Jackin lääkärintaidot alkoivat vähän epäilyttämään, kun antoi naisen maata puukko selässä tuntikausia. Pari metriä ruumiista vasemmalle naiset...
Sormusten Herran meininki oli pientä kähinää Silmarillionin tapahtumiin verrattuna. Sauronkin oli vain herransa Morgothin (käytännössä paholainen)...
Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Toivottavasti ei ole kuitenkaan paatoksellista sankariglooriaa ja romantisointia, koska Jessehän todellisuudessa...
Morots, hankin Sonyn LCD:n ja nyt on niin, että kun televisio ja ja airstar 2 jakavat saman antennilähteen (mikäs se nyt on tuommoinen metallinen...
Pistetään polli siitä investoivatko esim. Suomessa ISP:t viiden seuraavan vuoden aikana ruuhkattomiin ja edullisiin 100 megaisiin...
Sitä en tiedä sössikö Sasi sanoissaan, mutta sanoi kuitenkin about näin: "rekisterivertailun lisäksi meillä on muitakin mahdollisia keinoja...
Tuplat. Ei mitään nähtävää. Hajaantukaa.
Aamulla ystävämme K. Sasi vihjaisi aamu-tv:n haastattelussa, että lupatarkastajille annetaan mahdollisestikin oikeus tunkeutua asuntoihin lievää...
Playssa nuo hinnat heittelevät aina välillä. Itse olen tilannut kauden silloin tällöin parin vuoden aikana ja aina oli 23 euroa. Välillä hyppäsi...
"Anderssonin mukaan on "arviointikysymys" onko työntekijöiden istuskelu kahvihuoneessa yksityinen asiayhteys, jossa voi käyttää muitakin kieliä...
Aikoinaan oli huhuja, että tehdään joku tv-leffa tms. En tiedä oliko HBO antanut mitään varsinaisia lupauksia. Eipä sieltä kuitenkaan mitään...
Ei se kyllä varsinaisesti lisääkään valinnanvapautta, mikäli maksu on pakollinen. Itse katson YLE:n ohjelmistoa, mutta kaikki eivät. Heidän...
Seitsemässä ensimmäisessä on itsellä. Valitettavasti "karsintakierros" ehti alkaa ennen kahden viimeisen haalimista.
Olikohan näin, että Torchin 1. kausi menee Tohtorin 2. kauden kanssa samaan aikaan. Hahmothan tapasivat 1. kaudella. Eli kronologisesti jatkuu...
En ole varma miten nuo maksusuhteet menevät, mutta YLE myi aikoinaan "kovalla voitolla" infran Digitalle ("Minne katosivat YLEn rahat?")....
Juuri näin. YLE joutuukin sitten kohtaamaan jotain todella pelottavaa, nimittäin valtion tilintarkastajat. Alkaa pikkuhiljaa tulla jopa...
Onhan nämä kyllä jo aika karsittujakin. 1. sukupolven X-Files bokseja en ole itse hiplannut, mutta tietääkseni sisällä oli kaikenlaista outoa...
Mihin kirjaan / kirjoihin tämän pitäisi perustua? Olen lukenut aikoinaan kolme ensimmäistä, eikä niiden perusteella vaikuta tutulta tarinalta....
Samaa mieltä alkupuolesta. Liian patsastelevaa ja hidastempoista komiikkaa. Sekin toimii oikein tehtynä, mutta tämä ei imo niihin tapauksiin...
Amazonista (Amazon.ca) ja Playsta sekä Cdrohlinge24:stä olen tilannut enemmänkin. Vielä ei ole ollut ongelmia. En tiedä sitten mikä database...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","