tunnittaiset_erot (eroakirkosta.fi kauttaan eronneet) (sama kuin päivän tilanne, mutta numeerisena)
Niin mainitaan, mutta niin mainitaan myös uudessa testamentissa. Alla pari viitettä. Tämä on aika yleinen harhaluulo monelta itseään kristityksi...
On kiva veikkailla, kun pääsee veikkaamaan positiivisen trendin puolesta. :D
Tuplat pois.
Hieman ollaan suhteellisesti tiivistetty erotahtia alkuvuodesta. Nyt ollaan enään alle 22% tappiolla viimevuodesta, joka oli kirkkaasti kaikkien...
Eurobarometrin kyselyn mukaan vuonna 2005 suomalaisista 41% uskoi jumalaan. Vuosina 2007-2008 tehdyn gallup-kyselyn mukaan suomalaisista 69% oli...
Ruotsissa on parhaillaan menossa "Gud finns nog inte" kamppanja. Mainoksia löytyy muun muassa Tukholman metrosta sekä suurkaupunkialueiden...
Uskonnottomien bussikamppanja esillä HS sivuilla ja aika kipakka keskustelu menossa. Kamppanja tekee sen mitä pitääkin. Herättää kunnon...
Yhä useampi ruotsalaislapsi jää ilman kastetta Kriittinen massa kasvaa kokoajan. Kohta tältä kristinuskohuuhaalta putoaa pohja kansan silmissä...
Eikä jutussa edes Helsingin kirkkoon kuulumis prosenti ollut kohdallaan. Eikä ole mikään yllätys, että taas prosentit on kirkon kannalta kerrottu...
On tainnut Ensio Erä- Eskolta unohtua Martti Lutherin uskonpuhdistuksenaikaiset opit uskolla rahastamisesta, kun esittää niinkin härskiä ideaa...
"Budjettirahoitus olisi reilumpi vaihtoehto sekä maksajien että muiden uskonnollisten yhteisöjen kannalta, tutkija sanoo." Huh huh! Mutta...
Kertomukset ovat tietenkin yksittäisten lasten subjektiivisia kokemuksia. Näitä vastaavia kertomuksia löytyy tuhansia. Kyseinen toiminta jatkui...
Pastori löi nuoria kepillä ja yritti tunkea saippuaa suuhun Kristilliset kasvatusmetodit on näköjään Suomalaisillakin papeilla hyvin hallussa.
Irlannin katolisen kirkon poika- ja tyttökotien hyväsikäytetyt ja pahoinpidellyt lapset kertovat omin sanoin mitä joutuivat kokemaan. Muutama...
Vapaa-ajattelijoiden bussikampanja toteutunee Helsingissä. Tampereella ja Turussa paikallinen päähihhuli on ilmeisesti kyennyt torpedoimaan...
YLEn juttu Irlannin katolisen kirkon poikakodeista. On niin hirveää stooria, että laitetaan koko juttu. Tutkimus: Irlannin poikakodeissa raa'at...
HS: Tutkijat uskovat löytäneensä ihmisen esiäidin Tieteellinen artikkeli Muutama video: Associated press ja SkyNews [IMG]
Miten uskonnottoman tai vääräuskoisen olisi suhtauduttava esim. siihen, kun uskonlahko käskee tappamaan vääräuskoiset ja pelottelee vääräuskoisia...
YLEX: Mielipidevanki: Jeesus on satuolento Kuultavissa 30.5.2009 asti.
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","