Yön Ritari (The Dark Knight) (2008)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Jorse, 15.08.2005.

  1. koneistaja

    koneistaja Uusi jäsen

    Liittynyt:
    24.05.2006
    Viestejä:
    178
    Saadut tykkäykset:
    0
    Elokuva on, kuten käytännössä kaikki ison budjetin toimintaelokuvat nykyään, kuvattavissa sanoilla "long winded and overblown". Toimintaa oli liikaa, ja toimintakohtaukset liian pitkiä ja ylituotettuja. Juonen kuljettamiselle ja henkilökehitykselle oli uhrattu ihan liian vähän aikaa. Sinänsä ihan vakuuttavaa Jokeria ei edes taustoitettu mitenkään, mikä on kyllä täysin anteeksiantamatonta. Ainoa syy minkä keksin tälle on se, että elokuvaan piti mahduttaa kaikki dollareita nielleet paukekohtaukset, ja kaikki muu mikä oli jätettävissä pois jätettiin myös pois.

    Elokuvalla tuntui olevan myös kovasti sanottavaa yhteiskunnasta ja ihmismielestä, mutta sanoma oli kuitenkin melkoista soopaa. Lisäksi sitä ei osattu sanoa hienovaraisesti rivien välissä, vaan se piti hieroa mutaklönttinä vasten katsojan kasvoja.

    Sanotaanko että kaksi tähteä viidestä, tai ehkä puolitoista.
     
  2. Crockett

    Crockett Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    01.03.2005
    Viestejä:
    1 075
    Saadut tykkäykset:
    128
    Minkä takia sitä Jokeria olisi pitänyt selventää taustaltaan? Mies oli vaan sosiopaatti. Ehkä tarinaa olisi jatkettu seuraavassa osassa ilman näyttelijän kuolemaa. Taustojen selvittäminen olisi toki voinut antaa hieman lisää syvyyttä hahmoon mutta toisaalta vienyt sitä ehkä väärään suuntaan.
     
  3. JJ Gittes

    JJ Gittes Guest Guest

    Liittynyt:
    18.06.2007
    Viestejä:
    180
    Saadut tykkäykset:
    0
    Veljekset Nolan ja Goyer päättivät jo elokuvan hyvin varhaisessa vaiheessa not to explore The Joker's origins. This was so the character could be presented as an "absolute".

    Tämä tehtiin jo Burtonin versiossa ja en kyllä jäänyt sitä kaipaamaan.
     
  4. Korppi76

    Korppi76 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.02.2008
    Viestejä:
    211
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onneksi Jokeria ei taustoitettu mitenkään: Sieltä olisi kuitenkin tullut jotain soopaa tyyliin, "hänellä oli vaikea lapsuus, vanhemmat ryyppäsivät, hän halusi vain hieman rakkautta :sick:" Jäi huomattavasti hullumpi ja pirullisempi kuva kun asiaa ei turhaan vatvottu.
     
  5. JS83

    JS83 Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.12.2006
    Viestejä:
    2 563
    Saadut tykkäykset:
    1
    No kyllähän Jokeri kertoo elokuvassa omaa taustaansa useaankin otteeseen! Kysyy muutamassa kohtaa, että haluatko tietää mistä nämä arvet tulivat naamaani ja kertoo sitten... tai jotain sinne päin.
     
  6. MikkiHiiri

    MikkiHiiri Do It Yourself Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.10.2003
    Viestejä:
    3 765
    Saadut tykkäykset:
    14
    Jep, mutta joka kerta eri tarina...
     
  7. ColdAsIce

    ColdAsIce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    14.03.2007
    Viestejä:
    771
    Saadut tykkäykset:
    3
    Nolan halusi esittää Jokerin kaaosta ja anarkiaa symboloivana luonnonvoimana. Tämä illuusio olisi mennyt ihan vituiksi, jos hahmoa olisi ryhdytty inhimillistämään kaiken maailman taustatarinoilla. Itse en oikeastaan edes mieltänyt Jokeria henkilöksi tai ihmiseksi. Jokeri näyttäytyi enemmänkin sellaisena abstraktina asiana. Kun Batman ottaa naamion pois, niin hän on Bruce Wayne. Mutta Jokerin maskeerauksen takana ei ole mitään. Kun Jokeri pesee meikit naamastaan, niin ei sieltä paljastu mitään naapurin Teppoa, joka sai YT-neuvotteluiden jälkeen kenkää tehtaalta ja jonka naisystävä lähti marokkolaisen gigolon matkaan. Jokerilla ei ole mitään siviiliminää eikä mitään aiempaa elämää. Hän on yhteiskunnan tuote. Kaikki se pelko, epävarmuus ja väkivalta tiivistyneenä yhteen pirullisesti virnuilevaan painajaispelleen.

    Niin ja itsekin katselin tuossa taannoin TDK:n toistamiseen. Homma toimi paljon paremmin kuin silloin kesällä leffateatterissa. Ei edelleenkään pärjää Beginsille, mutta silti aika helkkarin hyvä leffa. Ekat puolitoista tuntia ovat täyttä timanttia, mutta kolmas näytös kärsii kerronnallisista ongelmista ja tarpeettomasta alleviivaamisesta. Kunnianhimoinen ja tunnelmallinen pläjäys joka tapauksessa. Gary Oldman on loistava. Hän saa jopa sen viimeisen palopuheen kuulostamaan melkein hyvältä. Kenen tahansa muun sanomana kyseinen puheenvuoro olisi ollut ihan tajuttoman myötähäpeällistä skeidaa.

    Batman Begins 5/5
    The Dark Knight 4/5
     
    Viimeksi muokattu: 30.12.2008
  8. tuppe

    tuppe Guest Guest

    Liittynyt:
    31.01.2003
    Viestejä:
    93
    Saadut tykkäykset:
    0
    mainioita molemmat, begins kyllä oli erittäin hyvä ja itsellä top5:ssä kaikkien aikojen leffoissa.
    tuon jälkeen ei entiset batman leffat oikein ole maistuneet, val kilmer etc batmanina, uma thurman tosin on aina ilo silmälle.

    dark knight nopeatempoinen, jokeri jatkuvine huulten lipomiseen ok, pitää tosin katsoa kerran/pari vielä jotta saa imettyä kaiken irti :)


    burtonin leffoissa muistaakseni jokeria a´la jack nicholsonia taustoitettiin jonkin verran eli miten naama meni maidonvalkoiseksi.
     
  9. pasala

    pasala Uusi jäsen

    Liittynyt:
    24.05.2005
    Viestejä:
    392
    Saadut tykkäykset:
    5
    En muista kunnolla mutta eikös siinä selitetty myös Jokerin viha Batmania kohtaan ja jotain muutakin? Pitänee sekin tarkastaa kunhan kerkeän vuokraamossa käymään..
     
  10. Slayer

    Slayer Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.12.2002
    Viestejä:
    767
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyllähän sitä perustellaan Jokerin taustaa ja kyllä vihaa Batmaniakin kohtaan myöskin. Ei ole kyllä ilmeisesti sidoksissa mitenkään sarjakuviin(?) taikka ainakaan The Dark Knightiin millään perusteella nämä Burtonin näkemykset.
     
    Viimeksi muokattu: 02.01.2009
  11. ColdAsIce

    ColdAsIce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    14.03.2007
    Viestejä:
    771
    Saadut tykkäykset:
    3
    Niin siis ekassa Burtonin Batman-leffassa Jokeri on alunperin Jack Napier-niminen gangsteri, joka tippuu kemikaalialtaaseen. Nämä kemikaalit valkaisevat Jokerin naaman ja hän syyttää tapahtuneesta Batmania.

    Sarjakuvissa Jokerin taustoja ei ole juurikaan selvitelty. Killing Joke-albumissa Jokeri esitetään entisenä stand up-koomikkona, joka osallistuu rahapulan takia ryöstökeikalle. Keikan päätteeksi hän putoaa kemikaalialtaaseen ja sekoaa lopullisesti.

    Mutta yleensä Jokerista ja hänen taustoistaan ei siis tiedetä juuri mitään. Ei edes nimeä. Ja mielestäni oli ainoa oikea ratkaisu, kun Nolan valitsi tämän lähestymistavan myös omassa elokuvassaan. Kuvitelkaa nyt saatana, jos Heath Ledgerin Jokerin olisi kerrottu olevan joku entinen lavakoomikko :hitme:
     
  12. PeeVee79

    PeeVee79 Käyttäjä

    Liittynyt:
    12.10.2005
    Viestejä:
    1 040
    Saadut tykkäykset:
    16
    Ja lopussahan vielä selviää, että Napier oli se, joka tappoi Waynen vanhemmat.
    Käsittääkseni tuo oli Burtonin oma keksintö, josta fanit kyllä antoivat palautetta.
     
  13. pasala

    pasala Uusi jäsen

    Liittynyt:
    24.05.2005
    Viestejä:
    392
    Saadut tykkäykset:
    5
    Vaikka en ikinä ole Batman-sarjakuvia pahemmin lukenut niin silti tuo Jokerin taustojen selvittäminen ei tunnu oikein istuvan. Varsinkin kun verrataan Burtonin ja Nolanin näkemyksiä murhaajapellestä ja yleensäkin koko Batman-maailmasta niin Nolan onnistui ehdottomasti paremmin kokonaisuudessa.

    En Burtonin leffaa kovin tarkkaan muista mutta muistelen että se herätti enemmän huvitusta ja oli selkeästi Nolanin elokuvaa uskollisempi sarjakuvalle visuaalisesti. Itse tosin pidän Nolanin maailmasta huomattavasti enemmän kuin sarjakuvien/animaatioiden/Burtonin leffojen.
     
  14. Maraballo

    Maraballo Guest Guest

    Liittynyt:
    10.02.2007
    Viestejä:
    121
    Saadut tykkäykset:
    0
    DVD tuli hankittua ja extrat kyllä olivat pienoinen pettymys :/ olisin enemmän videota kuvauspaikalta toivonut sekä näyttelijöiden haastatteluja enemmän. No toivon mukaan elokuva iskee yhtä lujaa kuin se iski teatterissa.
     
  15. Goofy75

    Goofy75 Guest Guest

    Liittynyt:
    08.09.2005
    Viestejä:
    1 359
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itsekkin kyllä petin noihin ekstroihin,tiesin kyllä ostaessa että niitä ei paljoa ole mutta kuiteskin.
    Taidetaan pistää tämän kohdalla rahastaminen ihan uusiin arvoihin,kun edes 2 levyn erikoisjulkaisu on tätä luokkaa. Niin kohtahan se tulee jenkkilässäkin uudestaa teattereihin Oscareiden takia,eivät sentään laita sitä teattereihin muissakin maissa.Haluavat sille tosiaan Oscareita,taitavat haluta rikkoa Titanicin lipputuloennätyksenkin.
     
  16. Tomsson

    Tomsson Guest Guest

    Liittynyt:
    04.07.2008
    Viestejä:
    109
    Saadut tykkäykset:
    0
    Liityn vaatimattomaan joukkoon ja sanon, että 2disk BD-versionkin extrat olivat totaalinen pettymys.
    Odotin vähintään samantyylistä leffan pituista making-of -dokumenttia yms. joka on esim. uudella Indiana Jones -lätyllä. Sen sijaan tulikin vain kourallinen kerrottuja stillkuvilla varustettuja pieniä pätkiä sieltä täältä ja tuntikaupalla epäkiinnostavaa Gotham Cityn uutishaastattelua ja Bätmänin historiaa.
    Ei näin.
     
  17. Loobus

    Loobus Guest Guest

    Liittynyt:
    18.11.2006
    Viestejä:
    282
    Saadut tykkäykset:
    0
    BD-version extrat kelpasivat minulle (olivat sentään paremmat kuin DVD:llä), mutta ne ovat kyllä paljon vaatimattomammat kuin muistan Beginsin extrojen olleen.
     
  18. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 705
    Saadut tykkäykset:
    353
    Lisämateriaalin kehnous ei ole sinällään edes yllätys, ainahan näille hätähousuille jotka ostavat elokuvan heti sen ilmestyttyä kehitellään jotain vaatimatonta, jotta sama elokuva voidaan myydä sitten tietyn ajan päästä uudestaan hieman paremmilla ekstroilla. Ja aivan varmasti jossain päin hyllyt notkuvat "Heath Ledger esittelee kuvauspaikkoja neljä tuntia ja kertoo kolmen tunnin ajan valmistautumisestaan Jokerin rooliin" -bonuksia, mutta tyhmäähän se olisi laittaa moisia ekstroja ensimmäiseen julkaisuun. The Dark Knightin avulla nyhdetään ne vähäisetkin eurot fanipojilta.
     
  19. Samppa

    Samppa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.06.2000
    Viestejä:
    14 062
    Saadut tykkäykset:
    26
    Keskustelu Yön ritarin DVD-julkaisusta löytyy tästä ja Blu-ray-julkaisusta tästä. Jutustelut levyjen lisämateriaaleista siis tuonne, Elokuvat-puolen viestiketjut on tarkoitettu itse elokuvia koskevaan keskusteluun.
     
  20. Arpa

    Arpa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    808
    Saadut tykkäykset:
    0
    Katsoin tämän pyhien aikana ja örinä ei häirinnyt sitten ei tippaakaan. Kaiketi keskityin sitten oleelliseen?