Niin ne huumeet veivät lopulta Hoffmanin, vaikka yli 20 vuotta sitten oli päässyt eroon huumeista (ja alkoholista), niin uudestaan jäi koukkuun....
Onpas Bill Murray vanhentunut. Ei tullut Suomeen Oscaria. No, en ole nähnyt siitä kategoriasta, kuin sen suomalaisen, joka oli ihan kiva semmonen...
[SPOILER]
Samaa mieltä lainaamistani kohdista. Itseänikin kyllä ärsytti vähän tuo totaalinen jako, että Pittin hahmoa lukuun ottamatta kaikki vähänkin...
Täysin samaa mieltä joka kohdasta. Annan leffalle 3- tähteä. The Departed on kyllä loistava, sille annoin 4½ tähteä. Ja tästä The Wolf of Wall...
Benedict Cumberbatch ja James D'Arcy ovat kyllä keskenään tosi samannäköisiä. Katsoin joku aika sitten elokuvan Pilvikartasto/Cloud Atlas, niin...
No niin, nyt se on nähty, ja onhan se myönnettävä, että pettymys oli. Tosiaan, paljon tunnettuja näyttelijöitähän siinä oli, mutta osa oli...
Eilen uutisoitiin Helsingin Sanomissa, että Big Game saa varsinaisen ensi-iltansa vasta ensi vuoden alkupuolella. Plaah, luulin, että ensi-ilta...
Eihän Kanada näyttänyt juuri juhlivan edes mestaruuttaan, kun summeri soi, tuntui olevan itsestäänselvyys heille mestaruus. Kuin olisi voittanut...
Jep, on se mutkin vähän yllättänyt, että Price on ollut noin hyvä. Vähän epäilytti, että mitenköhän finaalissa käy, kun eihän nää kisat Kanadalta...
No en tiiä, kyllä ne välierät oli aikamoista läpsyttelyä, tavallaan nää mitalipelit on silti olleet tasollisesti parempi, olkoonkin että...
Parhaillaan nähdään, kuinka Ruotsi on kusessa Kanadaa vastaan, kun ensimmäistä kertaa heillä on näissä kisoissa kunnon joukkue, Suomi olisi...
Okei, en katsonut elokuvaa kokonaan, vaan jotain noin 45 minuuttia (noin 2 tuntinen leffa), mutta sen perusteella, ja miten kelailin siitä...
Aika paljon on DiCaprionkin leffoja tullut nähtyä, muttei ole koskaan jäänyt erityisesti mieleen roolisuorituksistaan. Siis ihan...
No katso esimerkiksi juuri Alexander Skarsgårdin naamaa. Eikö näytä muka juuri tyypilliseltä ruotsalaiselta? Tai vaikka Dolph Lundgren. Mutta ehkä...
Täytyy tässä Selänne-huumassa kertoa, että jos joku ei tiennyt, niin tämä Sel8nne -dokumentti tulee jo ensi viikon perjantaina 28.2. MTV3:lta klo...
Molemmat välierät olivat eilen heikkotasoisia ja jotenkin hengettömiä pelejä, vaikka molemmissa peleissä olivat vastakkain keskenään pahimmat...
Näin juuri, sanasta sanaan samaa mieltä. Kyllä se tykyttää takaraivossa itselläni varmaan seuraaviin talviolympialaisiin asti. Kyllä Rask pelasi...
Juu, alkusarjassa Ruotsilla oli vastassa Latvia, sekä nämä kisat vihkoon pelanneet Sveitsi ja Tshekki (Tshekki ei nykykunnossaan tuolla...
En minä pelkkiä Putous-näyttelijöitä tarkoittanut (vaikka onhan niitäkin Kummeli V:ssä muutama), okei, ykkösrivi oli joistakin näyttelijöistä...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","