Kun vaihdoimme 2005 isompaan, laskin lyhennysmahdollisuuden 8 pinnan perusteella joten ylläreitä ei tule ihan nopeasti. 5-6 pinnaa oli kuitenkin...
Ei välttämättä. Moni otti halvan koron aikana pitkän kiinteän suojaamaan koronmuutoksilta. 2003 otettujen lainojen kiinteät on tänä vuonna...
Itse sain vuonna 2003 1498 :n bruttotuloilla 150 t:n lainalupauksen. Lisäksi kaveripiirissä ei kenellänkään ollut mitään ongelmia saada...
Subprime luottoja ovat: Kuten todettua itse asuntolaina ei välttämättä ollut ongelma, vaan se että asuntojen hintojen nousua vastaan otettiin...
Tilannehan on toki eri kuin Jenkkilässä, muttei kuitenkaan niin räikeästä kuin annetaan ymmärtää. Suomessa halvan koron aikana perusduunari...
En viestissäni tainnut edes mainita Kaupthingia, käsittelin koko suomen pankkiskeneä. Olisin toki voinut mainita, että tämä ei koske...
Eihän tuo mitenkään ennenaikaista ole. Valtio on jo luvannut pankeille julmetut avustukset, koska näiden lafkojen olematon riskienhallinta ja...
Iva oli lähinnä tarkoittu sillä perusteella, että ahneet ja äkkirikastumisen huumassa eläneet tuularit eivät viitsineet tutkia syitä korkeille ja...
Mikäs siinä harmittaisi? Pitihän WinCapitankin rahat palautua asiakkaalle. Hienoa jos pankkisektori toimii kuten pitää, vähemmän hienoa jos...
Itse myin Intian ja Kiinan rahastot tammikuussa kun noususta oli puolet sulanut alkuvuoden dipissä. Tällä hetkellä oma salkku on rajusti...
Ei tietenkään luokitella riskiksi. Sen sijaan näiden ahneiden kavereiden olisi ehkä kannattanut ensiksi tutustua Islannin talouteen. :D Velalla...
Tileiltä saattaa rahansa saada, mutta hehkutettu Edge rahasto on käsittääkseni palanut taivaan tuuliin. Tosin eskimot ovat kai ilmoittaneet, ettei...
Jesh, lisää lainarahaa markkinoille kun se halpenee. EKP saa aika tuntuvasti laskea korkoja, että tuolla vaikutusta Euriboriin.
Huutonaurua kaikille eskimopankkiin rahansa laittaneille. Toinen mokoma kaikille Edgeen rahansa laittaneille. Glitnirin kohdalla kävi säkä kun...
Se on taantuma nyt. Lama sen sijaan on epävarmaa, mutta pitkä taantuma aivan realistinen. Kohta maksetaan kulutusjuhlan ja holtittomien...
Jostain syystä en ole yllättynyt. :D
Kannattaa katsoa muualtakin noita lippuja. Ainakin Nykin lennot sai (toissapäivänä vielä) 9 :a kalliimmalla ilman jonotusta Seat24.comin kautta.
Mites nämä toimisivat 5.1 systeeminä? Stockan tarjous kiehtoo, mutta epäilyttää riittäävätkö noin snadit HT-laitteistoksi vai ostaako myöhemmin...
Säätäjälle: Pitänee tarkastaa lainaehdot, mutta mielestäni tuolla oli maininta, että pankin oman vakavarauden ollassa uhattuna (tai heikko) saa...
Milläs vaihdat, jos ei ole varaa? Ruoan ja sähkön hintaan ei juurikaan voi vaikuttaa. Jos pankin oma vakavaraisuus on uhattuna, voi se vaatia...
Jaa mahdollisesti useammat käyttäjänimet pilkulla. ","