Ryan Reynolds vakuuttaa pikimustan komedian pääroolissa Jerrynä, vähintäänkin erikoisena tehdastyöläisenä, joka on korviaan myöten rakastunut työtoveriinsa Fionaan (Gemma Arterton). Pakkaa sekoittaa Jerryyn ihastuva toinen työtoveri, Lisa (Anna Kendrick). Kumpikaan naisista, kuten kukaan muukaan tehtaan työntekijöistä, ei tiedä nuorukaisen kipeästä salaisuudesta: hän kuulee ääniä. Suuren ja lempeän Bosco-koiran ja pienen, mutta sitäkin kipakamman kissan, herra Whiskersin, kanssa elelevä Jerry nimittäin kuulee lemmikkiensä puhuvan. Mikä vielä hullumpaa, hän kuuntelee näiden äärimmäisen ristiriitaisia neuvoja ihmissuhde- ja elämänhallinta-asioissa. Eritoten roisia kieltä käyttävän herra Whiskersin kyseenalaiset vinkit naisihmisten kohtelemisesta saavat Jerryn lopulta todella suuriin vaikeuksiin… Iranilaisen Marjane Satrapin ensimmäinen Yhdysvalloissa tehty elokuva on huikea visio hullusta rakkaudesta ja hyvään pyrkivän miehen erittäin pahoista teoista. Ensi-ilta Suomessa 08.05.2015
En osannut päättää katsoako Mad Max 2D vai 3D, joten menin sitten katsomaan tämän. Ja sanoisin että oli hyvä valinta. Mahtavan omalaatuinen leffa, ja häiriintynyt, tapahtumat ja varsinkin päähenkilön ongelmat eskaloituvat mukavasti loppua kohti. Loppuratkaisu sitten varmasti jakaa mielipiteitä, mutta ihan toimiva sekin on. En tiedä miten paljon tästä voi sanoa spoilaamatta... Ryan Reynolds on joka tapauksessa mainio mielisairaana päähenkilönä eikä muutkaan näyttelijät huonoja ole. Mustien komedioiden joukossa parasta a-luokkaa. 5/5
Pidin kovasti Marjane Satrapin Persepoliista — kyllä, noin sitä taivutetaan oikeasti —, mutta harmikseni en ehtinyt näkemään The Voices -elokuvaa teatterikierroksella. Future Filmin blu-ray löytyi jo Anttilasta alle maagisen 10,00 €:n hintaan, joten tulipa katsottua se. Tuohon hintaan saa yksikerroslevyn, jossa ei ole mitään lisämateriaalia. The Voices on paitsi äärimmäisen musta komedia myös ulkomaalaisen naisohjaajan näkemys yhdysvaltalaisesta sarjamurhagenrestä. Elokuva on melkoisen omintakeinen, yhtä aikaa mielettömän viihdyttävä ja kammottava. Ryan Reynoldsin hahmossa on samantapaista herkkyyttä kuin Anthony Perkinsin Norman Batesissa (Psyko) tai Tony Curtisin Albert DeSalvossa (Bostonin kuristaja), eikä hän oikeastaan tapa tahallaan — ainakaan aluksi. (”Oho! Sori! Tapoinko mä sut?”) Lemmikit edustavat ikään kuin hyvää ja pahaa enkeliä, ja päähenkilö taiteilee niiden välillä, noudattaa kehotuksia, jotka pohjimmiltaan ymmärtää itsestään lähteviksi. Eläinten äänirooleissa Spoiler kuullaan Reynoldsia itseään, mikä selviää vasta lopputeksteistä. Reynoldsin vastapainona on kolme vahvaa naisroolia: Gemma Arterton, Anna Kendrick ja Jacki Weaver. 4½/5 Muutama kuvanäyte Future Filmin blu-raysta. Kuvanlaadussa en nähnyt moitteen sijaa, vaikka elokuva on pakattu 20 GB:een. Spoiler