Huuto.net: Final Fantasy: Advent Children Complete 11€ postikulut 1.20€
Eli siis tuon mukaan perusjulkaisu (joka todennäköisesti Suomessa nähdään) on konversio, jossa on suuri mahdollisuus, että se kustaan, ja kuvasta...
Ruuskaselle ansaittu pronssi. Pitkämäellä oli mahdollisuus, mutta ei ihan kantanut. Ruuskasen keihäs kun olisi ollut hieman paremmassa asennossa,...
Toivotaan nyt vaan, ettei sieltä jollain protestilla mitalia viedä. Tuskinpa sentään, mutta kumminkin.
Kävin katsomassa rainan eilen paikallisessa elokuvateatterissa 3D:nä. Mielestäni melko tavanomainen tähän aikaan ja paikkaan tunkeutuva...
Verkkokauppa.com The Godfather Trilogy - 40th Anniversary Collection 43.40€ Vähennys 27.90€ Verkkokaupan asiakastililtä. Tällä...
Jackson ottaa luultavasti mukaan melkoisen määrän Tolkienin luomaa lisämateriaalia. Esimerkiksi Saruman esiintyy elokuvassa, vaikkei häntä...
Näyttäisi siltä, että Hobitteja tulee sittenkin kolme. EDIT: Outspeed.
Olihan se hyvä elokuva. Parempi kuin edeltäjänsä, muttei Batman Beginsin veroinen. Rahaa elokuvantekoon on kulutettu, ja se näkyy kyllä ruudulla....
Universalin 100 Anniversary julkaisuista puheen ollen, onko kukaan sattunut ostamaan Jacksonin King Kongia moisena? Itselläni on kyseisestä...
Discshop: Alien Anthology 19.95€ postikulut 1.95€ Yhteensä 21.90€
Discshopissa Alien Anthology 21,95€. EDIT: Kanta-asiakkaille näköjään 19,90€.
Ehkä hän tekee näin naidaksee "poikaystävänsä". Hehe.
Eikös levyt kumminkin ole samat kuin UK julkaisussa? Muistaakseni kyseisestä painoksesta löytyi suomitekstit. Itsekin tilasin tämän boksin...
Ensimmäinen teatteritraileri on tullut nähtäville. Tiukkaa kamaa, says me.
CDON Putous III 19,95€
CDON: Tappava Ase 1-4 17,95€ Faces in the Crowd 19,95 Alennus koodilla: 5€ postikulut: 2,95€ Yhteensä: 35,85€
Jos tämän elokuvan perusteella saan sanoa, niin Noomi Rapacesta ei saa yhtäkään ulottovuutta ulos millään tekniikalla ylipäätään.
Discshop: Moonwalker 7.50€ Rambo 7.50€ Die Hard Quadrilogy 29.95€ Ilmaisset postit, yhteensä 44,95€
Tuossa taannoin kyselin Scorpion King -saksaboksista tekstejä. Vaikken vastausta saanutkaan, niin päätin jokatapauksessa ostaa levyn. Kansien...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","