ENTER THE DRAGON (Robert Clouse, 1973) Nordic Blu-ray CDON pystyi toimittamaan 6 päivässä seitsemästä tilaamastani leffasta viisi. Kaksi muuta on "löytyy varastolta" tilassa, mutta silti niitä vaan "käsitellään". Vittu mitä touhua. No, tulleista katsoin tämän. Olipa erikoinen leffakokemus meikäläisellä, joka ei ole tämän tyyppisiä leffoja juuri nähnyt. Musiikki oli oikein hyvää (Lalo Schifrin). Kaikki funk/exploitation -matsku oli yllättävää, melkein kuin jotain Superfly-leffaa olisi katsonut, mutta vahvoilla Aasian mausteilla. Melkoinen kulttuurien sulatusuuni siis. Ihonväreissä löytyi. Näytteleminen elokuvassa oli kauttaaltaan koomisen huonoa, mutta vastapainoksi tappelut todella vaikuttavia. Tämä kontrasti yhdistettynä koomisiin ääniefekteihin tappeluissa teki elokuvasta psykedeelisen. Dialogissa oli paljon "Yoda" -filosofiaa. Bruce Leen sanat "Emotional content, not anger" oli minulle tuttu, sitä eräässä Ragga House -biisissä samplätty 80-luvun lopulla. Kuvanlaatu oli lopulta "riittävän hyvä", vaikka lähemmäksi telkkua mennessä huomaa selvästi, että jotkin rajapinnat ovat outoja, ikäänkuin pienemmällä resoluutiolla, mutta tässä on masteri aika laadukas, joten ihan ok, joskin parempikin voisi olla. Tämä oli niin outo leffakokemus, että tähtien antaminen tuntuu mahdottomalta, mutta rahoille tuli kyllä vastinetta.
SCARFACE (Brian De Palma, 1983) Nordic Blu-ray Tämän lähes 40 vuotta vanhan leffan näin kokonaan vasta nyt. Olen aina olettanut, etten pidä tästä yhtään, koska mafia-aiheiset leffat Kummisedästä alkaen eivät meikäläiseen oikein tympeydessään uppoa. Kanavasurffailussa näin kuitenkin osia tästä viime kesänä ja totesin, että näyttääpä hyvältä leffalta. Kiinnostusta lisäsi se, että olen viime vuosina "löytänyt" Brian De Palman ohjaajana ja pidän häntä todella pätevänä kaverina, joka ymmärtää, miten elokuvia ohjataan ja miten kameraa käytetään. Ei mikään Spielberg, mutta selvästi tosi hyvä ohjaaja. Jo pari kuukautta sitten yritin hommata tätä Blu-ray:nä, mutta se tilaushan (Discshop) meni metsään. Tilasin sitten uudelleen (CDON), ja nyt vihdoin pääsin katsomaan kunnolla läpi tämän lähes 3 tunnin leffan. Wow! Onhan tämä mahtava leffa! Ehkä paras näkemistäni Brian De Palma -leffoista. Tällaiset "nousu ja tuho" -tarinat voivat tuntua kliseisiltä, mutta tällä kertaa kaikki vaan toimii! Näytteleminen on kauttaaltaan erittäin hyvää sivurooleja myöten ja Al Pacino nyt on syntynyt tällaisia rooleja varten. Pitkiä nautittavia ottoja, kameran käyttö korkeatasoista, linssit ovat oikein valitut, toimintakohtauksissa on potkua, koska ne kumpuavat muuten rauhallisesta visuaalisesta kerronnasta. Giorgio Moroderin mehevässä syntsamusiikissa on vahvaa tunnetta ja lämpöä, joka pitää huolen, että katsoja on emotionaalisesti sitoutunut tarinaan, joka muutoin helposti luisuisi kylmäkiskoiseksi rahanahneudeksi. Mitä vielä? Dialogi oli oikein hyvää. Tämä leffa on toiminut selvästi inspiraationa Michael Mannille Miami Vice-sarjaan, niin samankaltaista "fiilistelyä" siinä on. Meikäläinen diggailee kasari-leffoja nykyään, ja tämä on sen ajan helmiä. Ei ihan parhaimpia leffoja, mitä olen elämässäni nähnyt, mutta mahtava silti. Sanotaan nyt, että juuri ja juuri viiden tähden leffa. Ainoa heikkous on tarinan (Oliver Stone, jonka leffat eivät ole meikäläiseen uponneet) omaperäisyyden puute. Näitä "nousu ja tuho" -tarinoita piisaa 13 tusinassa. Brian De Palma tekee onneksi kaikkensa, että tämä ei pääse kovasti häiritsemään. 5/5
Hour of Glory (1949) https://www.imdb.com/title/tt0041886/ https://www.netflix.com/title/70004226 Netflixistä katsottu tällainen mustavalkokuva vähän vastahakoisesta viinaan ja pillereihin menevästä "tutkijasta", josta leivotaan pomminpurkajaa kaikenasiantuntejuuden ohella. 2/5 T: Vesku
POLAROID (Lars Klevberg, 2017) Nordic Blu-ray Shutter-leffaa kopioiva leffa kirotusta vanhasta polaroid-kameralla. Jos sinusta otetaan sillä kuva, kuolet pian. Parasta tässä rainassa on se, että sitä leimaa tietty nöyryys. Ei ei edes väitä olevansa jotain mahtavaa, vaan vain pikku-budjetin tusinatavaraa. Tämä tekee katsomisesta miellyttävämpää, kuin mihin leffan sisältö edellyttäisi. Haksahdin lisäämään tämän tilaukseeni onnistuneen kansitaiteen ja Mitch Pileggin (X-Files fani kun olen) vuoksi, mutta Mitch Pileggin ruutuaika jää Sheriffinä lopulta aika pieneksi. Melkoinen tasoero Scarface-leffaan. Eipä tästä sen enempää. 2.5/5. THE GRUDGE - THE UNTOLD CHAPTER (Nicolas Pesce, 2020) Nordic Blu-ray Alkuperäiset Ju-On -leffat ovat minulle tärkeitä ja ne 15 vuoden takaiset jenkki-remaket ovat nekin aika hyviä. Tätä leffaa kohden oli siis jonkinmoisia odotuksia, mutta jouduin pettymään. Ongelma on siinä, että leffan tyyli on aivan väärä! Jos tämä ei ratsastaisi Grudge-leffojen brändillä, olisi tämä ihan ok kauhuleffa, mutta tästä puuttuu sitä, mikä teki Ju-On leffoista niin hyviä. Leffassa on yritystä ja jopa pari ihan hyvää kohtausta, mutta se ei vaan tunnu Grudge-leffalta sitten yhtään! Se maistuu liikaa kauhu-videopeliin perustuvalta leffalta. Jump-scare-osasto on aivan liian vallitseva ja hidas karmaisevan tunnelman luonti lähes unohtuu. Musiikki ei tue tunnelmaa, vaan on geneeristä jännitysmusaa, jota tusinatuotannoissa läiskitään sinne tänne. Minua myös ärsytti leffan nykymuodin mukainen "orange-teal" visuaalisuus yhdistettynä voimakkaaseen kontrastiin. Japanilaiset leffat ovat jostain syystä tyypillisesti kuvaltaan vihertävän-kellertäviä ja kontrastiköyhiä, ja minä olisin hakenut tuota estetiikkaa. Olisin myös luottanut alkuperäisten leffojen hitaaseen karmaisevan tunnelman luontiin ja panostanut siihen, että musiikki oikeasti sopii leffaan ja tukee tunnelmaa. Miksi tehdä Grudge-leffa, jos ei näihin asioihin usko? Aika paskamaista tehdä joku jump-scare leffa muutamin viittein Grudge-leffoihin ja "myydä" se sillä nimellä, mutta itseään tässä pitää syyttää, että haksahtaa. 2.5/5. --------------------------------------------- Ai että jos Aasialaista kauhua saisi Blu-raynä paremmin, niin ei tarvitsisi haksahdella tällaiseen tauhkaan, mutta kun ei. Miten minulle aina käy elämässä näin? Monet ihmiset harrastavat juttujaan läpi elämänsä ilman ongelmia, mutta jos satut olemaan J-Horror fani ja Blu-ray-harrastaja, niin maailma näyttää keskisormea samalla kun Polaroid-tauhkaa on tarjolla mielin määrin. Vittu.
UNCLE BUCK (John Hughes, 1989) Nordic Blu-ray John Candy vauhdissa lämpimässä komediassa, joka tuntui mukavan leppoisalta katsottavalta parin modernin kauhuleffan jälkeen. Olisinkohan tästä osia nähnyt aikaisemminkin, kun osittain tuntui tutulta? Varmaan kanavasurffailussa on tullut pätkiä nähtyä. Sanoisin myös, että Home Alone -leffa on ehkä saanut ideansa tästä leffasta, koska tämän nähtyäni Home Alone tuntuu Macaulay Culkinille kirjoitetulta "spin-off" -leffalta*. John Candyn touhottamista on hauska seurata, mutta mikään mestariteos tämä ei sentään ole ja musiikkipuolikin on väsyneiden vanhojen biisien renkutusta, vaikka leffan loppuun/lopputekstien päälle läntätty musiikki (Hugh Harris: "Rhythm of Life") onkin nappivalinta. 3/5 *Wikipedia: Hughes suggested to Columbus that they cast Macaulay Culkin as Kevin, because of his experience while shooting Uncle Buck.
The Blackout / Avanpost (2019) Venäläinen scifileffa jossa avaruudesta tulevat oliot yrittävät valloittaa maapalloa. Eräänlainen war of the worlds variantti siis. Ja Suomikin tässä mainitaan, lähinnä siinä yhteydessä että näyttää kuin Venäjän etupiiriin kuuluvat alueet säästyisivät ensimmäiseltä hyökkäykseltä... Tästä on monta versiota olemassa, jopa 6-osainen tv-sarja mutta itse katsoin lyhyimmän ns export-version bd:ltä ja se on muuten dubattu englanniksi, alkuperäistä ääniraitaa ei ole. Ihan hyvä mutta tv-sarja alkuperä paistaa toteutuksesta monessa kohtaa. Ja niiden avaruusolioiden ulkonäkö on, sanotaanko, hm, aika persoonallinen. 3/5
48 HOURS (Walter Hill, 1982) Joku hehkutti tätä jossain Youtube-videossa. Nick Nolten ja Eddie Murphyn välinen henkilökemia tuntui kiinnostavalta, ja kasarileffoja tässä on muutenkin tullut tutkittua, joten pistin mukaan tilaukseeni. Nick Nolte ja Eddie Murphy ovatkin hyviä keskenään, mutta tämä suuri potentiaali pilataan todella tökeröllä ohjauksella. Kamera hyppii ties miten ja kuvaa ties mistä kuvakulmasta ties millä linssillä. Reggi kommentoi Catesin autoa, mutta autosta ei näy juuri mitään idioottimaisen kuvakulman ja linssivalinnan takia. Toimintakohtauksien potku vesittyy samaan kömpelyyteen. Koko hiton leffa on samaa visuaalista perseilyä niin, että Nolten ja Murphyn kemiasta jää murto-osa käteen. James Hornerin musiikki ei ole sinänsä huonoa, mutta oliko se varmasti sävelletty tähän leffaan? Aika huonosti sopi minusta. Jo alkutekstien aikana aloin kiroamaan, että tästä ei kovin hyvää leffaa voi tulla, eikä sitten tullutkaan. Eniten harmittaa kuinka paljon potentiaalia hukattiin. 2/5
Aika outoa, että näet elokuvan nyt ensimmäistä kertaa. Näin ainakin tulkitsin. Tuo kiteytyksesi elokuvasta on hieno. Elokuvan näkemisestä on minulla vähintään 35 vuotta. En halua nähdä uudestaan.
Outoa tai ei, minulla on tosiaan älytön määrä elokuvia näkemättä. Silloin 1982 kun tämä on ilmestynyt olin 11-vuotias, eikä tällaiset leffat kiinnostaneet tippaakaan. E.T. oli kova juttu. Elokuvan katsominen, varsinkin leffateatterissa, oli harvinainen tapahtuma ja aika kului Legojen rakentamiseen. Ensimmäisen kerran kuulin tästä leffasta tänä vuonna kun jossain (Rob Ager?) kasari-leffoja käsittelevässä Youtube-videossa sitä hypetettiin ja kiinnostuin siitä. Nykyään kun tutkin kasari-leffoja Blu-ray:llä, niin hämmästelen, kuinka paljon maailmassa on leffoja, joista en ole koskaan kuullut mitään. Vuosituhannen vaihteeseen asti ajattelin siihen malliin, että Lucas ja Spielberg tekevät pitkälti ne leffat, joihin kannattaa aikansa käyttää ja muu on sitten enemmän tai vähemmän tauhkaa. Viimeisen 20 vuoden aikana olen sitten tutkinut elokuvia enemmän ja huomannut, että muitakin hyviä leffoja, ohjaajia ja tekijöitä löytyy sieltä täältä mm. J-horror -osasto iskee kybällä.
^Toivottavasti olet Aki Kaurismäen tuotannon alun katsonut ainakin pariin kertaan. jos ja kun joudut 80-luvun opiskelemaan jälkijunassa.
Taitaa jäädä Aki Kaurismäet opiskelematta. Joskus 90-luvulla tuli vahingossa nähtyä miehen leffoja telkussa ja aika traumaattista oli. Kotimaiset elokuvat ovat muutenkin ihan karseita minusta, kun ei täällä tunnuta ymmärtävän audiovisuaalisen tarinankerronnan päälle mitään ja elokuvat tehdään kuin kuvattaisiin jotain teatteriesitystä käsivarakameralla lehteriltä, tai ainakin sellainen fiilis tulee, kun näkee kotimaista leffaa telkusta.
Kommentoin nyt vaan pikaisesti tähän väliin ylläolevaa että mielestäni 48 Hours on ihan hyvä leffa ja samoin Aki Kaurismäen tuotanto ainakin jonnekin Leningrad Cowboyseihin asti hyvin uudelleen katsomista kestävää settiä, niissä on jotain sellaista neroutta jota moneltakaan elokuvantekijältä ei löydy.
FIREFOX (Clint Eastwood, 1982) Nordic Blu-ray En ole koskaan ollut mikään Clint Eastwood fani, melkeinpä päinvastoin. Tämä tuli kuitenkin otettua, koska ajattelin tällaisen kylmän sodan aikaisen USA versus Neuvostoliitto -kilpavarusteluleffan olevan pöhköydessään virkistävän viihdyttävä. Seitsemän Blu-ray-lätyn tilauksessani ei ollut lopulta kovin montaa hyvää leffaa, ja hermostuneena aloin katsomaan tätä satsin viimeistä. Onko tämäkin sitten pettymys? No ei ollut! Tämähän oli varsin mainio leffa, varsinkin siihen saakka kun Firefox pöllitään. Yllättävän aikuismaista, tyylikästä ja tunnelmallista jännitystä Moskovan yössä. Clint Eastwoodin ohjaus on toimivaa (olisipa 48 Hours -leffa ohjattu vaikka näin!). Maurice Jarren musiikki on niukkaa, mutta sopivaa. Firefox-koneen noustua ilmaan leffa alkoi kompastella 80-luvun alun tehosteiden kämäsyyteen, vaikka lopputekstien mukaan niiden takana oli peräti John Dykstra. Visuaalinen tarinankerronta kärsi siitä, että lennettäessä joka suuntaan näkymä on samaa sinistä taivasta ja valkoisia pilviä. Leffan viimeisen puolituntisen voisi kyllä tehdä uusiksi nykyaikaisin cgi-tehostein, mutta ennen koneen kaappausta leffa toimi kyllä yllättävän hyvin, mikäli unohdetaan se, että venäläiset puhuivat keskenään englantia (vakiosynti jenkkileffoissa). 3.5/5. Ottaen tuomioon, miten eri tavalla Chungking Express meihin iskee lienee selvää, että elokuvamakumme on ihan eri planeetoilta, eikä siinä mitään. Itse en vaan odota saatika vaadi muiden pitävän samoista elokuvista kuin minä itse, enkä minä ala väkisin näkemään neroutta jossain Leningrad Cowboyssa sen takia, että joihinkin moinen pelleily iskee.
Olipas hyvin sanottu. Ja jokainen voi vaihtaa oman suosikin "Chungking Expressin" tilalle ja oman inhokin Leningrad Cowboysin paikalle. PS. Melkein tekee mieli hankkia tuo Chungking Express. Jotenkin olen ajatellut, että se ei ehkä ole minua varten ja leffa on jäänyt katsomatta.
Fundamentals of Caring (2016) Netflix Vaihteeksi parempaa Netflix tuotantoa. Road Movie nuoresta vaikeasti vammaisesta ja hänen avustajastaan. Mukaan lyöttäytyy matkan varrella sekalaista seurakuntaa. Pääosissa Paul Rudd ja Craig Roberts, jotka tekevät hyvät roolit. Plussaa ettei tässä liu'uta mihinkään Oscar-nyyhkytyksiin, vaan läppä lentää ja välillä roisinakin. Semmoinen feel good leffa, joka on kaikinpuolin hyvin tehty ja paketti pysyy kasassa. Nelonen on ehkä vähän yläkanttiin, mutta kun tuli hyvä mieli niin menköön. 4/5
Itseäni sivistän ja katsoin eka kerran Harry Potterin. Ykös osan. Ihan ok oli. 7 ois vielä jäljellä. Aiemmin sivistin itseäni ja katsoin Twilight sarjan ekaa kertaa. Se oli aika turha.
Noidantappajat - Witchfinder General (1968) - YLE Teema https://www.imdb.com/title/tt0063285/ Olihan oikein kunnon Vincent Price elokuva pullollaan tylyä meininkiä, ihmisten massatyhmyyttä, todella pahaa pahista, huutavia rääkättäviä naisia, rakkaustarinaa kostoineen ja kylmä lopetus. Kuitenkin taustalla koko ajan joku pieni mustan huumorin pilke. Ja onhan se Vincent Price kyllä melkoinen äijä ylimielisen psykopaattipaskiaisen roolissaan. Olipa yllättävänkin mukaansatempaava aikansa kauhuklassikko.
21 Grams. Koska tämä oli lukittu, niin tähän sitten.. Oli tosiaan aika ikävä kertomus. Jollakin tasolla jopa realistinen, koska shit really happens. Ei tuo ollut mitenkään valoa pimeyteen tuova elokuva, eikä kaunis kertomus ylipäätään. Yksi ikävä satunnainen ja tahaton tapahtuma voi tosiaan saada monen ihmisen elämän peruuttamattomasti ketuilleen, sen valitettavasti tiedän. Ajassa hypeltiin. Melko älyttömästi, omasta mielestäni. Tulihan se tarina kuitenkin suunnilleen selväksi kun loppuun päästiin. Olisi tuon stoorin kuitenkin hiukan fiksumminkin voinut kertoa, tästä olen melko saletti. Watts, Del Toro sekä Penn hoitivat omat ruutunsa mallikkaasti. Jos vikaa oli, niin se löytyy lähinnä elokuvan leikkelypuolelta. ***½/*****.