Zootopia (2016) (Byron Howard, Rich Moore / Ginnifer Goodwin, Jason Bateman)

En tråd i 'Elokuvat' startet av Mika, 15 Jun 2015.

  1. Mika

    Mika Administrator Forumleder Ylläpito Tukijoukot

    Reg.:
    5 Feb 2000
    Innlegg:
    8.291
    Liker mottatt:
    30
    [​IMG]

    Moderni nisäkkäinen hallitsema Zootopia ei ole mikä tahansa suurkaupunki. Se on kulttuurien sulatusuuni, jonne asukkaita on saapunut niin Saharan hulppeilta toreilta kuin jäätävästä Tundratownistakin. Se on paikka kaikista maailman kolkista saapuville eläimille, ja olit sitten pieni kuin päästäinen tai iso kuin norsu niin myös sinusta voi tulla jotain.
    Kun juuri poliisiopistosta valmistunut Judy Hopps saapuu kaupunkiin niin hän saa kuitenkin huomata, että hänen ollesa ensimmäinen pupu varsin karskeista yksilöistä koostuvassa poliisissa niin elämä ei olekaan ihan helppoa. Hän joutuu todistamaan muille taitonsa ja ottaa vastaan visaisen tehtävän - vaikka se tarkoittaakin yhteistyötä lipeväkielisen huijariketun Nick Wilden kanssa.

    [​IMG] Katso elokuvan trailer

    Ensi-ilta Suomessa - (USA:ssa 04.03.2016)
     
  2. marlan

    marlan Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Reg.:
    10 Jun 2004
    Innlegg:
    2.503
    Liker mottatt:
    301
    The Walt Disney Company on taas onnistunut tuottamaan monitasoisen animaatioelokuvan, joka on yllättävä ja hauska ja viihdyttää myös aikuisia katsojia viittaillessaan poliisielokuvien lajityyppiin (ja Kummisetään!). Olin nähnyt trailerin, mutta sen perusteella tarina oli täydellinen — ja myönteinen — yllätys.

    Zootropolis — eläinten kaupunki sijoittuu eläinmaailmaan, mutta epäsuorasti se kertoo ihmisten maailmasta, ennakkoluuloista ja epätasa-arvosta.

    Eläinten maailma jakautuu kahtia: on petoja ja saaliita. Ne ovat kuitenkin oppineet elämään sovussa ja muodostavat jotenkuten järjestäytyneen yhteiskunnan. Päähenkilönä on puputyttö Judy Hopps (Ginnifer Goodwin), josta tulee lajinsa ensimmäinen edustaja Zootropolisin kaupungin poliisivoimiin. Työpaikallaan hän törmää ennakkoluuloihin eikä pääse kuin parkkipirkon tehtäviin.

    Hän päätyy kuitenkin ratkomaan katoamistapausta (aikaa on 48 tuntia) ja turvautuu ”jobbarikettu” Nick Wilden (Jason Bateman) apuun. Juoni yhdistelee rikoselokuvan ja komedian aineksia varsin onnistuneesti. Juoni on melkein yhtä käänteikäs kuin Chinatownissa.

    Katsoin englanninkielisen 3D-version. Ääninäyttelijät ovat erinomaisia (muissa rooleissa mm. Idris Elba, J. K. Simmons ja Shakira). 3D on luontevaa, ja se keskittyy lähinnä syvyysvaikutelmiin; juuri mitään ei työnny valkokankaan eteen tai katsojan silmille.

    4½/5
     
  3. Plisukainen

    Plisukainen Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Reg.:
    26 Jan 2005
    Innlegg:
    1.971
    Liker mottatt:
    169
    Tää oli erittäin posiviitinen yllätys, tykkäsin kovasti :) Pientä loppupuolen tyhjäkäyntiä oli, mutta vain pieni miinus. Ne laiskiaiset oli kyl todella hupaisia :D Eläinkaartia tarjottiin monipuolisesti, muutenkin erinomaisia äänirooleja tarjottiin, ja käsikirjoituspuolella oltiin tavallista nokkelampia. Viittauksia erinäisiin ajankohtaisiin ja elokuva-aiheisiin asioihin tarjoiltiin jälleen avokätisesti, ja leffasta jäänee muutamia ikimuistoisia kohtauksia elämään. Tällaisia animaatioita lisää; kiitos ja näkemiin

    4+/5
     
  4. vps358

    vps358 Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    11 Feb 2005
    Innlegg:
    4.925
    Liker mottatt:
    534
    Tulipahan tämäkin katsottua, kun oli Maxivisioniin tallennettu ja positiivisesti yllätyttyä.
    Yllättävän hyvin piti otteessaan ja sisälsi monia tasoja niitten ilmiselvien ohella.
    Samaa mieltä ylläolevien kanssa.
    Kannattaa katsoa.
    4,5/5

    T: Vesku