Luulet PS3:lta liikoja. Koko konsoli on viisi vuotta vanhaa rautaa ja ei se vaan pysty parempaan.
2EQ on muuten ihan vallattomasti huonompi kuin tuo MultEQ. 2EQ ei tee mitään subbarille ja muutenkin alataajuudet jäävät huonosti equtetuiksi.
Wharfedale 10.2 -parin sai ainakin pari kk sitten Helsingin Hifistudiolta hintaan 250e, kun kysyi vaan tarjousta. Tuskin nettikaupassa tuohon...
Tuosta saisi vahvistimen melko edullisesti 499. 3kpl näyttäisi olevan jäljellä (itse asiassa taisi olla saman verran viikko sitten..)....
Ei saa ellet osta ulkoista digiboksia. Eikä muuten saa millään muullakaan vahvistimella.
Aivan, näin ajattelinkin. Itsellä oli kolme viulua käytössäni, kun aktiivisesti soittelin ja kyllä niissä käyttämättömissä soundissa eron huomasi...
Voisin sen verran soppaan sotkeutua, että klassisen musiikin puolella esim. viulun ääni menee tosi tunkkaiseksi, jos sitä ei muutamaan kuukauteen...
Denonin audyssey on ihan toiselta planeetalta verrattuna onkyoon ja mielestäni erinomainen. Saa mainiosti huoneen korostumat jne pois. Suurin ero...
Niin, toimii selaimella kuin selaimella. Valitettavasti aivan kaikkia asetuksia ei näytä pystyvän kontrolloimaan tuolta, mutta esim. Androidille...
Jooh sama ärsytti kesällä, kun näppistä ja hiirtä olin ostamassa. Valitsemieni tuotteiden hinnassa oli yhteensä 40e hintaero nettikaupan ja...
Jamot saavat jäädä kauppaan ja osta http://www.mareks.fi/tuotteet/bk-electronics-xls200-df-mk2-subwoofer-kpl.html Eipä tuohon hintaluokkaan taida...
Voin ainakin denon avr 1912 sanoa toimivan käytännössä kaikkeen selaimella/puhelimella.
Mutta eihän digitaalinen ääni enää siitä mihinkään parane ulkoisella dacilla :s Vai siis haluatko nyt kuulokkeille vain kaksikanavaisen äänikortin...
Eikä vaadi. Äänet hdmitä pitkin vahvistimelle ja erittäin tärkeänä tosiaan kaiuttimien määrä windowsin ääniasetuksista ko. ulostulolle oikeaksi....
Laita nyt aluksi optinen piuha läppärin kuulokeulostulosta vahvarille. Myös hdmi:tä pitkin pitäisi äänien mennä yhtälailla.
Näytönohjaimesta HDMI:llä vahvistimen johonkin sisääntuloon piuha eli johonkin noista HDMI 1-5. Vahvistimesta HDMI Outista toinen piuha...
Ei löydy...
Kuulostavat kaikki (halvan) plasman ominaisuuksilta.
Tarjosi äsken firmispäivitystä. Pitänee etsiä changelog jotain.
1216 taitaapi olla.
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","