ja siitä on hankalaa veloittaa sitä kustannusta asiakkaalta joka vaan nostaa ja...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","