Ben Walker (Kevin Sorbo), joka jätti 15 vuotta sitten silloisen opiskeluaikaisen tyttöystävänsä Wendyn (Kristy Swanson), ja lähti toteuttamaan unelmaansa tulla saarnaajaksi. Nyt hänellä on korkeapalkkainen johtajan asema, kuvankaunis morsian, uusi Mercedes, eikä hän ole 15 vuoteen harkinnut perheen perustamasta tai astuvansa kirkkoon. Mutta maailmankaikkeudella on muuta mielessä. Juuri kun hän on huviajelulla kaupungin ulkopuolella niin hänen autonsa hajoaa oudosti. Paikalle saapuu hinausauto, joka kuljettaja Mike (John Ratzenberger) väittää olevansa enkeli, jonka tehtävänä on näyttää millainen elämä Benillä olisi jos hän olisi seurannut kutsumustaan. Yhtäkkiä Ben herää keskeltä perhekaaosta kun hänen vaimonsa Wendy ja tyttäret ovat valmiina lähtemään kirkkoon, jossa Ben toimii pastorina. Ennen kuin Ben pääsee takaisin entiseen elämäänsä niin Benin on voitava nauttia tästä mahdollisuudesta ja löytää uskon ja perheen merkitys sekä mahdollisesti korjata aiheuttamansa sydänsurut niille jotka joutuivat kärsimään eli Wendylle sekä Jumalalle. Katso elokuvan trailer Ensi-ilta Suomessa 15.08.2014
Traileri on uuden Radcliffen ja Kazanin leffan, mutta juonikuvaus näyttäisi olevan melkein samannimisestä elokuvasta vuodelta 2010. Muuten ihan jees.
Joo hei WTF! Koko ajan odotin Herculesta, mutta ei sitä koskaan tullukaan. Koen itseni petetyksi! :grr: :OI :weep: