Tuo on kyllä mielenkiintoinen ilmiö jonka soisi selkenevän enemmänkin, muutaman pelin kohdalla huomasin myös että vaikka kuva on keskitetty pelin...
[IMG] Tässäpä sitten livenä muutama kuukausi takaperin suunnittelemani taso, iso kiitos erinomaisesta työstä foorumilla hääräävälle puusepälle....
No niin, tuskaisan odottamisen jälkeen 5090H sai lopultakin arvoisensa custom-tason ja pääsin virittelemään uuden television muun laitteiston kera...
Tuossa Anttilassa käydessäni katselin joutessani Haman kaapeleita ja pisti silmään sellainen merkintä kuin HDMI 1.3 / 1440p - mitä tuo lisäys...
Ei se ollut kuvittelua, täytyy kuitenkin muistaa mitä aikakautta tuolloin elettiin: C64:lle oli saatavissa senaikaisilla kriteereillä hyvinkin...
Tuo minun on piirretty Google SketchUpilla, normaaliversiona ilmainen, monipuolisemmasta pro'sta pitää pulittaa hieman.
Kun sen kerran saa paikoilleen niin sitä ei enää tarvitse siirrellä, mutta nuo mitat menevät joka tapauksessa vielä tarkistukseen ja tulevat...
Tulipa joutessaan eilen piirrettyä tuo tason malli kun ei jaksanut tehdä töitä, koko 60 x 60 x 250 ja materiaali liimapuulevyä (en ole varma...
Ainakin ulkomaisten foorumien tietojen mukaan 9G:n huoltomenuun ei ole enää käyttäjän kakea käyttäen asiaa, muuten toki veivaisin nuo palkit...
Kuro 5090H demokone Gigantista 2420.-
Löytyykö Kymenlaakson lähistöltä ketään huoltokaukosäätimen tai tarvittavien kalibrointivehkeiden omistajaa? Pitäisi saada ensi töikseen nuo...
Hemmetti sentään että joskus osaa ajatukset käydä yksiin, tuohan on malliltaan hyvin lähellä sellaista kuin olen itse suunnitellut teetettäväksi...
Pari tarkentavaa kysymystä Kuron omistajille tai muille laitteen tunteville: 1. Tunnistaako Kuro omin päin minkämuotoista signaalia scartin...
Tuo puolestaan toi elävästi mieleen erään Simpsoneiden jakson jossa Homer iloitsi saatuaan halvalla aidot Sornyn autostereot :p Ei vaan. Mikä...
Niin, no, 218 on kyllä jo ihan mukavan kokoinen murikka mutta eikös 214:kin tuutannut monona 2 ohmiin lähemmäs 800 wattia ulos joka kyllä kaiketi...
Jotain tuollaista vähän muistelinkin että ovat huomattavasti vankempaa tekoa kaikin puolin kuin nykyiset mallit. Aikoinaan kun noiden hankkimista...
Sitäkin yritän tässä osaltaan selvittää, hatariin muistikuviin verraten CLS-215:n tehonkesto on pienempi ja tuplapuhekeloista ei puhuta sen...
Tämä nuoruuden unelmien perässä juokseminen vie minulta vielä hengen... Missä hinnoissa tällaiset muinaiset järkäleet liikkuvat nykyään...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","