Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises) (Christopher Nolan / Christian Bale, Anne Hathaway)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana The_Daywalker, 28.10.2010.

  1. big j

    big j Tuotantoarvot kohdillaan Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.02.2002
    Viestejä:
    3 418
    Saadut tykkäykset:
    136
    Olihan tämä varsin onnistunutta ympyrää sulkevaa päätöstelyä tosiaan. Jo sieltä Beginsistä kytemään jääneet asiat tuotiin nyt melkoisella vimmalla takaisin ja panokset tuntuivat raskaammilta kuin koskaan. Elokuvan alku- ja keskiosassa oltiin paikoitellen sellaisella odottelevalla otteella liikenteessä, mutta sitten kun pahuus alkaa oikein todenteolla jylläämään, niin loppu mennäänkin aikamoisissa tunnevyöryissä. Elokuvan viimeinen puolituntinen on paljastuksineen kaikkineen kyllä sellaista meininkiä, että huhheijaa ja turvavyötä kiinni. Hienolla tavalla tunteikas lopetus nostaa koko trilogian arvon sinne muiden arvosaagojen joukkoon mitä kunniakkaammalla tavalla. Tulee tunne, että elokuvat haluaisi nähdä yhtenä kokonaisuutena välittömästi.

    :):):):)




    Elokuvan muuten niin painostavan jykevään tunnelmaan toi huvitusta bongailla tv-sarjahahmoja minirooleissa. Oli naamoja ainakin sarjoista Stargate SG-1, Game of Thrones, Blue Bloods, Rescue Me, Dexter, Bleak House...
     
  2. ColdAsIce

    ColdAsIce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    14.03.2007
    Viestejä:
    771
    Saadut tykkäykset:
    3
    Mukava lueskella näitä palstalaisten pääosin myönteisiä kommentteja. Vaikka ei kai kukaan tosissaan kuvitellutkaan, että Nolan kusisi tämän homman..? Itse pääsen maanantaina tsekkaamaan, että miten se legenda nyt sitten päättyykään. Pahoilta spoilereilta olen välttynyt ja tunnelma on melkoisen katossa.

    Tuo Denverin ammuskelu oli kyllä taas jotain niin käsittämätöntä. Selvästikin tässä ajassa on jotain sellaista, joka madaltaa näiden sosiopatiaan taipuvaisten yksilöiden kynnystä ryhtyä riehumaan.
     
  3. Plisukainen

    Plisukainen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.01.2005
    Viestejä:
    1 971
    Saadut tykkäykset:
    169
    Oli kyllä kertakaikkisen upea päätös trilogialle. Eli odotusarvoihin nähden Nolan jopa onnistui yli odotusten. Tarinakerronta, elokuvan nostatustahti loppua kohti, näyttelijät sekä ohjaus kaikkinensa onnistuivat kokolailla nappiin, poislukien Cotillard
    lopun twisti oli kovin kaukaa haettua
    . Pahiksena ollut Bane (Hardy) onnistui ihan hyvin, odotukset huomioon ottaen. Toimintakohtauksiin oli tullut lisää kaivattua tempoa, varsinkin Banen ja Bättiksen käsikähmissä oli ruutia. Tehostepuolella ei tullut mitään uutta, samoja värisävyjä käytettiin kun aiemmissa, Zimmerin score on edelleen rautaista. Batmanin tarina on kaiketi vähäksi aikaa pulkassa, en usko että tästä kannattaa pitkään aikaan lähteä kehittämään mitään uutta. Nostaisin tämän jopa Beginsin tasolle..ja big j kanssa samaa mieltä siitä että nämä 3 voi katsoa huoletta putkeen jatkossa.

    4,5/5

    Ps. Ainakin elokuvan laadukkuus tekee kunniaa kuolleiden omaisille, RIP.
     
    Viimeksi muokattu: 21.07.2012
  4. vese

    vese Guest Guest

    Liittynyt:
    17.08.2005
    Viestejä:
    213
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eilen tämä käytiin tarkastamassa ja täytyy sanoa, että ei ihan odotuksia vastannut. Toisaalta, siitä kun aikasemmat on nähnyt on jo tovi, mutta tuntui, että taso oli huomattavasti alemmalla kuin kahdessa aikasemmassa. Omaan makuuni tämä on liiaksi erillainen esim sarjakuviin verrattuna.

    Ei tämä leffa mikään huono ollut, mutta tähditellen laittaisin 2,5/5 ehkä varovainen 3 (jos muistaisi paremmin aikaisemmat ja osaisi vetää lankoja sieltä)

    Jotenkin tuntui, että batmaniin sattui liikaa ja se ei ollutkaan niin ylivoimainen pahiksiin verrattuna ja.. miten ihmeessä se ekana ottaa banelta turpaan ihan huolella ja seuraavaksi, kun käydään vähän vankilassa treenaamassa niin paiskotaankin turpaan niin että kolisee. No pikkuvikoja, tuskin tulee toistamiseen katsottua.
     
  5. VisitorQ

    VisitorQ Guest Guest

    Liittynyt:
    14.06.2005
    Viestejä:
    178
    Saadut tykkäykset:
    2
    Plussat:
    - batman/Bale
    - eka toimintakohtaus
    - synkkyys
    - Michael Caine

    Neutraalit:
    - Bane/hardy
    - musiikki

    Miinukset:
    - tarina
    - kissanainen/Hathaway
    - suurin osa toimintakohtauksista
    - pituus
    - loppu

    2 ja puol / 5
     
  6. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
    No onpas täällä nyt kahdenlaista arviota, kuten muuallakin. Ehkä tämä oli arvattavissa. :p Ei kyllä yhtään tiedä meneekö kattomaan vai ei... sittenhän toisaalta tietäisi.

    Miinukset ja plussat:

    -leffa ei kiinnosta niin paljon kuin esim. TDK
    -fanitushypetys nostaa arvosanoja, leffa tuskin kauhean hyvä pituudestakin johtuen
    -säästyisi 10 euroa
    -näyttelijät?
    -ei voi ruokkia täysin trollitrolleja

    +trilogian päätösosa, kaksi aiempaa nähty leffassa
    +ei 3D:tä, leffa on pitkä eikä muita katsottavia
    +hinta "vain" 10 euroa
    +näyttelijät!
    +voisi kirjoittaa arvion tänne
     
  7. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Minä maksoin elokuvasta kuusi euroa. Aiemmin tuli hyödynnettyä sarjalippuja ja sen jälkeen Superpäiviä, mutta nykyään käyn aika lailla ainoastaan päivänäytöksissä, joissa hinta on alhainen. IMO mikään elokuva ei allekirjoittaneelle ole nykyään 10 euron arvoinen ellei sitten esim. kavereiden seura pakota maksamaan "täyttä" hintaa.
     
  8. mr.hat

    mr.hat Guest Guest

    Liittynyt:
    18.01.2005
    Viestejä:
    754
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nyt kun Nolan luovuttaa saagan kanssa, olisi hienoa nähdä lopultakin se Aronofskyn Year One-versiointi. Alkuperäisen kässärin perusteella siitä olisi voinut tulla varsin mielenkiintoinen näkemys Bättiksestä. Jonkinlainen vinksahtanut musta komedia sopisi mielestäni Batmanin tyylilajiksi paremmin, kuin tällainen pömpöösiyteen asti vakava toimintaeepos.
     
  9. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    TDKR:n jälkeen, kun asiaa ajattelee, on oma Batman-kiintiö aika täynnä. Animaatiopuolella Batman: The Animated Series rulettaa (tuli ostettua ensimmäiset kaksi tuotantokautta Nostalgic Criticin hehkutuksen perusteella ja kyllä kannatti!), live-action -puolella taas voi valita herrojen Burton&Keaton karismaattisen tulkinnan tai (mielummin) Nolanin mestariteoksien väliltä ja kirsikkana kakun päällä voi pelata vaikka Arkham-pelejä (joissa on mukana The Animated Seriestä tutut ääninäyttelijät). Etenkin Nolanin Dark Knight -trilogian jälleenkatsomisarvo on niin korkea, etten edes tänä rebootien aikakautena näe järkeä tehdä uutta Batman-tulkintaa -- en edes välttämättä Nolanin ja Balen tekemänä, sillä tämä trilogia oli kyllä kohtuullisen tyhjentävä, vaikkei koko pahisskaala mukana ollutkaan.
     
    Viimeksi muokattu: 21.07.2012
  10. JaniH

    JaniH Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    08.08.2000
    Viestejä:
    6 723
    Saadut tykkäykset:
    15
    Yllättävän onnistunut tämä oli minun kirjoissa, etenkin kun TDK:sta en sen suuremmin pitänyt. Näyttelijäsuoritukset todella hyviä kautta linjan, eikä pituuskaan onnistunut puuduttamaan. Hieno lopetus trilogialle. 4/5

    PS. Jkl:n Finnkinossa pe klo 17.30 näytöksessä rivin 9 paikalla 14 istunut neiti: jos luet tämän, laita privaa. :)
     
  11. mr.hat

    mr.hat Guest Guest

    Liittynyt:
    18.01.2005
    Viestejä:
    754
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vaikka näin yleisellä tasolla pidän Nolania Burtonia lahjakkaampana, niin Returns on itselleni se The Bättis-leffa, Walken-Pfeiffer-De Vito-kolmikko vaan on niin ylittämätön yhdestelmä. Näkemisestä on jo kyllä niin kauan että pitäisi tarkistaa vieläkö kolisee yhtä kovaa kuin nuorena.

    Ja Zimmerkin näkee varmaan märkiä unia siitä, että joskus osaisi säveltää jotain näin mahtavaa:

    http://www.youtube.com/watch?v=IuMZHOHlpws
     
  12. BillyBob

    BillyBob Uusi jäsen

    Liittynyt:
    25.08.2006
    Viestejä:
    355
    Saadut tykkäykset:
    12
    Juuri leffan nähneenä on pakko sanoa, että ensinnäkin Kari Salminen on spede. Tuli vaan mieleen, kun hänen kirjoituksiaan on seurannut jo toistakymmentä vuotta. Hän taisi nytkin käyttää leffassa enemmän aikaa miettien, että miten kirjoittaisi muka syvällisen ja nokkelan arvostelun mutta toisaalta unohti näköjään katsoa itse leffaa. Sen verran ohi taisi nuo jotkut jutut häneltä mennä. Toisekseen leffa oli hyvä.

    En oikeastaan odottanutkaan, että kahden ihan hyvän bättiksen jälkeen Nolan onnistuisi pudottamaan pallon totaalisesti. Maailman paras ja synkin leffa? Tuskin, mutta ihan fiksu ja riittävän toiminnallinen supersankarielokuva suvantokohdistaan huolimatta. Itse viihdyin pituudesta huolimatta, ja loppussa meni ainakin minusta melko jännäksi. Mielestäni myös lopetus oli hyvä ja tähän on muutenkin hieno lopettaa ainakin Nolanin Batman-ura. Ei hänen tosiaan tarvitse häpeillä tekosiaan vuosiakaan myöhemmin. Saa nyt nähdä, että millaista jatkoa tälle seuraa, jos mitään.

    Näyttelijät olivat kaikki ok ja Bane oli aika jees, mutta ei missään nimessä Jokerin veroinen. toisaalta on ehkä vähän epäreilua verrata näitä kahta hahmoa keskenään, kun Jokeri tarjoaa niin paljon enemmän tilaa vetää homma positiivisesti överiksi ja revitellä kunnolla. Ei Bane huonokaan ollut. Kissanainen taas jätti vähän ristiriitaisemman fiiliksen. Tavallaan tärkeä hahmo kokonaisuuden kannalta, mutta vähän jäi vaisuksi.

    Pientä miinusta tulee myös Batmanin lentohärvelistä, joka nyt vain on ihan käsittämättömän ruma härpäke. No ei se arvosanaan vaikuta, mutta se vain on hirveä rumilus.

    4+/5

    edit: oho...Tom Hardy ei muuten ole mikään kauhean pitkä kaveri, mutta onnistuu silti antamaan leffassa hahmostaa fyysisesti eri käsityksen. Minulle vaan tuli sellainen mielikuva, että hän olisi Banena ainakin jotain 185cm tai pidempikin.
     
    Viimeksi muokattu: 21.07.2012
  13. jmo

    jmo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    26.04.2002
    Viestejä:
    1 556
    Saadut tykkäykset:
    293
    Ottamatta kantaa sen enempää mielenvikaisen ampumaharrastukseen, niin ei kaikki ihan kohdallaan ole myöskään elokuvien arvostelijollakaan välttämättä.
    Jos Kari Salminen on Spede, niin tällä mennään Tuomas Riskalan tapaan.
    Kaikkihan ovat arvostelun jo tietysti lukeneet lukeneet, mutta ihan vaan tähän kaikkien nähtäväksi kuitenkin kiteytettynä laitan, ettei vaan pääse unohtumaan:

    "Filmille vangittua pulp-taidetta

    Kesän suurin ja odotetuin elokuva on viimein täällä, eikä se petä tähtitieteellisiksi kasvaneita odotuksia. Yön ritarin paluu on kaikkea, mitä sitä uskalsi toivoa, ja vielä paljon enemmän.
    Nolanin teos on poliittinen, psykologinen ja mytologinen yhdistelmä pulp-taidetta ja supersankarimelodraamaa. Sen dna:sta löytyy muun muassa Charles Dickensin klassikkoromaani Kaksi kaupunkia, jonka pohdinnat vallankumouksen olemuksesta ja kahden päähenkilön, Banen ja Waynen, vastakkaisuuksista ja yhtäläisyyksistä ovat inspiroineet Christopher ja Jonathan Nolanin käsikirjoitusta.
    Yhtäläisyydet todellisuuden talouskriisiin ja Wall Street -valtaukseen ovat allegorian käyttöä hienoimmillaan. Rinnastus on provosoiva ja haastava, jopa julkea, mutta samalla kiihottava ja toimiva. Tähän pystyy vain mestariluokan tarinankertoja.
    Kuten Batman Beginsin (2005) ja Yön ritarin (2008) kohdalla, hahmojen psykologinen syvyys hakee vertaistaan. Nolanin rohkeus ehdollistaa sankarinsa toimintakyky oman kuolevaisuuden hyväksynnälle on lajityypissään vallankumouksellista kerrontaa. Balen suorituksessa tiivistyy sama voiman ja haurauden tasapaino, joka on tunnusomaista tämän lahjakkaan näyttelijän kaikille rooleille.
    Nolan on ilmaissut useasti halveksuntansa digitaalista tallennusta ja etenkin 3D-tekniikkaa kohtaan. Yön ritarin paluu onkin lajinsa viimeisiä edustajia, oikealle filmille kuvattu ja viimeistelty suurelokuva, joka näyttää taideteokselta. Vaikka viihdettä onkin."

    Elokuva on varmasti tehnyt katsojaansa lähestulkoon lähtemättömän vaikutuksen, mutta harvemmin keneltäkään ammatikseen elokuvia arvostelevan henkilön kädestä on lähtenyt vastaavaa tekstiä mistään elokuvasta koskaan.

    Joko Riskala on löytänyt elämänsä elokuvan tai sitten kontrolli on pettänyt vähintäänkin kohtuullisesti.
    Siis ikinä en ole moista hehkutusta nähnyt missään.
    Touhutippa ei riitä selitykseksi tähän.

    Jos vastaavaa on ollut joskus ennenkin, niin kertokaa ihmeessä.
    Huhhuh.

    Uskaltaako tätä edes enää katsoakaan.
     
    Viimeksi muokattu: 22.07.2012
  14. Vole

    Vole Käyttäjä

    Liittynyt:
    16.03.2010
    Viestejä:
    1 927
    Saadut tykkäykset:
    81
    Riskalan arvostelu The Raid: Redemption -elokuvasta oli vastaavaa luokkaa, joskin lyhyempi. http://www.iltalehti.fi/leffat/2012050315527693_la.shtml
    Lähinnä tuo viimein kappale laittaa bullshit -hälyttimen vinkumaan ja vilkkumaan punaista:

    "Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja-leikkaaja, Walesista Indonesiaan 27-vuotiaana muuttanut Gareth Huw Evans, ei tyydy silti pelkkään tyyliteltyyn verilöylyyn. Ovela juoni sisältää useita odottamattomia käänteitä, jotka mullistavat petollisen simppeliltä vaikuttavaa tarinaa. Sama pätee henkilöhahmoihin, jotka onnistuvat kehittymään ja muuttumaan kaiken kineettisen mätkinnän keskellä hämmästyttävällä tavalla."

    Ei se nyt ollut niin ihmeellinen juoneltaan eikä hahmokehitystä ollut mitenkään perusactionleffaa enempää. Hienoa toimintaa mutta joku raja sentään.

    Onkos tuo Riskala muuten forumin käyttäjäkin https://www.dvdplaza.fi/forums/member.php/7710-Tuomas-Riskala

    Itse TDKR:stä sen verta että ensi viikon puolella vasta katsomaan positiivisin fiiliksin.
     
  15. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 697
    Saadut tykkäykset:
    351
    ^

    Riskalan mehusteluihin nyt kannattaa aina suhtautua suurella varauksella, melkoista aivopieruilua välillä, tai hyvin usein, hänenkin tekstinsä. Inceptionin arvostelussahan mies oli sitä mieltä, että "Christopher Nolanista on tulossa elokuvataiteen uusi Stanley Kubrick. Kuten Kubrick, Nolan luo visioitaan täydellä taiteellisella vapaudella." ja mitähän siinä vielä oli. Googlettakaa loput.
     
  16. Mastema

    Mastema Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.11.2006
    Viestejä:
    1 230
    Saadut tykkäykset:
    21
    Missä vaiheessa tästä tuli Tuomas Riskala -ketju? Ei viittinyt sinne kriitikkoketjuun laittaa näitä?

    Ja mitä väliä sillä ylipäätään on, jos joku (insert-critic-here) tai Tuomas Riskala arvostelee uuden Batmanin vaikka miljoonalla tai miljoonalla miinustähdellä?

    Ei voi kyllä välillä ymmärtää tätä meininkiä, joskin joku sosiologi / psykologi tästä varmasti mielenkiintoisen tutkimusaiheen saisi.

    Jatkakaa toki, mä palailen ehkä sitten asiaan kun elokuva on nähty.
     
  17. jmo

    jmo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    26.04.2002
    Viestejä:
    1 556
    Saadut tykkäykset:
    293
    Ok. Mutta tuossahan ollaan kuitenkin vielä melko maltillisella linjalla.
    Ei. En tiedä Onko Riskala foorumisteja, vaan laitoin tuohon vain lainauksen nimellään.
    Korjaan tuon ettei tule uusia sekaanuksia.

    Riskalallahan muutenkin riittää näitä melko mielenkiintoisia mielipiteitä, mutta tämä nyt kyllä mielestäni ylittää kaikki muut aiemmat.
     
  18. jmo

    jmo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    26.04.2002
    Viestejä:
    1 556
    Saadut tykkäykset:
    293
    Pahoittelen. Mutta arvostelunsa tästä elokuvasta liittyy mielestäni juurikin tähän ketjuun. Siinä kuin muidenkin.
    Ja mielipiteeni myös siitä.

    Mainittiinhan tuossa aiemmin myös Kari Salminen.
     
    Viimeksi muokattu: 22.07.2012
  19. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 301
    Saadut tykkäykset:
    594
    Leave Tuomas Alone! :weep:
     
    Viimeksi muokattu: 22.07.2012
  20. VisitorQ

    VisitorQ Guest Guest

    Liittynyt:
    14.06.2005
    Viestejä:
    178
    Saadut tykkäykset:
    2
    Eiköhän toi hoideta lähinnä kuvakulmilla ja kuvauksella, että saadaan pidempi ja isompi vaikutelma