Suomen lain mukaan Finnsatin huollolla on oikeus korjata laite, jos se niin haluaa. Tietysti se voi myös päättää vaihtaa sen uuteen. Itse...
Kiitos kommentista. Haluaisin kuitenkin kuulla Finnsatin huollon kannan asiaan, sillä sehän asiasta päättää.
Minun boksiini on tullut sama ylivoimainen häiriö kuin edelliseenkin: se ei käynnisty lainkaan. Olen kokeillut laitteen irrottamista...
Tämän päivän Hesarissa Expert-ketju kauppaa laitetta hintaan 329 elokuun 8. päivään asti kahden vuoden atkuulla.
Vastaus tulee vähän myöhässä, koska olen ollut Välimerellä pari viikkoa. Juu, kyllä tallenne toimii kaikin puolin oikein. Pituus vain ilmoitetaan...
Boksini tallensi viime yönä oikean ohjelman oikealla nimellä ja suostui aamulla käynnistymäänkin. Ohjelman pituudeksi se kuitenkin ilmoittaa vain...
Laite toimisi, jos sillä ei tarvitsisi tallentaa mitään. Viime yönä boksi jätti tallentamatta yhden ohjelman. Tänään se ei käynnistynyt...
Olen tietoinen siitä, että hakuautomatiikan saa pois käytöstä. Olen vain tahallani pitänyt sitä päällä seuratessani boksin käyttäytymistä. Kuusi...
Eilen, siis juhannuspäivänä, sain taas ilmoituksen päivitetystä kanavaluettelosta ja säikähdin, että katselu loppuu taas pian. En nimittäin usko,...
Koska ohjelmoitu tallennus keskeytyi kerran aikaisemmin, kun sammutin boksin valmiustilaan, olen uusinut tuon sammuttamisen muutaman kerran, ja...
Myöhemmin selvisi, että boksi oli itse luonut toisenkin kanavalistan nimeltä "Muut", johon se ei kuitenkaan ollut sijoittanut yhtään kanavaa....
Huomasin juuri toisen, hieman vakavamman vian. Olen luonut kanavalistan nimeltä "Muut" ja valinnut siihen 14 kanavaa. Kun ryhdyin vaihtamaan...
:) Kiitos vastauksesta!:) Tuli käytettyä hieman epätarkkaa termiä. Joka tapauksessa sammutin boksin nimenomaan valmiustilaan kaukosäätimellä....
Eilen asunnossani oli ennalta ilmoitettu viiden minuutin sähkökatkos, joka aiheutui siitä, että Helsingin energia vaihtoi vanhojen...
Eurosport ja Eurosport 2 ovat urheilukanavia, ja niiden ohjelmatiedot poikkeavat usein siitä, mitä lähetetään. Esimerkiksi sade saattaa sotkea...
Lue postaukseni edelliseltä sivulta ja hanki galvaaninen maaerotin. Itselläni oli samanlaisia häiriöitä. Voi olla tosin vieläkin. Asia selviää...
Sain boksini huollosta tänään, kolme viikkoa ja kaksi päivää sen jälkeen, kun jätin sen Helsingissä Itäkeskuksen Anttilaan. Mukana tulleiden...
Kun nuo teräväpiirtolätkäkisat ovat nyt ohi, vein boksini tänään kauppaan huoltoon lähetettäväksi. Korjattua laitetta odotellessani käytän kuusi...
Boksi on aika epävakaa. Nyt vaikuttaa siltä, että se on korjannut käynnistymistään normaaliksi. Käynnistyksen vihreä-punainen-vihreä on palannut...
Ehkä äänen lähtötaso boksista ei ole maksimissaan? - Olen hieman aikaisemmin kirjoittanut samanlaisista 10 sekunnin ilmiöistä ja merkkivalon...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","