Katselin saman elokuvan merkkiteoksen. Tämä oli todella hieno kokemus kaikkien niiden noin 3 minuutin ajan, kun kuvassa oli uusi...
Kun mikään ei kelpaa! Tämä leffa oli ihan käsittämättömän pitkä sisältöönsä nähden. Romantiikkaa ei ollut nimeksikään ja komediaa parin...
No mua kiinnostaa elokuvat. Antonionin leffoja ei kokoelmassa ole kuin kolme, koska en niitä ole löytänyt silloin kun olen etsinyt. Kaikki pitkät...
No ei tämä ihan toivoton ollut. Kohtuullisen hyvä tarina, enkä ainakaan minä keksinyt ensimmäisestä kuvasta, että mistä on kyse. Näyttelijöistä ei...
Kun aika kuluu, niin mieli muuttuu. Jouduin katsomaan tämän yleisen paineen alla vähän pakotettuna uudelleen, ja hyvä että katsoin, sillä olipas...
Kovasti kun odottaa, niin usein sitä pettyy pahasti. Tämä elokuva oli ensikatselulla pettymys. Sam Mendes on ohjannut yhden parhaista Bondeista....
Heittämällä Ang Leen huonoin leffa. Minua häiritsi suunnattomasti elokuvan tekninen toteutus; vanhalle pierulle kuva oli liian kirkas ja...
Katsoin tämän kaksi vuotta sitten. Silloin arvioin elokuvan 2½/5-tasoiseksi, ja mietin että ehkä oli vähän ohjaajalisää. Nyt elokuvasta ei muistu...
ENNNNNNNNNN!!! Tämä oli viihde-elektroniikkaan ja elokuviin keskittynyt keskustelupalsta, jossa silloin vanhaan hyvään aikaan, kun kaari oli vielä...
Juu, pääsin listalle. Mä muuten aloin kanssa seuraamaan sua, sillä olet kirjoitellut fiksuja leffoista.
No herneiden nenuliin vetäminen on ehkä vähän liioiteltu ilmaus, mutta johtuu varmaan siitä, että täällä ei ole enää juurikaan porukkaa...
Mun 2004 postaama kuvapari Kuin kaksi marjaa-ketjuun oli poistettu. Ei sillä, että itse olisin muistanut moisen, mutta sain siitä ilmoituksen....
J-P Valkeapään kaksi edellistä leffaa ovat kolahtaneet todella kovaa, joten tältä odotin paljon. Pettymys tämä oli. No en kauhistellut aihetta,...
Tämä oli erinomainen elokuva. Mielenkiintoinen veijaritarina hyvillä näyttelijäsuorituksilla kruunattuna. Tarina kulki ja sisälsi sen verran...
Hyvä juttu, ja sitä olen yrittänyt! Hassut nimenväännökset toki olisin voinut jättää väliin, mutta eipä kai kyseinen henkilö siitä olisi...
Ja yhä edelleen, Pazzen äänestyskäyttäytyminen ei ole yleisesti kiinnostavaa. Vihreiden varapuheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Fatim...
Pazze ei ole äänestänyt eikä koskaan tule äänestämään Persuja. Tuo ”Oot Persu!” on nykyään vaan punavihersokeiden antama haukkumanimi, ihan kuin...
Joo. Lahjukset on silleen vanhanaikainen juttu. Puhutaan vaan medianäkyvyydestä, jonka palkkioksi sai pyörän. Tai nyt sitten siis osti, kun...
Mä luulin, että täällä olisi ollut juttua Vihreien varapuheenjohtajan polkupyöräkaupoista, mutta eipä ollut. No ensin hämmästyin, mutta sitten...
Herra siunaa ja varjele! He eivät tosiaan pyytäneet anteeksi. Tapahtuipa kerran yläasteella. Luokassa oli poika, joka oli fiksu, ahkera ja...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","