Alusa luja loi man?
Ei kai linssin sotkuja juuri kuvassa noin näe, onkohan valoradassa jotain voinut mennyt ihan särki?
Siis sillä voi ottaa 12 0,1 megapikselin kuvaa! :thumbsup:
Ehdottomasti hankittava myös elokuvakäyttöön sopiva subbari, muuten ne leffat eivät tunnu miltään.
Vain krominen pakoaukon visuaalinen suurennin puuttuu :eek:
Hauskimpia miehiä sitten ever, halusi todistaa muinaisen kalliolinnan olemassaolon hakkaamalla sen itse kallioon. :p
Oli ainakin ennen ihan yhtiökokouksen päätettävissä.
Jep nykyään tv-sarjojen mainosvälit tulee pikakelattua minuutti-eteenpäin napilla niin nopeasti ettei ääni kerkeä alkamaan kelausten välissä....
Eikös ne Ruotsalaiset sortajat pitkään kieltäneet yleisen kaupankäynnin ja muut juutalaiset Suomessa? Ja vielä tuuppasivat jonkin rättipääuskonnon...
Huomattavaa parannusta on tapahtunut, sanoo entisen PJ-TX100:n omistaja. Esim. kaksi vuotta sitten hankittu Sonyn VPL-HW10 on käytännössä äänetön...
Kohta viisi vuotta ilman eikä mistään toisesta taantumasta tietoa. Kaksi vuotta meni että lakkasi kokonaan haluamasta, unia tuli nähtyä kuten...
Turkuhan paloi 1800-luvulla ja siirrettiin siksi Helsinkiin. :p
Eli siis et varsinaisesti suosittele Gradojen ostamista?
Kesäkuussa verkkokaupasta 300 eurolla ostettu HW10 lamppu näytti olleen ihan alkuperäisvaraosa kehikolla ja uudella ilmansuotimella, ei tarvittu...
Jäin alkuvuodesta miettimään mistä tietää tuleeko lamppu kehikkoineen vai pelkkä "polttimo" ilman takuuta ja maksoin siksi verkkokaupalle. I would...
Sivilisaatiommehan perustuu aineelle jonka avulla olemme aina oikeassa. :thumbsup:
Jos ei suuhun mahdu eli leuka nyrjähtää yrittäessä?
Ne turhat sympatiat voi poistaa laajennetulla lopullisella ratkaisulla.
Mikrobilajiston reboottaus toki voi tuottaa erinäisiä ongelmia mutta mikä olisi tämän vaikutus elimistön puolustusjärjestelmiin esim....
Miten antibiootin käyttö romuttaisi elimistön oman puolustusjärjestelmän?
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","