Tosiaan uusi kausi ja uudet kujeet. Tai ehkä ei kuitenkaan uudet kujeet, sillä vahvasti olivat jälleen enkelit esillä. En nyt toisaalta...
Torstaina 10. päivä Syyskuuta alkaa. Innolla odotan ylihuomista. Subin ja Mtv3:n ohjelmien alkamista voi seurata Spotti-palvelun avulla. Nopea...
En ole lukenut sarjakuvia, enkä oikeastaan muutenkaan tiennyt elokuvasta muuta kuin takakannen tekstin, kun aloin sitä katsella. Ja kyllä elokuva...
Lopussa pariskunnan piti lentää Helsingin kautta jonnekin muualle. Eli Helsinki mainittiin yhden ainoan kerran ja lähestulkoon täysin...
Itse kuulun niihin, jotka itkevät harvoin elokuvaa katsellessaan. Mutta American Crime on elokuva, jota katsellessa itkin oikein kunnolla. Itku...
Miksi kielitaitoisen tarvitsisi katsoa elokuvia ilman suomitekstejä? Yhtä lailla kielen kuulee on siinä sitten tekstit tai ei. Joka tapauksessa jo...
Ihan mielenkiinnosta kysyn tällaista. Selailemalla lähestulkoon mitä tahansa topicia, jossa vähänkään saatetaan sivuta suomentamista, törmää hyvin...
Viime aikoina olen taas innostunut kirjoista. Itsellä lukuinto vaihtelee yleensä sen mukaan, kuinka paljon koulukirjoja täytyy päntätä. Nyt, kun...
Tämän menen kyllä ihan silkasta uteliaisuudesta katsomaan. Olen itse avoin kaikille tekniikan kehityksille :). Eipä vielä ole montaa 3D-leffaa...
Käännöshän on aivan suora. Minusta se on aivan saman saman kuuloinen englanniksi ja suomeksi. Merkityseroa kun sanoilla ei ole. Ja tosiaan,...
Mikä tässä onkin, että Suomessa sarjat nähdään yleensä aina yli vuoden viiveellä. Ensimmäinen kausi alkoi USA:ssa syksyllä 2008, ja täällä...
Kommentteja selaillessa jäi väkisinkin fiilis, että kuulun siihen vähemmistöön, joka piti leffaa oikeastaan hyvänä. Minä en lukeudu suuriin...
Menin elokuvasaliin tietämättä tästä elokuvasta muuta kuin että se on komedia. Komediaa on äärimmäisen vaikea saada toimimaan hyvin, ja ani harva...
Nähty on ja rehellisesti sanottuna en oikein tiedä, mitä ajatella tästä leffasta. Missään nimessä elokuva ei ollut huono, mutta ehkä silti jotakin...
Hannah Montana: the Movie En usko, että olen koskaan nähnyt mitään yhtä huonoa. Vein pikkusiskoa sitä katsomaan, ja leffan lopussa hän oli sitä...
Minä en oikein osaa päättää, mitä mieltä olen tästä elokuvasta. Tässä on niin hyvät kuin huonot puolensa, mutta en osaa päättää kumpi puoli painaa...
Yllätyin siitä, että oikeasti pidin tästä leffasta. Moniin vuosiin en sotaelokuvista ole välittänyt, vaikka edelleen niitä säännöllisesti silti...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","