Hei, Helsingissä on ainakin muutama kauppa, joka myy vanhoja 70-luvun stereovahvistimia. Löytyyköhän Tampereelta paikkaa, josta tällaista voisi...
Olen tehnyt eBaystä kymmeniä kauppoja Paypaliä käyttäen, viimeksi vajaa vuorokausi sitten, mutta nyt yrittäessäni maksaa ostostani, eBay-sivu...
Pakko pistää pieni tilitys.. Ostin Finnkinon joululahjalippupaketin (4 lippua) joulukuussa. Keväällä tuli käytyä kuitenkin elokuvissa reilun...
Olenko sokea vai onko tuolta otettu pois mahdollisuus maksaa Paypalillä?
Hieno ja kivan viisikymmenlukuinen elokuva, joka kuitenkin loppupuoliskolla jää hieman junnaamaan paikoilleen. Tästä olisi voinut jonkin verran...
Päädyimme lopulta LG 32LF2500 FullHD:hen ja ainakin kolmen illan katsomisen jälkeen on kuulemma hyvä telkkari. Gigantista 444Eur.
Kiitos. Tuota näyttää saavan Verkkokaupastakin 399 Euroon. Jos joku osaa heittää vielä jonkun toisen hyväksi havaitun vaihtoehdon, olen...
Kuusi päivää aikaa kisoihin ja sukulaisukko sanoo, että etsi hänelle hintaluokassaan hyvä 32-tuumainen LCD, joka maksaa korkeintaan 500 Eur....
Joo. Näin kyllä esityksen Youtubessa, mutta en oikein Popedaksi kyseistä biisiä mieltäisi, olkoonkin sen suomalaisversion esittävän kvartetin...
Popedaa? :confused:
Joo, eipä tuohon paljon lisättävää. Leppoisaa, mutta kenellekään ei varmaan jäänyt epäselväksi, että Lapparia tässä nyt juodaan ja Reissumiestä...
Komppaan. Andy on tökkinyt alusta lähtien. Se ei ole millään asteikolla hauska
Pahasti on komedian taso tästä laskenut, vaikka juontajilla on melko samanlainen tukka. Sananlaskuja
Ihan viihdyttävä, mutta ennalta-arvattava, Allen-pätkä. Alun rasittavaa David-monologia kuunnellessani meinasin lopettaa elokuvan katselemisen...
:thumbsup:
Juuri näin. Sisälukutaidollesi - national, irrational, mikä lie - antaisin kuitenkin täydet viisi tähteä :thumbsup:
En minä sitä lapsuksena pitänytkään :) Tottakai se oli tyylikeino, mutta ensimmäinen kerta Tarantinolta, kun elokuvan scoressa on käytetty...
Sivuhuomioita.. Estetiikan taju on Tarantinolla ohjaajien kärkikastia. Todella kaunista ja tunnistettavaa kuvaa jälleen kerran. Sisällöltään...
Toimii pienen taistelun jälkeen.
Kiitos paljon kattavasta ohjeesta! Pitää yrittää taistella tuo kuntoon. Nimenomaan nuo asennusohjeet olivat hukassa, mutta jonkinlaiset löysin...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","