Valmistaudu kohtaamaan Helen. Helen (shooting star 2013, Carla Juri) on eksentrinen nuori nainen, jolla on vähintäänkin erikoinen suhtautuminen hygieniaan ja seksuaalisuuteen. Roisien juttujen takana piilee kuitenkin epävarma 18-vuotias, jonka hartain toive on nähdä eronneet vanhempansa jälleen yhdessä. Wetlands - Kosteikkoja perustuu Charlotte Rochen romaaniinFeuchtgebiete (suom. Kosteikkoja, Basam Books 2009), joka oli Saksan myydyin kaunokirjallinen teos vuonna 2008. Elokuvan on ohjannut saksalainen David Wnendt (s. 1977). Katso elokuvan trailer Ensi-ilta Suomessa 09.05.2014
Trailerin olen muutaman kerran leffateatterissa nähnyt ja vaikuttaa mielenkiintoiselta, varsinkin kun huomioi leffan saksalaisuuden. Toisaalta jos tämä olisi suomileffa niin jäisi varmaan katsomatta, häpeäisin jo nyt tekijöiden puolesta ja omaa suomalaisuuttani... No, kai tää pitää käydä katsomassa.
Olihan tämä aika WTF-meininkiä suurimman osan aikaa. Sopisi varmaan shokkihoidoksi pöpökammoisille ja myös heille jotka ei kestä nähdä verta... Loppuratkaisu kuitenkin yllättävänkin sovinnainen. Amerikkalaisethan ovat jo vuosia tehtailleet liukuhihnalta kaikenlaisia gross-out komedioita mutta tämä leffa osoittaa että he ovat silti vain amatoorejä, Euroopasta ja ilmeisesti varsinkin Saksasta löytyy se todellinen alan osaaminen. Ja vaikka leffan aikana olo on monesti kuin verisellä tamponilla päähän lyöty, niin leffan jälkeen kuitenkin fiilis on lämmin ja pehmoinen. Varmaan yksi häiriintyneimpiä leffoja mitä olen nähnyt. 4,5/5
Kosteikkoja (Feuchtgebiete) kuuluu ehdottomasti elokuviin, jotka olisi pitänyt nähdä jo teatterikierroksella eikä vasta kirjaston blu-raylta. Kyseessä on henkilötutkielma, joka on kuin Amélien räävittömämäpi ja elämänmakuisempi sisarteos — tai tyttöversio Juoppohullun päiväkirjasta. Tässä ei kaihdella pillu- eikä kakkajuttuja eikä alastomuutta, ja päähenkilö Helen (Carla Juri) kertoo häpeilemättä pitävänsä spermasta ja terskasta. Kuka voisi vastustaa tuollaista 18-vuotiasta neitokaista? Vaikka juoni olisi selostettavissa lyhyesti, tarina kerrotaan niin kekseliäästi ja viihdyttävästi, ettei loppua kaipaa. 4½/5 Mitähän on mahtanut hölskyä Oy Future Film Ab:n heppujen päässä, kun he markkinoivat saksalaista elokuvaa Suomessa englanninkielisellä nimellä? Blu-rayssa ei — tietenkään — ole mitään lisämateriaalia. Muutama kuvanäyte: Spoiler