Jyväskylässä (tai Vaajakoskella) toimii Tommi Koivisto. Lisäksi Äänekoskella tai Suolahdessa on joku taitava puuseppä, josta en sen enempää osaa...
Kokeile linkistä. http://www.hannunkalusteverstas.com/ Samaa kysyisin myös muilta, eli osaako joku suositella hyvää ja kohtuuhintaista...
Kysymyksestä on jo jonkin aikaa, mutta vastataan. Itsellä oli alkusyksystä sama ongelma, korjaantui laitteen päivityksellä ja soitolla...
Eikä vieläkään Eurosport HD:tä, odotus siis jatkuu edelleen. Hassua DNA:lta pitää vieläkin vihaa keväisen kynsille saannin jälkeen, vaikka kys....
DNA:n maksukanavat Oulun keskustassa pimeänä. Voi liittyä tuohon ed. viestin linkkiin, kun Dna ja Lumo-tv tuntuvat olevan niin samaa kauraa.
Onko olemassa jotain sivuja, jotka raportoisivat IFA:sta myös kuvilla edes päivän tai parin viiveellä?
Sony Finland suosittelee LA Digitalia, mutta myös TechniSatin TechniCrypt CX on toiminut täysin moiteettomasti.
Omassa koneessa sirinä tulee tv:n kaiuttimista ja vaihtaa voimakkuutta volumen mukaan ja luonnollisesti katoaa, kun ottaa äänen pois. RCA:n kautta...
DNA:n asiakaspalvelu kertoi asiaa kysyessäni Yle:n kisojen HD-lähetysten näkyvän 15.8. alkaen kanavalla 244. Mutta kyseisellä kanavallahan näkyy...
Tässä lukemista 8000-sarjasta kiinnostuneille. http://www.whathifi.com/Review/Samsung-UE46B8000/
Linkitykset on olleet kaikkien kaapeliyhtiöiden käytössä huhtikuusta alkaen. Jotain vanhoja sopimuksia voi olla jäljellä, jotka vielä toimivat...
Eiköhän kyse ole vain siitä, että moduulin vuokraus on näin alkuvaiheessa helpompi myydä hintatietoiselle perusasiakkaalle kuin omistusmoduuli....
Onko näissä Samsungin LED-malleissa ollut samanlaisia korjaamoa vaatineita vikoja ohjelmistojen, virittimien ja muiden osien suhteen, kuin viime...
OT: Oulun sisustajantorin Musta Pörssin surkea antennisignaali on yleinen tosiasia, eli sen varaan ei kannata jättää mitään. Talvisin, maan...
Vähän OT, mutta mikä on tämä ketjussa mainittu soitin 560 ja 5000- mallien väliin? Mistä tietoa ja koska myynnissä?
Audio Analoguen vahvistimia kuunnellaan suunnitteluvaiheessa myös Amphionin kaiuttimilla kuten myös toisin päin (Amphionin kehityksessä käytetään...
Hifistudio17:n Tampereen liikkeessä näytti olevan parikin kappaletta ihan paikan päällä paketissa, hinta vaan ei osu tuohon 300 euroon.
Soitin myyty
Prioista kirsikkaiset versiot (ainakin 620, en tiedä, onko linkin 520 cherry jo myynnissä) tulossa tammikuun -09 aikana....
Oulun kaapeliverkon HD-kanavat rajoittuu yhteen kanavaan, eli vaikka laite mahdollisesti Oulussa toimisikin, sen hankkimisessa ei ole ainakaan...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","