Viimeksi katsomasi elokuvat

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana AnssiM, 20.03.2005.

  1. antsaaja

    antsaaja Guest Guest

    Liittynyt:
    20.11.2008
    Viestejä:
    33
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eastern Promises :):):):)

    Seuraavaksi taidan ahmaista toisen Cronenbergin tekeleen jota en ole nähnyt, A History of Violencen! Toivottavasti yltää samalle tasolle tuon viimeisimmän kanssa.
     
  2. Samppa

    Samppa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.06.2000
    Viestejä:
    14 062
    Saadut tykkäykset:
    26
    Blade Runner (THe Final Cut)
    Katsottavan version valinta boksilta tuotti aluksi hieman vaikeuksia. Scotthan ei enää ole saman tason tekijämies kuin aikoinaan, joten tuoreimman version suhteen oli omat epäilyksensa. Muutoksia ei kuitenkaan suuremmalti pistänyt silmään (olkoonkin että teatteri- ja ohjaajanversioiden näkemisestä on jo vuosikausia aikaa). Elokuva oli yhä audiovisuaalisesti upea ja tarinakin toimi, joskaan ei enää aivan entisellä voimallaan.
    :):):):)+

    Vaaleanpunainen pantteri (The Pink Panther)
    Sarjan ensimmäisessä elokuvassa on mukavaa kepeän svengaavaa 60-luvun tunnelmaa. Clouseau on vielä hieman syrjässä, mutta toisin kuin jatko-osissaan, toimivat clouseauttomatkin kohtaukset varsin hyvin ja tämän johdosta elokuva on kokonaisuutena kenties sarjan paras (pitää uusintakatsoa nyt ensin toki loputkin). Esimerkkinä loppuhuipennokset, joissa huumoria saadaan onnistuneesti irti muustakin kuin Clouseaun hahmosta.
    :):):):)-

    Laukaus pimeässä (A Shot in the Dark)
    Murhamysteeri tuo mukaan sarjaan oleellisesti kuuluvat Caton (taisi tässä osassa olla vielä Kato) ja Dreyfusin. Hyvä kokonaisuus vielä tämäkin, joskaan sketsit eivät edusta aivan sarjan terävintä kärkeä.
    :):):)½

    Vaaleanpunaisen pantterin paluu (The Return of the Pink Panther)
    Sarjan tätä osaa riivaa se, että aina kun Sellers on poissa kuvasta, jämähtää elokuva lähes täysin tyhjäkäynnille. Littonin seikkailijanhahmo ei onnistu tempaamaan mukaansa tekijöiden tarkoittamalla tavalla. Ensimmäistä hauskaa kohtausta saa odotella sangen pitkään, mutta paljon pelastaa se, että mukana on todella hauskoja sketsejä. Clouseaun aksentin huomioimattomuus suomiteksteissä ärsytti.
    :):):)½

    The Filth and the Fury
    Julien Templen Sex Pistols-dokumenttielokuvasta on saatu bändin näköinen. Bändiläiset toimivat itse kertojina hyvin valitun kuvamateriaalin pitäessä tapahtumat oikeassa aikakaudessa. Puhuviin päihin ei jämähdetä, vaan nykyajan välähdyksissäkin turinoivat kertojat näkyvät vain varjoina pimeässä.
    :):):)½
     
    Viimeksi muokattu: 24.11.2008
  3. Jürgen

    Jürgen Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.01.2003
    Viestejä:
    3 407
    Saadut tykkäykset:
    1
    Halloweenin uusintaversio tuli eilen katsastettua. Alkuperäinen leffa kuuluu all-time-favorite-kategoriaan, remakea kohtaan oli aika varovaiset ennakkofiilikset. Leffan alkupuoli oli tarinan syventämisen kannalta loistava veto ohjaaja Rob Zombielta. Ehkä juuri tämän vuoksi leffa teki minuun vaikutukseen. Jos tämä leffa olisi ollut täysin 1:1 orkkiksen kanssa, niin ei olisi ollut mitään järkevää syytä edes tehdä tätä remakea.

    Maski oli aivan loistava, se on kyllä hommattava itsellekin vaikka naamiaisia varten ;)

    ****/*****
     
  4. Slayer

    Slayer Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.12.2002
    Viestejä:
    767
    Saadut tykkäykset:
    0
    Taxidermia
    Omalla tavallaan ihan hieno kuvaus ihmiskehosta - ja sen täyttämisestä erinäisillä asioilla. Ei kuitenkaan kovin hyväksi voi sanoa, sillä tunnelma lässähti aina paikoitellen vaikka aika karua mustaa huumoria ja WTF:mäistä shokeraavaa menoa oli "piristämässä". Ei todellakaan heikkohermoisille. 3/5
     
  5. ZED

    ZED Mitä kävi, ketä tietää? Tukijoukot

    Liittynyt:
    19.03.2002
    Viestejä:
    3 579
    Saadut tykkäykset:
    215
    Friday Night Lights (2004)

    Taiteelliselta ja elokuvakerronnalliselta kannalta erinomainen tuotos. Ainoa ongelmalliseksi laskemani seikka on urheilulaji jota se käsittelee.

    Amerikkalaisten jalkapalloksi kutsuma aktiviteetti on täällä kylmässä pohjolassa sen verran vieras, että sääntöjen tuntemus on puutteelinen ja sitä kautta myös juoneen mukaan tempautuminen jää osin puoilitiehen. Omassa katselukokemuksessani oli lisähaasteena se että teksitit löytyivät vain englanniksi (US-HD DVD), ja tässä tapauksessa siitä oli vieraiden termien takia oikeasti jonkin verran haittaa.

    Vihreällä nurmella tapahtuva toiminta on kyllä niin hienosti kuvattu, että etenkin hiukan suuremmalla kuvakoolla elokuvan tekijöiden innostus välittyy perille asti.

    Tämän tositapahtumiin perustuvan elokuvan draamallinenkin puoli toimii, ja kenties antaa joillekin ammattiurheilijanaluille ajatuksen aihetta koskien sitä että kannattaako kaikkea pistää yhden kortin varaan...

    ***/*****.
     
  6. Samppa

    Samppa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.06.2000
    Viestejä:
    14 062
    Saadut tykkäykset:
    26
    Vaaleanpunainen pantteri iskee jälleen (The Pink Panther Strikes Again)
    Sellersin pantterien neljännessä osassa huumori menee entistä enemmän ZAZ-ryhmän tuotoksien suuntaan, mutta mikäs siinä - hauskaa riittää överiksilyömisestä huolimatta.
    :):):):)-

    Jurassic Park III
    Hölmöyksiähän tässä oli (käsikirjoittamassa ollut Alexander Payne!), mutta samalla myös mukavaa seikkailuelokuvafiilistä. Puitteet olivat kohdallaan ja pituuskin sopivan kompatki. Viihdepaukku.
    :):):)½
     
  7. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 042
    Saadut tykkäykset:
    97
    GoldenEye (007) - Ei, ei tämä vieläkään iskenyt minulle. Viime katselusta monta vuotta ja ajattelin että joko tämä, Brosnanin parhaana pidetty, Bond elokuva iskisi mutta mielestäni tämä on edelleen tylsä.
    Kuinka paljon venäjä-aksenttia saa elokuvaan mahtumaan? Näköjään ihan liikaa. Famke Janssenin kiljahtelusta plussaa.

    Tomorrow Never Dies (007) - Tämä Bond oli muistoissa kamalana, mutta alku lupasi parempaa kuin muistikuvat. Sheryll Crown tunnari oli kyllä onnetonta pihinää. Jotenkin ajatus pahiksesta joka kontrolloi mediaa ja tekee mitä haluaa uutisten takia, tuntui toimivalle. Sitten jotenkin kaikki vain lässähti, eikä aasianainen auttanut asiaa ollenkaan.
    Teri Hatcherkin näytti kamalaa naamaansa joka oli kamala enne tuskaisesta loppu elokuvasta.
     
  8. Samu81

    Samu81 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    06.10.2006
    Viestejä:
    214
    Saadut tykkäykset:
    0
    The Life Before Her Eyes (Viimeinen Uhri)

    http://www.imdb.com/title/tt0815178/


    Aika peruskamaa, mutta loppu jäi vaivaamaan, olisi nastaa jos joku viitsisi valottaa:

    Mitä siinä lopussa siis tapahtui, eikö se Maureen ollut se oikea uhri mutta kuina se nuori Diana kuoli siinä lopussa? :confused:
     
  9. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 042
    Saadut tykkäykset:
    97
    The Sting - Newman ja Redford kaksikon se toinen elokuva. Häviää vain pikkuisen verran Butchille ja Kidille ja varmaan vain siksi että tämän elokuvan maine on loisteliaan kierossa käsikirjoituksessa, joten katsoja osasi odottaa käänteitä.
    Pahaa sanaa ei voi sanoa pääosakaksikosta, loistavaa näyttelyä ja molemmilla niin paljon pilkettä silmissä että ei tuollaista osaa moni elokuvaan tuodakaan.

    Sleeping Beauty - Disneyn klasikko #16. 70 minuuttia tiukkaa vanhan ajan taikaa, piirretyssä muodossa. Loppu kyllä tuntui kiirehdityltä alun jouteliaan tahdin jälkeen.
     
  10. Samppa

    Samppa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.06.2000
    Viestejä:
    14 062
    Saadut tykkäykset:
    26
    Suuri pankkirosvous (American Madness)
    Voihan pankkikriisi. Pankinjohtajan löyhänoloinen luotonanto huolestuttaa johtokuntaa ja holvin ryöstö saa aikaan talletuspaon. Nyt taas ajankohtaisten aiheiden käsittely on luonnostunut Frank Capralta vähemmän yllättäen kovin capramaiseen tyyliin. Kerronta on vaivatonta ja tyyliin sopivaa idealismiakin on jälleen mukana. Vaihteeksi parraton Walter Huston on tapansa mukaan hyvä.
    :):):)½

    Vain unelmilla on siivet (The King of Marvin Gardens)
    Bob Rafelsonin ja Jack Nicholsonin toinen yhteistyö ei aivan Rajujen kuvioiden tasolle yllä, mutta on tälläkin hetkensä. Mukana on vahvoja tuokiokuvia ja Nicholson on hyvässä terässä, mitä nyt varsinainen juoni tuppaa jäämään vapaamuotoisemman tunnelmoinnin jalkoihin.
    :):):)½

    Kauhujen juna nro 63 (The Narrow Margin)
    Junanoirissa on tiivistä tunnelmaa ja yllätyksellisyyttä, mitä lievä paikoittainen töksähtely ei onnistu pilaamaan.
    :):):)½
     
  11. aarno2815

    aarno2815 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.03.2001
    Viestejä:
    4 636
    Saadut tykkäykset:
    131
    Turpa kiinni- Kerta kaikkiaan mainio komedia. Yleensä en pidä Gerard Depardieu'sta, mutta tässä leffassa hän on mainio. Tomppelimpaa jeppeä on vaikeata kuvitella kuin hän roolissaan. Myös Jean Reno istuu hyvin roolissaan.
    Filmin alkaessa ajattelin, että katson vähän alkua, mutta elokuva vei mennessään.
    http://www.movie-tv.fi/video/komedia/turpa_kiinni/
    :):):):)1/2
     
    Viimeksi muokattu: 08.12.2008
  12. Tome

    Tome Guest Guest

    Liittynyt:
    17.10.2005
    Viestejä:
    63
    Saadut tykkäykset:
    0
    Street Kings :thumbsup::thumbsup::thumbsup::thumbsup:
    Keanulta hyvä rooli tomppelina kyttänä, joka tajuaa kusetuksen hieman myöhässä. Hyvää toimintaa.

    The Last of the Mohicans :king::king::king::king::king:
    D.D. Lewiksen eeppinen leffa. Tarina, kerronta, kuvaus, näyttely kaikki 5/5, audio huono, ehkä Blu-Ray versio korjaa tämänkin???
     
    Viimeksi muokattu: 09.12.2008
  13. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 014
    Saadut tykkäykset:
    150
    The Constant Gardener oli melkoinen pettymys, sillä Fernando Meirellesin edellinen elokuva Cidade de Deus oli todella mieleenpainuva kokemus. Tämä leffa oli vaan kerran katsottava, ihan kiva ja ihan mielenkiintoinen. ZZZZzzzzzzzzzz....... Rachel Weisz oli ihan hyvä, ja kai tuo oli sitten Oscarinsa ansainnut sillä eipä samana vuonna ehdolla olleista kukaan ole sen suurempaa vaikutusta tehnyt. Ihan hyvin tehty leffa, mutta ehkä maailma olisi ihan yhtä hyvä paikka olla ja elää ilman tätäkin. Ei näillä elokuvilla saadaa ilkeää lääketeollisuutta kuriin, vaikka kuinka nostettaisiin väärinkäytökset esiin. Ja kamera heilui ihan kuin Pazze Tallinnanlaivalla, mutta se sopi elokuvaan ja antoi dokumenttielokuvamaista fiilistä. Ihan nerokas ja uusi idea vuonna 2005. Jos ihan-sanan käyttö ei vielä paljastanut, niin selkosuomeksi sanottuna tämä oli hyvin tehty tusinaleffa.
     
  14. ZED

    ZED Mitä kävi, ketä tietää? Tukijoukot

    Liittynyt:
    19.03.2002
    Viestejä:
    3 579
    Saadut tykkäykset:
    215
    The Heartbreak Kid (2007)

    Varsin härski, häpeämätön ja naurettava ihmissuhdekomedia. Kevyttä katseltavaa ellei myötähäpeän tunteet vaivaa liiaksi. Levyyn (HD DVD/brittijulkaisu) merkitty kolmen eri maan ikärajat: 12, 15 ja 18. Kuvaa hyvin suhtautumista elokuvan käsittelemiin asioihin eri kulttuureissa...

    ***/*****.
     
    Viimeksi muokattu: 13.12.2008
  15. Slayer

    Slayer Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.12.2002
    Viestejä:
    767
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hitchcock: A Man Who Knew Too Much (1934)
    Oikein viihdyttävä elokuva, vaikkei uudemman version tasolle aivan pääsekään. Ääniefektien käyttö nauratti kyllä varsinkin lopun
    ampumakohtauksessa, kun joka hiton aseesta kuului about sama ääni oli se sitten kivääri tai revolveri.
    Mutta pitäähän noin vanhalle elokuvalle antaa tämä anteeksi. 3,5/5

    Dante: Gremlins
    Tulipa tämäkin lapsuuden suosikki katsottua "pitkästä aikaa". Oli hieman heikompi kuin muistin tai sitten on tullut vain katsottua liian monta kertaa. Viihdyttävää popcorn-viihdettä silti jos osaa laskeutua sisäisen lapsen tasolle. 3,5/5

    Luis de la Madrid: La Monja (The Nun)
    Ei tätä läjää voi oikeastaan suositella kellekään. CGI-nunna "pelottelee" katsojaa tappamalla ihmisiä ja lopussa uskomaton twisti, jonka arvaa jo elokuvan ensimetreillä. Ja lisäksi tämä kaikki kuorrutettuna aivan surkealla näyttelemisellä. 1,5/5
     
  16. Lauri90

    Lauri90 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    21.12.2007
    Viestejä:
    6
    Saadut tykkäykset:
    0
    Wall-E: Odotin elokuvalta paljon, koska IMDb-pisteitä jopa 8.7. Elokuva oli hyvä, tasoluokaltaan sitä mitä odotinkin. Tosin hieman synkät tulevaisuudennäkymät.

    Burn After Reading: Odotin myös tältä elokuvalta paljon, olihan mukana kuitenkin mm. George Clooney. Teki kuitenkin mieli lopettaa katselu puolessa välissä, mutta katsoin sitten kuitenkin loppuun asti.
     
  17. winterland

    winterland Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.08.2004
    Viestejä:
    5 248
    Saadut tykkäykset:
    2
    En osaa oikein sanoa, oliko leffa loistava vai hirveä pettymys. Katselusta aikaa pari viikkoa ja vieläkin samanlainen olotila.
     
  18. Samppa

    Samppa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.06.2000
    Viestejä:
    14 062
    Saadut tykkäykset:
    26
    Suurkaupungin hait (The Hustler)
    Biljardielokuvassa ei tarvottu turhan tarkasti urheiluelokuvien peruskaavaa pitkin, vaan keskityttiin peliä enemmän henkilöön. Newman oli tietenkin iskussa, mutta kiinnostavan hahmon loi myös Piper Laurie.
    :):):):)

    Saattokeikka (The Last Detail)
    Kaksi jermua saattoi poikaparkaa vankilaan ja matkalla sitten ryypättiin, tapeltiin, käytiin huorissa ja puhuttiin paskaa. Mukavan lämminhenkinen tunnelma tässä oli.
    :):):):)-
     
  19. Slayer

    Slayer Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.12.2002
    Viestejä:
    767
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tulipas tänään taas katsottua elokuvia oikein urakalla:

    The Great Escape
    Klassinen vankileirielokuva legendaarisilla näyttelijöillä. Pitkästä kestostaan huolimatta leffan rikkaaseen hahmokaartiin syventyy niin hyvin ettei tylsyys vaivaa missään vaiheessa. Mukana on draamaa ja veikeätä komediaa välissä tunnelman piristämiseksi.
    4/5

    They live
    Yksi John Carpenterin ehdottomasti parhaista elokuvista vaikka ensimmäiset 30min miettiikin, että mistä ihmeestä tämä elokuva edes kertoo. Näyttelytyöskentely ei ole mitenkään liian hyvää, mutta se sopii hyvin elokuvan kasaricämp-tyyliin.
    4/5

    Demon seed
    Tämä oli mielenkiintoinen tapaus. Huonohkosta IMDB-arvosanasta huolimatta se teki minuun jonkinlaisen vaikutuksen kopioimalla 2001: A Space Odysseyn juonta/ideaa ja vielä onnistumalla siinä jossain määrin. Näitä kahta elokuvaa ei kyllä voi kuitenkaan vertailla keskenään sillä on tämän elokuvan ohjaajan visio ollut huomattavasti rajoittuneempi kuin Kubrickin.
    4/5
     
    Viimeksi muokattu: 16.12.2008
  20. Nestori

    Nestori Uusi jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    15.12.2003
    Viestejä:
    370
    Saadut tykkäykset:
    0
    Die Fälscher

    Hyvä leffa, vaihteeksi vähän uutta näkökulmaa tähän aiheeseen. Odotin kyllä hieman enemmän tältä, mutta näin tällä kertaa. Ehkä elokuvan kesto olisi saanut olla hieman pidempi, koska välillä tuntui että oikaistiin.
    4/5