Tärkeä tiedote foorumin käyttäjille

Interstellar (2014) (Christopher Nolan / Matthew Mcconaughey, Anne Hathaway, Jessica Chastain)

Тема в разделе "Elokuvat", создана пользователем Mika, 17 дек 2013.

  1. jmo

    jmo Vakiokasvo

    Регистрация:
    26 апр 2002
    Сообщения:
    1.803
    Симпатии:
    388
    Noh joo.

    Kovasti tätä odottelin kunnon, ehkäpä jopa älyllisempänä scifi-leffana.

    Tuntuu kuitenkin että Nolanin veljekset ovat yrittäneet kehitellä jotain ihmiskuntaa ja elokuvaa suurempaa.
    Kokonaisuutena ensimmäisenä mieleen tuli järjetön tärkeily tärkeällä asialla, josta herrat halusivat visioida.
    Selvästi haettiin jotain käsittämättömän hienoa ja elokuvateatterissa katsottuna varmaan näin visuaalisesti olisi ollutkin.

    Erittäin komean näköistä kuitenkin, kuten monilla muillakin nykypäivän tehostespektaakkeleillakin, mutta elokuvahan oli kuitenkin järjettömän tylsää katseltavaa lopun selittävään vaiheeseen saakka.
    McConaugheyn roolisuoritus oli valitettavasti erittäin tuttua ja turvallista True Detectiven jäljiltä, joten edes jotain vähän muuta olisi edes välillä kaivannut.

    Elokuva oli uskomattoman huumoriton, kuten Nolanilla on yleensäkin tapana, mutta nyt ei kyllä uponnut.
    Olen kovasti tykännyt Nolanin elokuvista, koska niissä aina kuitenkin ollut erinomainen tunnelma.
    Tässä nyt ei vaan toiminut.
    Mieshän kuitenkin hallitsee hyvin kuvallisen puolen ja ilmeisesti veljensä loput.

    Vertaukset 2001:seen ja Prometheukseen ovat kyllä paikallaan.

    Pitänee katsoa uudestaan.
    Mutta melkoinen pettymys jäi päälle.
     
  2. El Grande

    El Grande Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    25 июл 2007
    Сообщения:
    4.041
    Симпатии:
    418
    Visuaalisesti tyylikäs ja mielenkiintoinen aihe. En sanoisi ylipitkäksikään, sillä itse kyllä viihdyin koko vajaan kolme tuntisen. Näyttelijöistä kukaan ei erityisemmin vakuuttanut, mutta eivät olleet hahmotkaan kovin muistettavia. Eli osa tuosta menee ehdottomasti kässärin piikkiin. Loppupuolen tapahtumat menivät hieman yli hilseen enkä muutenkaan usko tämän aukeavan ekalla katselukerralla. Siitä huolimatta 4/5.
     
  3. Moti

    Moti Vakiokasvo

    Регистрация:
    12 сен 2001
    Сообщения:
    1.028
    Симпатии:
    11
    En kyllä elänyt itse tässä yhtään mukana, oli ulkopuolinen olo katsellessa, 3/5 tähteä teknisestä toteutuksesta ja leffan alusta. Pari teknistä havaintoa, liekö yleisiä BlueRay formaatissa:
    1. Kuva vaihteli paljon 16:9 ja 2.35:1 välillä.
    2. Englanniksi ei ollut tarjolla DD- tai DTS 5.1 ääntä joten jouduin katsomaan ProLogic koodauksella kun pleikka ei anna analogista monikavaa ulos ja vahvistimessa ei ole HDMI-tuloja :(
     
  4. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Регистрация:
    17 окт 2001
    Сообщения:
    9.644
    Симпатии:
    1.549
    Nolan tuntuu tykkäävän siitä, että vaihdellaan kuvasuhdetta eri kohtausten välillä. Onneksi tuo on kuitenkin tehty siten, että 2,35:1 -suhteella kuvasta ei tunnu leikkaantuvan mitään tärkeää pois. Leffateatterissakin katselin sen ihan normaalilla 2,35:1 -suhteella enkä olisi missään vaiheessa arvannut, että osassa kohtauksista on eri kuvasuhde.
     
  5. aheikkinen

    aheikkinen Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Регистрация:
    5 апр 2007
    Сообщения:
    5.008
    Симпатии:
    137
    1. Kyseessä on ns. IMAX-versio. Vastaavia on muutamia, esim. Tron Legacy ja (niinikään Nolanin ohjaamat) uudet Batmanit. Lisäksi joitakin nimikkeitä missä vaihdellaan kuvasuhdetta taiteellisista syistä, esim. Grand Budapest Hotel.
    2. DTS-HD Master Audio sisältää aina myöskin legacy-coren, HD-raidan sisällä. Tuon pitäisi toimia kaikilla speksin mukaisilla soittimilla, mutta ilmeisesti pleikkari sitten soveltaa omiaan tälläkin saralla. Tai sulla oli vain joku asetus poikittain siellä. Koska tuon coren pitäisi toimia missä tahansa, niin eihän mitään erillisiä legacy-raitoja ole muutenkaan tarvetta laittaa levyille mukaan.
     
  6. Marauder

    Marauder Guest Guest

    Регистрация:
    11 июл 2012
    Сообщения:
    37
    Симпатии:
    1
    Olipa aikamojen pettymys jos sitä pettymykseksi voi laskea kun en edes tietänyt etukäteen yhtään mitään leffasta ja kuvittelin että pääosassa olisi Tom Cruise. Sekoitin ilmeisesti edegeoftomorrowiin. Anyway aluks runtui aika laimealta keskinkertaiselta tv-sarjalta, mutta hyppy madonreikään palautti vähän fiiliksiä mutta visuaalisesti leffa oli varsin vaatimaton, no äänet kyllä tärisyttti huonetta kiitettävästi. Sinänsä ok että visuaalisia tehokeinoja käytetään säästeliäästi mutta kun Avaruuseikkaluteki ne jo vuonna 2001 paremmin. Loppua en edes muista mutta masentavaa oli että joku hypiä haluaa päästä gravitaatiohypyllä takas maahan. Ziisus.
     
    Последнее редактирование: 10 апр 2015
  7. Kristian

    Kristian Lähes henkilökuntaa

    Регистрация:
    31 окт 2002
    Сообщения:
    2.785
    Симпатии:
    119
    Kaunis ja vaikuttava elokuva, vaikkakin loppuratkaisun arvasi jo kaukaa edeltäkäsin. En oikein keksi mitä tästä olisi puuttunut.

    5/5
     
  8. Plisukainen

    Plisukainen Vakiokasvo Tukijoukot

    Регистрация:
    26 янв 2005
    Сообщения:
    1.971
    Симпатии:
    169
    Keskinkertainen elokuva, jonka visuaalinen hienous sekä muutamat onnistuneet otot nostavat arvosanaa hieman, mutta Nolanin heikoin leffa tämä selkeästi on.

    2,5/5
     
  9. Moti

    Moti Vakiokasvo

    Регистрация:
    12 сен 2001
    Сообщения:
    1.028
    Симпатии:
    11
    PS3:n kuvasäätövalikossa oli äänimix-valinta, josta sai valittua DD5.1-äänet optiseen. Epäloogista imo. Piti selailla ulkomaisia foorumeita ennen kuin tämä löysin.
     
  10. Deleted member 35233

    Deleted member 35233 Guest Guest

    Hieno elokuva. Tippakin lilarahti vasemmasta silmästä. 4/5
     
  11. Sonystikko

    Sonystikko Uusi jäsen

    Регистрация:
    16 мар 2013
    Сообщения:
    9
    Симпатии:
    0
    Katsoin Interstellarin viikonloppuna ja pidin tuoreeltaan siitä todella paljon,mutta leffaa hieman tarkemmin ajatellen...tämä "NASAn osoite binäärilukuna"kohtaus,joka käynnisti elokuvan tapahtumat,tekee samalla mahdottomaksi tapahtumien toteutumisen siinä esitetyn perheen osalta.Leffalta katosi pohja pois ja aluksi kun niin pidin siitä.
     
  12. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Регистрация:
    17 окт 2001
    Сообщения:
    9.644
    Симпатии:
    1.549
    Kerrotko tarkemmin?
     
    Make нравится это.
  13. monkeyalert

    monkeyalert Tuttu kasvo

    Регистрация:
    12 янв 2005
    Сообщения:
    436
    Симпатии:
    1
    Itse kävin aikoinaan elokuvateatterissa katsomassa Interstellarin ja ehkä vähän samanlaiset tuntemukset jäi. Alkuun draama, visuaalisuus, musiikki ja näyttelijäsuoritukset tekivät vaikutuksen. Mutta muutama päivä leffan katsomisen jälkeen juonikuvio alkoi tuntumaan.. jotenkin ristiriitaiselta ja jopa huonolta.

    Elokuva pohjasi kaiketi paljon tieteeseen ja reaalimaailman fysiikkaan. Mustia aukkoja oli mallinnettu, fyysikko Kip Thorne mukana jne. Jotenkin sitten nuo fysiikan "mielikuvitus"-jatkeet kuten mustan aukon sisään matkustus ja viestien lähettäminen menneisyyteen loi häiritsevän kontrastin.

    Kun asiaa mietin, niin mielestäni leffa olisi toiminut paremmin jos tuo "yliluonnollisuus" olisi jätetty pois. NASA:n osoite olisi voinut löytyä vaikka siitä lennokista. Mustaan aukkoon ei olisi menty, mutta draaman kaarellisesti olisi voitu käsikirjoittaa niin, että sille viimeiselle (elinkelpoiselle) planeetalle pääsy olisi vaatinut läheltä aukkoa lentämisen, jolloin McConaugheyn roolihahmo olisi joutunut uhraamaan (aikavääristymän vuoksi) kotiin paluun ja mahdollisuutensa nähdä lapsensa tämän eteen. Tämän uhrauksen ansiosta ihmiselämä olisi pelastunut uudella planeetalla. Yliluonnollisuuksista ainoana olisi voinut jättää ihan loppuun twistin, jossa viimeisessä videolähetyksessä Cainen esittämä proffa olisi kertonut, että joku "laittoi" Saturnuksen takaa löytyneen madonreiän paikoilleen tarkoituksellisesti..
     
  14. temeksi

    temeksi Guest Guest

    Регистрация:
    7 май 2003
    Сообщения:
    1.754
    Симпатии:
    0
    Vika on sinun ahdasmielisyydessä eikä elokuvassa. Miellät madonreiät mahdolliseksi koska niistä on puhuttu jo ajat, mutta et mustaan aukkoon menoa, vaikka ne ovat yhtä "tieteellisiä". Varsin hyvä että elokuva avartaa tieteen maailmaa kaikille.
     
  15. Sonystikko

    Sonystikko Uusi jäsen

    Регистрация:
    16 мар 2013
    Сообщения:
    9
    Симпатии:
    0
    Jäsen monkeyalert osui tuossa "NASA:n osoite lennokissa" asiassa naulan kantaan,eli tuolla tai vastaavanlaisella ratkaisulla tarinalta ei olisi hävinnyt pohja.
    Elokuvassa tapahtumat käynnistyvät McConaugheyn roolihahmon saamasta NASAn osoitteesta.Tarinan pohjan vievä seikka on se,että osoitteen antaa hänen myöhempi minänsä,sillä eihän tämä myöhempi minä olisi edes alkujaan joutunut NASAan,avaruuteen,mustaan aukkoon,lähettämään osoitetta.
    Yliluonnollinenkin voi olla mahdollista mutta elokuvan esittämä yliluonnollinen ratkaisu täysin mahdoton ja vaatii todella anteeksi antavaa fantasiontia.
    Muilta osin musta aukko kohtaus oli komeaa/jännittävää katsottavaa ja NASAn osoitetta lukuun ottamatta sopi elokuvan tarinaan.
     
    Последнее редактирование: 6 окт 2015
  16. mustis

    mustis Vakiokasvo

    Регистрация:
    7 ноя 2004
    Сообщения:
    1.511
    Симпатии:
    18
    En edes muista nasan osoitejuttua. Oliko se tarinan kannalta olennainen asia?
     
  17. monkeyalert

    monkeyalert Tuttu kasvo

    Регистрация:
    12 янв 2005
    Сообщения:
    436
    Симпатии:
    1
    Missä kohtaa viestiä saa käsityksen, että miellän madonreiät mahdollisiksi? Enkö nimenomaa viittaa tuossa toisin? Esitin edellä mielipiteenäni, että elokuva olisi ehkä toiminut paremmin vielä "realistisempana" ja olisi jätetty vain ripaus mystiikkaa kakun päälle. Jos asioista eri mieltä oleminen tulkitaan ahdasmielisyydeksi, niin järkevältä keskustelultahan katoaa kaikki pohja.
     
  18. temeksi

    temeksi Guest Guest

    Регистрация:
    7 май 2003
    Сообщения:
    1.754
    Симпатии:
    0
    Loogisesti avattuna, jos olet lähellä mustaa aukkoa, ja kaikki on hyvin siihen saakka? Vai miten ajattelit näin "maallisesti" päästä aukon lähelle?

    Ei minulla ole mitään hinkua asiasta keskustella, kunhan nyt vain mainitsin epäloogisuuden kritiikissäsi.
     
  19. V12

    V12 Tuttu kasvo

    Регистрация:
    26 июн 2006
    Сообщения:
    372
    Симпатии:
    1
    Hmmm... Elokuvassa astronautit ovat planeetalla, joka on niin voimakkaassa painovoimakentässä, että se vääristää aikaa ihan homona... Painovoimakenttähän vääristää aikaa, mutta se, että vääristymä on niin suuri kuin elokuvassa, vaatii aivan mielettömän painovoimakentän. Ja nämä astronautit kuleksivat siellä ihan muina miehinä (ja naisina)...
     
  20. temeksi

    temeksi Guest Guest

    Регистрация:
    7 май 2003
    Сообщения:
    1.754
    Симпатии:
    0
    Meinaat Millerin-planeettaa?

    "Miller is a water world, covered in a seemingly endless, shallow ocean. The planet's gravity is described to be "punishing" at 130% of Earth's, forcing human astronauts to move slowly and with some difficulty while on its surface."