Vuoden se kestää on Rakkautta vain ja Bridget Jones: Elämäni sinkkuna ja - Elämä jatkuu -elokuvien tuottajien ja Borat ja Brüno -elokuvien käsikirjoittajan uusi komedia, joka paljastaa karun totuuden ensimmäisestä aviovuodesta. Tavattuaan toisensa ensi kerran juhlissa kunnianhimoinen menestyjä Nat (Rose Byrne) ja kituuttava kirjailija Josh (Rafe Spall) ovat onnesta soikeina - erilaisuudestaan huolimatta. Josh on ajattelija, Nat taas tekijä, mutta silti kipinät sinkoilevat heidän välillään. He järjestävät todelliset unelmahäät, muttei kukaan — eivät perhe, ystävät tai edes heidän vihkipappinsa — usko tämän liiton kestävän. Joshin entinen tyttöystävä Chloe (Anna Faris) ja Natin komea amerikkalaisasiakas Guy (Simon Baker) tarjoavat houkuttelevia vaihtoehtoja. Ensimmäisen hääpäivän lähestyessä kumpikaan heistä ei halua olla se, joka antaa ensimmäisenä periksi, mutta vieläkö he voivat jatkaa yhdessä? Katso elokuvan trailer Katso kuvagalleria: selattava | klikattava Ensi-ilta Suomessa 12.04.2013
Vuoden se kestää (I Give It a Year) tuo aiheensa vuoksi mieleen vaikkapa Woody Allenin komedian Miehiä ja vaimoja. Molemmissa on aiheena puolison vaihto. Dan Mazerin komedia alkaa kuitenkin yskiä (kirjaimellisesti) heti alkumetreillä. Osoittautuu, että ohjaajalta puuttuu koomisen ajoituksen taju ja komediaksi tarkoitetusta teoksesta puuttuu sukkeluutta ja etenemisen tuntu (vrt. Hätä ei lue lakia). Elokuva kulkee töksähtelevästi ja paikoin jopa vaivaannuttavasti, koska joistakin vitseistä yritetään lypsää hauskuutta kauan sen jälkeen kun se on ehtynyt (erityisesti papin yskänkohtaus, bestmanin jaarittelu, ryhmäseksikohtaus, jotka vain jatkuvat). Silti elokuvassa on mukana myös mainioita koomisia tuokioita (luonne- ja tilannekomiikkaa) ja erinomaisia näyttelijöitä (Rose Byrne, Simon Baker). Minnie Driver osoitti koomikonlahjansa elokuvassa Barneys Version, mutta tässä niitä ei hyödynnetä yhtä mainiosti. Ongelmana on se, että sinänsä oivalliset ainekset on vain puolihuolimattomasti viskattu mehulinkoon ja kuviteltu, ettei näin hyvillä aineksilla voida epäonnistua. Kokonaisuus olisi kuitenkin pitänyt rakentaa valmiiksi. Henkilögalleria muistuttaa Woody Allenia, mutta tapahtumat sijoittuvat Lontooseen yläluokan keskuuteen (häät maksoivat kuulemma 45000 £). Miespäähenkilö Josh (Rafe Spall) on olevinaan kirjailija, mutta hän on niin ajattelematon törppö, että häntä on vaikea mieltää sivistyneistön edustajaksi; tämä jäytää komediallisuutta. Rose Byrne on omassa roolissaan uskottavampi. Olivia Colman on stereotyyppinen terapeutti, joka on itse kovasti terapian tarpeessa, mutta tämäkin hahmon vitsikkyys viedään ehkä liian pitkälle, niin ettei se enää ole hauskaa. 2½/5 Elokuva on vuodelta 2013 eikä 2011.
Vuoden se kestää oli yllätys romattiseksi komediaksi, se oli hauska ja viihdyttävä. Juonikuvio oli sen verran yksinkertainen ja selvä heti alusta, että se ei nyt voi mennä ohi parturikampaajaltakaan ohi, jos tämä kohderyhmän edustaja vaan jaksaa keskittyä 1½ tuntia. Aika moni heistä ei kai jaksa. Yllä mainitut viittaukset Alleniin ovat osuvia, varmaankin siksi että se tuli minullekin mieleen katsellessa. Mitään pahaa sanottavaa ei myöskään löydy näyttelijöistä. Ihan katsottava leffa tämä oli, ja jos pitää jotain romanttista shaibaa naaraan kanssa katsoa, niin tämä voisi olla vähänlaisesti tuskastuttava kokemus. 3/5.