Jep, ainakin omasta mielestäni elokuva on viiden tähden elokuva ja vuoden parhaita elokuvia nimenomaan näyttelijän kuoleman takia!
Älä nyt pimitä vaan kerro ihmeessä muillekin!
Sen verran pehmonnäköinen kaveri että itse toivoisin nimenomaan pysyvän tuttisotureissa.
Pidän kyllä suurena ihmeenä jos Aronofsky saa viedä projektin loppuun asti. Valitettavasti.
Itselläni on 40" malli ja olen saanut oikean resoluution töllöön VGA:sta mutta ongelmaksi muodostuu se, että televisio ei esitä pc-kuvaa koko...
Mennäänkö teillä esileikin yhteydessä kaappiin? :o
Miten saan PS3:sta äänet ei-digitaaliseen vahvistimeen? Saako AV Multi Outista kytkettyä pelkät audio-kanavat stereoon vetäen kuvan töllöön HDMI:llä?
Siis mitä?
No johan oli leffa. Potentiaalia oli vaikka mihin ja kaikin puolin keskinkertaisellakin tuotoksella olisi päästy jo pitkälle pelkän aihepiirinsä...
Nyt tuli tutkailtua asiaa lisää ja tällä kertaa totesin ettei antennijohdolla (enää?) olekaan merkitystä. Voimakas hurina alkaa jo siitä, että...
Ei nyt ihan parhaita sarjakuvaleffoja, mutta reilusti fantastic foureja, daredevileitä ja muita turhakkeita parempi. Kirii oikeastaan lähelle...
Kylläpä taitaa sittenkin ajastus tuon aiheuttaa. Siitä pääsemmekin seuraavaan kysymykseen: pääsekö tuosta "ominaisuudesta" jotenkin eroon?
Ongelma: Ostin tänään RCA-kaapelin jolla ajattelin vetää äänet digiboksiltani stereovahvistimeen, mutta kytkennän jälkeen tietokoneeni äänet...
No nyt on ko. boxi kuitenkin hankittu (ei Topfieldin ongelmat salattujen kanavien kanssa houkutellut) ja ainakin parin päivän testin jälkeen olen...
Nyt näitä tämän tasoisia bokseja tarkasteltuani tämä vaikuttaisi omaavan vähiten ongelmia. Procasterin PVR-6500 vaikuttaa olevan varsin äänekäs ja...
Tuo Rambo oli jo kohtalaisen hyvä. Näin pikaisesti heitettynä Terminator 2 luultavasti se omissa kirjoissani paras.
Aika roskaa taisivat toinen ja kolmas osa olla toimintaelokuvinakin. Itse aiheeseen sen verran, että ensimmäisen osan kopiohan olisi tuohon...
Todella komealta näyttää, mutta niin näytti 300:kin ja tähän nyt pitäisi koittaa saada hieman sisältöäkin. Saa nähdä onnistuuko Snyderiltä.
Trailerin perustella näyttää kyllä aivan umpisurkealta ja kun traileria on "saanut" katsella varmaan lähemmäs kymmenen kertaa, about jokaisen...
Be Coolissahan mies jo esiintyikin.
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","