nyt vanha ja uskollinen Sony Hi-resolution 900 CRTu tykki sanoin viimeisen napsun aikaisemmin se napsutteli silloin tällöin ja paukahteli käynnistyessään joskus harvoin napsutteli oli sellasita pikku risahtuttelua mutta paukahtelu sellaista et polvet notkahti siksi nykyään en enään käynnistä sitä laikaan Standby kytkimestä koska se aiheutti sitä eniten kun ei kytkin jäänyt aina heti pohjaa vaan sammutti saman tien tykin kun sormensa siitä irrotti ja sit pamahti mutta kaksipäivää sitten napsahtelu alkoi olemaan sellasta paukkumisen ja napsahtelun välistä ja kuvakin siitä hieman aina sekosi. pleikkaa pelatessa (8h) alkoi tuota napsuttelua tulemaan jo sarjoina (15min välein) mutta se loppui noin 5 kerran jälkeen oli mielessä avata laite mutta eilen sitten kuitenkin ajattelin vielä yhden erän pelata ja noin tunnin napsahti kerran ja vähän sen jälkeen toisen kerran ja silloin sekosi kuva. näyttäisi siltä että synkka olisi hukkunut edes koe kuva ei ota synkkaa vastaan olisiko ideaa mistä päin alkaisin vikaa etsimään ? vinkeistä olisin kovasti kiitollinen kytkentäkaaviot kyseiseen laitteeseen on ja Huollon ohje kirja mutta se on enemmän laitteen säätöihin keskittyä ei niin paljon korjaukseen ja vika diasnostiikkaan keskittyvä opus vaihto kortit voisi tosin ostaa jos jollain olisi varaosia kyseiseen laitteeseen tämähän on se pelkästään DVD laatuun taipuva tykki 5" putkilla painaa noin 30kiloa ei huvittaisi luoputa tuosta laitteesta ihan vielä sen verran kelpo peli Kuva testi ruudukko sekoamisen jälkeen http://www.4shared.com/download/uLcTen4y/29072013_001.jpg?tsid=20130730-111728-c4f3df19 Lisä kuvia laitteesta (Downloadilla saa isomman 4megan kuvan) kortit juotos puoli http://www.4shared.com/download/HDiOD_g_/SDC10079.JPG?tsid=20130730-112049-71a7874 kortit komponentti puoli http://www.4shared.com/download/xk4LsBw8/SDC10080.JPG?tsid=20130730-112149-bfdc0809 Laite avattuna ilman kortteja http://www.4shared.com/download/wl3A8QZ2/SDC10081.JPG?tsid=20130730-112217-61821e28 pääkortit juotospuoli http://www.4shared.com/download/KuEqOaXr/SDC10082.JPG?tsid=20130730-112254-167ad683 pääkortit komponentti puoli http://www.4shared.com/download/whgHmn1A/SDC10083.JPG?tsid=20130730-112623-322007ec http://www.4shared.com/download/6FMmmfWA/SDC10084.JPG?tsid=20130730-112723-c212e6d8
eikö kellään ole hajua mistä vikaa voisin etsiä ? selvästi vaakapoikkeutus ei jää odottamaan singnaalia vaan kuvaa piirretään minkä ehditään pienikin vinkki auttaa !?
Tutki ja korjaa tuon liitteessä näkyvän kohdan kaikki juotokset, eikös ne ole irti ja palaneet/mustuneet? Mustunut osa pitää puhdistaa, tina ei muuten ota kiinni. katso liitettä SDC10082b.jpg
irroitin kyseisen levyn ja tarkistin kaikki transistorit ja diodit kaikki olivat ehjiä samoin olen tehnyt kahdelle irtokortille jotka ovat pystyssä kaikki ehjiä tänään tarkistin vielä säätölevyltä isoimmat transistorit vielä olisi diodit ja jänniteregulaattorit testattavana sitten loppuu mitattavat kohteen :/ Palmerin sivuilla käskettiin etsimään palaneita transistoreita ja diodeita jos viimeiseltäkään levyltä ei löydy vikaantuneita osia pitää aloittaa alusta uudelleen ja sen jäleen keskittyä IC piirien testailuun mikä onkin sitten haastavampaa laatua kummalista on se että tuo synk vika on kaikissa 3 putkessä eli vian on pakko olla jossain esiasteessa ennen putkille tapahtuvaa erottelua onko mitään vikaa mikä tekee samanlaisen kuvan ihan normi putkitelkussa ???